Balzac: Eugénie Grandet.

Honoré de Balzac :

Eugénie Grandet

Alkuperäinen teos julkaistu: Ranska 1833

Painettu: Kirjayhtymä Helsinki 1963

Suomennos: Outi ja Kalevi Nyytäjä

Sivuja: 253
Mistä: omalta hyllyltä (kirpputorilta/divarista peräisin)

Aloitin viime vuoden puolella tämän A-Ö-kirjaprojektin, ja toistaiseksi olen kirjoittanut vain Austenista. Luin kuitenkin viime vuoden puolella myös B:stä ja C:stä - joten kirjoitan nyt, ennen kuin unohdan täysin. 

Kun luen kirjoja, niin luen useimmiten monen vuosikymmenen takaisia kirjoja, niistä kun oma kirjahyllykin pääosin koostuu. Tämä Balzacin kirja on kyllä pirun monen vuosikymmenen takaa (1833), kuten Austenikin. Näinkin vanhat kirjat voivat olla todella hauskoja ja kuvailu niin luonnon kuin ihmisten suhteen on verratonta. Kuvailu on aika purevaa ja ärsyttävä hahmo voi olla todella ärsyttävä.

Ja näin on Balzacin Eugénie Grandetissa - Eugénie Grandet on tyttö, joka asuu isänsä ja äitinsä kanssa ranskalaisessa maaseutukaupungissa. Varsinainen päähenkilö on kuitenkin se todella ärsyttävä isä Grandet, entinen tynnyrintekijä, joka alkoi niittää kuitenkin kunnioitusta enemmän ja hoitelee lähinnä omia viinitarhojaan. Raha on tämän kirjan keskiössä, koska se on Grandetinkin pään keskiössä. Herra Grandet on oikeastaan salaa järjettömän rikas, sillä hän nuukailee lähes kaikessa perheensä keskuudessa, ja bisnestä tekiessä viinitarhojen suhteen keplottelee minkä pystyy - mikä pahis!  Viini on asia, josta ei tarvitse niinkään tosin kitsastella. Eräänä päivänä Eugénien miespuolinen serkku astuu kylään hänen isänsä kuoltua. Isä kitsastelee, Eugenie rakastuu. Eugenie alkaa myös vähitellen tajuta, että hänen isänsä on vauraampi kuin antaa ymmärtää.  Raha ja sivuosassa ihmissuhteet - siitä on tässä kirjassa kyse.

Austen: Kasvattitytön tarina.

Austen Jane:

Kasvattitytön tarina (Mansfield Park)

Alkuperäinen teos julkaistu: Iso-Britannia 1814

Painettu: Karisto (Kompassi-kirja), 2. painos 1964

Suomennos: A.R. Koskimies

Sivuja: 436
Mistä: omalta hyllyltä (kirpputorilta peräisin)


Kirja alkaa näin:

"Kolmisenkymmentä vuotta sitten erästä Huntingdonin neitosta suosi hyvä onni. Omistamatta enempää kuin seitsemäntuhatta puntaa, neiti Maria Ward sai valloitetuksi sir Thomas Bertramin, Northamptonin kreivikunnassa sijaitsevan Mansfield Parkin herran, kohoten siten baronetin puolison arvoon ja päästen hyville päiville kauniin kartanon emäntänä ja suurituloisen miehen vaimona."

Aloitin jokunen tovi sitten lukemaan kirjoja A:sta Ö:hön, kirjailijan sukunimen mukaan. Se on vähän hullua, mutta toisaalta se helpottaa kun miettii, että mitä lukisi seuraavaksi (valinnanpaljous). Seuraavaksi vuorossa onkin D. Omilta hyllyiltä taitaa löytyä vain Dostojevskia ja Dickensiä (molemmilta järkälemäisiä kirjoja). Dickens kiinnostaa varsinkin tänä vuodenaikana äärimmäisen paljon, joten se lähtee lähestyvälle matkalleni mukaan. N. 930 sivua pientä pränttiä takaa että jos satamassa esimerkiksi tulee äärimmäisen pitkä viivytys - luettavaa on.

Mutta nyt palataan siihen A:han, eli Austenin Janeen. Tämän lukemisesta on jo vähän aikaa, vielä muistaa jotain kuitenkin.

Austenin Kasvattitytön tarina (Mansfield Park) ei ole ehkä niitä eniten hypetettyjä Austenin kirjoja, mutta huomiota sekin on saanut. Kirjablogeissa ehkä vähemmän positiivista huomiota. Itselläni ei ole kuitenkaan vertailukohtaa muihin Austenin kirjoihin, vaan tämä oli porttikirjani. Mielestäni ei huono sellainen ja tämän kokemuksen myötä aion todellakin tarttua muihinkin Austeneihin.

Pääosassa kirjassa on siis varakkaamman perheen köyhä serkkutyttö Fanny Price, joka otetaan hyvää hyvyyttään kaikista sisaruksista perheeseen. Tyttö on vähän kömpelö, hiljainen ja kaikin puolin epävarma kun uudessa perheessä taasen ovat vastakohtana kaksi menevämpää ja kaunista tyttöä. Perheessä on myös serkkupoika, johon kasvattityttö iskee silmänsä. Yksihän perusteista oli, että tyttö otetaan myös siksi taloon, että välien ollessa sisarukselliset epätodennäköisemmin välille kehkeytyisi mitään. Vaan kuinka käy...

Kirjaa on kritisoitu todella paljon siksi, että tyttö on niin epävarma ja kuinka sellainen voi olla kirjan päähenkilö, mutta eikö se ole vähän niinkuin kupletin juoni ja tuo kontrastia - ja on sanomatta selvää, että tytöllä on ollut aivan erilainen lähtökohta kuin toisilla ja pinnallisemmilla. Eiköhän Austen ole tiennyt mistä on kirjoittanut.  No riittihän sitä jahkailua välillä liikaakin, mutta toisaalta myös ehdotonta päättäväisyyttä (mikä enemmänkin ärsytti...). Kirjassa on myös yksi romaanikirjallisuuden ilkeimmistä ja ärsyttävimmistä hahmoista - Täti Norris, joka tunkee nokkansa joka asiaan ja yrittää saada niistä kunnian itselleen.

Jonkin aikaa luettua, sitä tajuaa, että on sanomatta selvää mistä kirjassa on kyse. Ihmissuhteistahan toki. Siitä kenen kanssa päähenkilömme päätyy lopulta naimisiin - rakastamansa serkkunsa vai sinnikkään kosijan, naistenmiehenä tunnetun. Säädyt ja virka-arvot näyttelevät tietysti myös suuressa osassa, kuten käsittääkseni Austenin kirjoissa on tapana. Tietysti myös sen aikaiset asiat, kuten serkkurakkaus ja teatterin harrastamisen synnillisyys nostavat päätään ja tekevät kirjasta mielenkiintoisemman ja tietyllä tasolla viihdyttävän. Kirjan nuorisohan siis harrasti teatteria salassa kirjan päätalossa ja itseäni varsin paljon raivostutti ja myöhemmin huvitti siihen liittyvä salamyhkäisyys ja siitä nostettu meteli.

Kirja ei varmastikaan ollut julkaisuaikaan yhtä huvittava kuin se mitä se on nyt, vuonna 2012. Suosittelen.

Émile Zola: Naisten aarreaitta (Au Bonheur Des Dames)

Tartuin tässä eräänä kesäpäivänä Emile Zolan kirjaan Naisten aarreaitta. Teki mieli lukea jokin vanhempi teos ja kirjailijalta, jota en ollut aiemmin lukenut. Hyllyllä notkui muutama ranskalainen kirjailija, joiden väliltä sitten päädyin Zolaan ja juuri tähän kirjaan. Nana on ehkä tunnetuimpia Zolan kirjoja, mutta odottakoon se vuoroaan. Ja aion ehdottomasti lukeakin Zolaa luettuani tämän hienon kirjan.

Naisten aarreaitta (1883, 1. suomalainen painos 1912, tämä suomalainen painos 1933) kertoo 20-vuotiaasta Denisestä, joka lähtee kahden nuoremman veljensä kanssa Pariisiin maaseudulta. Vanhemmat ovat kuolleet kuumetautiin. He ovat vielä kovin maalaisia ja köyhiä, ja Denise vanhimpana ja kilttinä ottaa vastuun myös veljistään. He lähtevät ensin sukulaissedän luo kyselemään työtä, mutta pieni putiikki kituuttelee, koska viereen on auennut suuri tavaratalo. Työtä ei siis ole tarjolla, eikä majoitustakaan. Denise astuu sukulaissedän vihollisen luo kuitenkin kysymään työtä, jota saa, nuori veli saa hoitopaikan muualta ja isompi veli Jean huitelee naisseikkailuissaan. Nöyränä Denise kuitenkin maksaa kaikki näistä aiheutuneet kulut. Tavaratalon palveluun astuminen ei varsinaisesti haittaa Deniseä, sillä onhan se kovin hulppea ja eläväisempi kuin esimerkiksi sukulaissedän kolkko ja pölyinen putiikki. Alku ei ole kuitenkaan helppo, sillä palkka on pieni, provisioista saa tapella ja Denise joutuu myös työpaikkakiusatuksi.

Tämä kirja ei ole kuitenkaan varsinaisesti kirja vain ihmissuhteista, vaan se ottaa yhteiskunnallisesti kantaa siihen kun  suuret tavaratalot ja markkinavoimat jyräsivät pienimmät putiikit alleen. Se kertoo työpaikkakiusaamisesta, myyjien saamista provisioista, etenemisestä, ahneudesta, tuotesijoittelusta. Naisten aarreaitta on tämä tavaratalo, joka yhä vain kasvaa kasvamistaan ottaen siipiensä alle uusia osastoja sysäten jatkuvasti pieniä erikoisputiikkeja rappion partaalle. Kuitenkin koko tavaratalo oli suunniteltu yksinomaan naisille ja miehet olivat tavaratalossa lähinnä istuskelemassa odotushuoneissa sillä välin kun naiset tuhlasivat rahojaan mm. pitseihin ja aiheuttivat siinä sivussa myös taloudellista ahdinkoa perheelleen.

"Hän oli naisille luonut uuden uskonsa ja pystyttänyt tälle jumalalle temppelin, missä heidän sielunsa kirkot hylättyään viettivät joutoaikansa, rauhattomuuden ja tyhjyyden tunnit, jotka kirkonmenojen puutteessa olivat jääneet täyttämättä, ja tarjosivat suitsutusta kauneuden kuolemattomalle jumalalle."

Zolan tapa kuvata on hyvin realistinen ja maanläheinen, mutta pientä runollisuutta unohtamatta. Siksi kirjaa on erittäin miellyttävä lukea. Se antaa paljon ajattelemisen aihetta nykypäivänäkin. Suomessa ei kenties ole yhtä jättimäistä ja hulppeaa tavarataloa mitä kirjassa kuvataan, mutta vertailukohteeksi voisi ottaa vaikkapa Helsingin Stockmannin..ja hullut päivät nyt varsinkin. Kirjassa meininki kun yltyy usein yhtä kulutushysteeriseksi kuin juurikin noilla keltaisten kassien päivillä. Zola onkin ottanut kirjaansa vaikutteita oikeasti tavaratalosta, joskin joitakin asioita on voitu ylidramatisoida. Epäilemättä silti monet kirjan tapahtumat ovat voineet todella tapahtua, jos ei silloin, niin myöhemmin.

Tätä kirjaa suosittelen ihan kaikille, tämä puhuttelee varmasti paljon vaatteista ja muodista kiinnostuneita, sillä ne ovat tässä kirjasa suuressa osassa. Mutta kirjaa voi tarkastella hyvin paljon yhteiskunnalliselta ja sosiologiselta kannalta, joten sanoisin että ihan klassikkokirja kenelle tahansa.

P.S Tästä kirjasta on tehty myös uudempi painos, joka kulkee nimellä Naisten paratiisi. Sekin on vahingossa päätynyt kirjahyllyyn. En tiedä sen tekstistä, mutta suosittelisin lukemaan mieluummin tämän vanhan painoksen,  sillä se on kuitenkin selkeä ja viehättävä. Lisämakua omaan lukemiseen toi myös reunoista käpristynyt vanha kirja. Onhan kuitenkin kyseessä oikeasti aikoja sitten kirjoitetusta kirjasta, joten tämä kuului vain asiaan tunnelmaan päästäkseen!

Viisi kirjaa.

Joitakin tänä vuonna luettuja kirjoja.


01. Dostojevski: Köyhää väkeä

Fjodor-herran ohuimpia kirjoja, ja en kyllä sietäisikään ajatella tätä yhtään paksumpana. Kertoo miehen ja nuoren tytön kirjeenvaihdosta. Asuvat naapureina. Kirjeenvaihdon seuraaminen on aika pitkästyttävää, koska se on jaarittelua ja mikään ei juuri etene. Ja tämä herra kutsuu nuorta tyttöä mammaksi silloin tällöin, ja se hämää, vaikka siellä voikin olla yleinen kutsumanimi neidoille. No niin, ei tämä nyt niin huono kirja ollut, ja ehkä se jaarittelukin oli jonkinlainen psykologinen testi.



02. Jose Saramago: Kertomus sokeudesta

Elokuvakansilla...löysin kirpparilta joskus. Olin halunnut lukea tämän kauan. En varsinaisesti pidä scifistä, mutta tämän tyyppisestä kylläkin. Herätti paljon ajatuksia. Miten näkisit elämän ollessasi sokeana sokeiden maailmassa? Ja ennen kaikkea millainen yhteiskunta olisi, jos kukaan ei näkisi. Hyvästi myös lukemiselle. Kirjana tämä toimii todella hyvin, mutta tuota elokuvaa en välittäisi nähdä!



03. Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän

Ja tämäkin oli pitänyt lukea jo kauan sitten. Pidin, pidin!! Itkosen kirjoitustyyli ja tarinan etenemisen seuraaminen oli kiinnostavaa. Olen lukenut myös Kohti-kirjan, joka myöskin oli ihan hyvä, mutta kyllähän tämä päihittää sen. Seuraavaksi luen Huolimattomia unelmia, ja voin odottaa hyvää. Mutta ennen kaikkea Anna minun rakastaa enemmän-kirjaa suosittelen varauksettomasti kaikille.



04. Nancy Milford: Zelda

Milford on tehnyt hienoa taustatyötä kirjoittaessaan tämän elämänkerrallisen kirjan Zeldasta, Zeldasta joka oli erään F.Scott Fitzgeraldin vaimo. Kirja alkaa aivan lapsuudesta asti aina siihen asti kun Zelda kuolee, tapaturmaisesti. Zelda oli jazz-sukupolven naisia, flapper-tyttö, uhmakas ja menevä nuori nainen, joka kärsi myös pahasta masennuksesta. Zelda ei ollut ennestään kovin tuttu, ja silti tai siksi tätä oli mielenkiintoista lukea. Mutta tykkäsin kirjasta osittain myös siksi, että se kertoi myös F. Scott Fitzgeraldista..ja valotti menneitä vuosikymmeniä. Syvensi kiinnostusta Fitzgeraldien kirjallisuutta kohtaan. Zeldankin teoksen voisi lukea joskus.



05. Emma Donoghue: The Room

Vasta suomennettukin teos, mutta koin oikeaksi lukea tämän alkuperäiskielellä. Ja se kannattaakin tehdä, sillä kyseessä on kuitenkin helppolukuinen teos, varmasti jo siksi että kirja on 5-vuotiaan pojan näkökulmasta.

Rankka aihe (poika ja äiti on lukittuina yhteen huoneeseen, poika ei ole koskaan nähnyt muuta maailmaa), mutta kirjassa on silti paljon positiivistakin. Juonen etenemisestä olen hiljaa. Tästä on varmasti tulossa elokuva jossain vaiheessa, ihan varmasti...

The Room.

Olivian mukana tuli lukunäyte irlantilaisen Emma Donoghuen uudesta kirjasta Huone. Kiinnostuin. Kirjan näkökulma on viisi-vuotiaan Jackin, mutta kirja on kuitenkin ns. aikuisten romaani.  Lapsen näkökulmasta ei kovin montaa romaania ole kirjoitettu, mikä antaakin kirjalle ripauksen omaperäisyyttä. Aikoinaan sen teki Erlend Loe lukijoita valloittaneella Supernaiivilla (kyseessä tosin vähän viisivuotiasta vanhempi, mutta yhtä kaikki naiivilla otteella kirjoitettu).

Mutta kirja ei ole silti varsinaisesti auringonpaistetta ja niityllä kirmaamista. Kirja sijoittuu lukittuun huoneeseen, jossa Jack on äitinsä kanssa. Jack ei tiedä, että huone on vankila. Hänelle se on koti.

Luvassa on kyyneleitä, hymyä ja vihastusta.

Minua kiinnostaa.

Kirjan nettisivu on hauskasti toteutettu, tarkastahan :)

Seitsemän riviä kirjoja.

Eräänä päivänä päätin järjestää kirjahyllyn vähän ennalta-arvaamattomaan järjestykseen, värijärjestykseen. (Värien sävyjä en sentään alkanut järjestämään... )Kun esimerkiksi venäläiset kirjailijat olivat aiemmin keskenään, niin nyt esimerkiksi Tolstoin Anna Karenina on amerikkalaisen John Steinbeckin novelliteoksen vieressä. Vähän monikulttuurista siis kehiin! Kunderat tosin viihtyvät pääsääntöisesti kolmen hengen ryhmissä. Ja jos ihmettelette, miten niitä tuntuu olevan joka kuvassa, niin omistan kaikki suomennetut Kunderat... 

Mitähän Sigmund Freud tulkitsisi vierellään olevasta John Lutzista, joka kirjoitti romaanin Nuori, naimaton nainen (kirjan ostin joskus vuosia sitten heräteostoksena nähtyäni kirjaan perustuvan elokuvan). Onkohan Dickensillä ja Timo K. Mukalla jotain yhteistä?

Kirjahyllyn seitsemään riviin ei  mahtuisi enää yhtäkään teosta, mutta silti ostin tänään kaksi kirjaa: Henry Millerin Kravun kääntöpiirin (Kauriin kääntöpiiri on ollut yksinäinen jo hyvin kauan).. ja pienenä heräteostoksena Bret Easton Ellisin The rules of attractionin. Ja taisinpa tällä viikolla ostaa Iris Murdochin Italialaisen tytön. Niin..osa kirjoista on siis muualla kuin tuossa hyllyssä.

On aika lohdullista tietää, että on paljon kiinnostavia lukemattomia kirjoja, ja että osa suurista lemppareistani kuten Vihan hedelmät on ihan omassakin omistuksessa (ja sellaisena hienona vanhana painoksena). Joten kirjojen valtaisa määrä ei kyllä ahdista ollenkaan. Lisäksi pidän niitä hienona ja käytännöllisenä sisustuselementtinäkin (mutta kunhan niitä luetaankin sitten välillä, mikäs sen turhamaisempaa kuin täysin muodon vuoksi olevat kirjat...) Lisäyksenä kylläkin, että osan noista kirjoista voisi oikeasti ottaa hyllystä pois. Osalla kun on vaan tunnearvoa muuta kuin kirjaa itseään kohtaan, enkä ole lainkaan varma tulenko lukemaan kertaakaan/uudestaan.

P.S Itse rakastan tutkia toisten kirjahyllyjä (kärpäsen kokoisesta kirjahyllykuvastakin on pakko aina bongata tuttuja kirjoja!) Onko siis kohtalotovereita, joita tämä postaus kiinnosti? Ja ottaisitko vastaan haasteen, jossa pyytäisin vilauttamaan kirjahyllyäsi? 

Nick Hornby: How To Be Good.

Nick Hornbyn How To Be Good lähti aikoinaan kirpputorilta puoliksi heräteostoksena, vain 50 sentillä. Kun lähdin saarivaltioon, koin tämän sopivaksi matkakirjaksi. Englanniksi lukeminen ei ole minulle itsestäänselvyys, mutta silti siinä on järkeä niin paljon, että sen pitäisi melkein olla sääntö koskien tiettyä kirjallisuutta. Varsinkin Hornbya on naurettavan helppoa lukea englanniksi. Vaikka hyllyllä lepää Uskollinen äänentoisto, kokisin tarpeelliseksi saada High Fidelityn (leffankin voisi päivittää rahisevasta vhs:stä dvd-muotoon).

Lopetin tämän kirjan lukemisen kuitenkin vasta Suomessa. Osin lukemisen hitauden vuoksi näinä päivinä, osin myös siksi, että en täysillä pitänyt aina kirjasta. Siinä oli ainekset ollakseen viihdyttävä, mutta Hornbyn tuoma sarkasmi päähenkilöihin on joskus ylimalkaista. High fidelityssä se toimii, mutta avioparin keskinäinen naljailu kaikessa sarkastisuudessaan oli melko tylsää luettavaa. Kirja kuitenkin pääsee alun jälkeen vauhtiin ja muuttuu vähän enemmän positiiviseksi. Keskiluokkaisen britti-pariskunnan ja heidän kahden lapsen luokse saapuu GoodNews..asiat eivät tule olemaan entisellään, kun aviomies GoodNewsin johdattelemana haluaisi luopua liiallisesta omaisuudestaan, lahjoittaa pikkurahan sijasta isompia seteleitä kerjäläisille..ja järjestää kodittomille kodit naapurustostaan. Vaimo ei tiedä mitä mieltä olla, sillä yhtäkkiä mies on (liian) hyvä ja kiltti, sitä mitä hän on aina toivonut.

Hornbyn tapaan kirjassa sivutaan vähän populaarikulttuuriakin (tosin mikä minä olen sanomaan, kun en ole lukenut nyt kuin kaksi Hornbyn teosta), mm. Airia kuunnellaan kirjan sivuilla. Se jos mikä, antaa lisäpisteitä kirjalle.

Viihdyttävä, välillä rasittava, ei-ikimuistettava, mutta vähän kehtaan silti suositella.

Totta.

Riikka Pulkkisen Totta on teos, josta Suomen kirjallisuuskansa on puhunut. Moni suomalaista nykykirjallisuutta lukeva on ainakin lukenut Riikka Pulkkista, jos ei muuta. Tunnustan kuuluvani tähän väkeen. Luen vuodessa vain murto-osan suomalaista kirjallisuutta. Yleensä saldo jää yhteen, joskus yltää jopa kahteen. (Viime vuonna Maria Jotunin Huojuva talo ja Juha Itkosen Kohti. Poikkeuksetta olen näistä vähäisistä kuitenkin pitänyt. Erityisesti Huojuvaa taloa suosittelen lämpimästi. Se saa adrenaliininkin kiehumaan, mutta kaikessa realistisuudessaan se on pakko vain hyväksyä. 30-luvun kirja pysyy klassikkona jo teemansa vuoksi; naiseen kohdistuva väkivalta.)

Palatakseni kuitenkin tähän tuoreempaan kirjaan, eli Totta, en todellakaan voi olla kehumatta tätäkään. Mielestäni tämän kirjan hyvyys piilee kerronnassa. Monitasoisuutta tuo kaksi eri aikakautta ja eri sukupolvien tarinat. Olen lukenut pettymyksistäkin kirjaa kohtaan. Onko kirjassa sitten kummoista juonta on mielipideasia. Mielestäni hyvä ja ovela kerronta voi parhaimmillaan antaa juonen elämän arkipäiväisyyksille. Se voi riittää.

P.S Kiitos äidille kirjalainasta.

 "Kaikki surut voidaan kestää, jos ne ovat osa tarinaa tai jos niistä kirjoitetaan sellainen."

Reading now: Les mandarins 1.

 "Yksi sinulta saatu ruusu merkitsee minulle enemmän kuin Alhambran puutarhat viidentoista tunnin junamatkan jälkeen"

Yöpöydällä Simone deBeauvoirin Mandariinit I. Löysin molemmat osat kirpputorilta 4 euron kappalehintaan. Hyvä diili. Mandariinit on on ehkä deBeauvoirin arvostetuin kirja Toisen sukupuolen ohella. Olen löytänyt enemmänkin deBeauvoiria..ja päätin, että deBeauvoiriahan haluan kerätä. Kirjojen hamstraaminen on vieläkin mielekkäämpää, kun on joku tietty kirjailija, jota kerätä. Aiemmin olen kerännyt esimerkiksi kaikki Milan Kunderan suomennetut.  (Kenen kirjailijan kaikki teokset te huolisitte... tai olette jopa keränneet jo?)

Wrapped up in books.

Kirjoja, joita olen ostanut viime aikoina kirpputoreilta. Käytetyissä kirjoissa on taikaa. Märta Tikkasen kirjassa joku oli laittanut juuri tuon runon sivun hiirenkorvalle.... ja kaikki ne omistuskirjoitukset ja muut hauskat tekstit joita voi löytyä etusivuilta. Ja kuluneet kannet kuuluu asiaan - se kertoo, että kirja on ollut mukana jonkun toisenkin elämässä!

Ja toisekseen kaupoista ei löydy samalla tavalla itseäni kiinnostavia kirjoja, ehkä osasta kirjoista ei edes ole uusintapainoksia. Ja kirpputoreilta kirjoja saa vain muutamalla lantilla. Nämäkin kaikki alle kympillä.

Pitäisi varmaan järjestää kirjahyllyä taas uusien tulokkaiden vuoksi. Mutta kuitenkin sellaiseen suloiseen järjestykseen, jossa on ripaus epäjärjestystä.

Tällä hetkellä muuten luennassa J.D. Salingerin Franny ja Zooey. Pidän.

The heart is a lonely hunter.

Tällä hetkellä yöpöydällä on Carson McCullersin The heart is a lonely hunter. (Suomennettu nimi kuulostaa paljon tylsemmältä.)

Kirja on ihan klassikkokamaa, mutta luulen että monikaan ei ole kuullut edes tästä kirjailijasta. Carson oli amerikkalainen naiskirjailija ja tämän tunnetuimman teoksen hän kirjoitti vuonna 1940, ollessaan 23-vuotias.   Suomennettuja teoksia on neljä kappaletta, joista ensimmäisenä tartuin tähän Yksinäiseen sydämeen.

Mutta nyt itse kirjaan, jonka uskoisin olevan ihan paras Carsonin kirja ja samalla kirja on tuntunut tähän asti siltä, että siitä tulee ehdottomasti yksi parhaimmista koskaan lukemistani kirjoista. Miksi? Koska kirjan kerronta on vaan jotain niin hyvää... ja kirjan tarinatkin kiinnostavia.  Kirjan sivuilla seikkailee melkoisia persoonia... mm. pari kuuromykkää joista toinen tykkää lähinnä syömisestä ja toinen lähinnä älykkäänä kuuntelee lukemalla huulilta, tohtori joka julistaa Karl Marxin sanomaa ja on nimennyt yhden pojistaankin Karl Marxiksi, poikamainen tyttö, baarin omistaja ja vaimonsa jne. Ihan jokainen henkilö on saanut oman persoonansa ja kiinnostaa, jo pitkälti kerronnan vuoksi. Välillä kuvailut ovat melkein Dickensmäisiä ja saavat monta kertaa hytkymään naurusta. Mutta kirja on silti niin perin sympaattinen..ajoittain surullinen.

Kirja ei ole vielä lopussa, joten on aika paljon se, että uskallan sitä näin vahvasti suositella. Sitä paitsi uskon tyytyväni loppuunkin, sillä kirjassa se kerronta on se juttu, ei tätä jännitysromaaniksi olekaan tehty... Joten vaikka kirja maastoutuukin hyvin yöpöydän kanssa, voin vakuuttaa että lukemattomaksi se ei ole jäänyt.

Jumalat juhlivat öisin.

Luin jokin aika sitten (viimeinkin) Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin (Secret history). Aloitin sen muutama kesä sitten, mutta lähdettyäni reilille jätin kirjan kotiin ja näin kirjakin jäi myös kesken. En viitsinyt ottaa mukaan sellaista kirjaa, jossa jäljellä oli about sata sivua.

Oli luonnollista aloittaa alusta ja todeta kirja jopa paremmaksikin kuin muisti. Muistin kyllä juuri varsinkin alun kiehtovan ja mielenkiintoisen tunnelman, ja ihan mielellään luin kirjan aivan kannesta kanteen.

Kirjan päähenkilönä on nuori päälle 20v. kalifornialainen mies, joka päättää lähteä opiskelemaan yksityiseen collegeen. Richard kiinnostuu salamyhkäisestä porukasta, joka opiskelee klassisia kieliä eritoten kreikkaa. Opettajan pitämään pieneen ryhmään pääseminen vaatii pieniä ponnisteluja ja tuuria. Lopulta onneksi ja epäonneksi Richardista tulee osa tätä porukkaa.

He viettävät aikaa myös opiskelujen ulkopuolella Richardin silti välillä tuntien ulkopuolisuutta. Muulle porukalle kun kehkeytyy vielä järkyttävä salaisuus... Richardille uskoudutaan kuitenkin asiasta ja se asia tulee lopulta piinaamaan kirjan loppuun asti.

Moraali on kirjan ydin. Jos teet pahan teon -pakenetko vai antaudutko? Toinen miettimistä jättävä seikka on ystävyys - kuinka paljon olet valmis antamaan itsestäsi ystävyyden/kiintymyksen vuoksi?

Kirja on myös yksinkertaisesti hyvä tunnelmansa ansiosta. Ensinnäkin jään haikailemaan kirjassa esitettyjä seutuja ja oloja (vaikka välillä osoittautuvatkin ankeiksi -toisaalta näin Suomessa asuvana jotkut lumimyrskyt ei paljon puistata, toista se on varmasti kalifornialaiselle kirjan päähenkilölle) ja kyllä, musta olisi kiehtovaa olla pienen ryhmän kielten opiskelija. Pienenä haaveena on kreikan kielen opiskelu, jonka tosin tällä hetkellä syrjäyttää parin muun kielen opiskelu.

Ihailen myös kirjailija Donna Tarttia. Donnan elämänhistoria on mielenkiintoinen ja se asenne!

"Opiskelijoiden joukossa Donna oli boheemi oman tiensä kulkija, joka pienenä ja poikamaisena säilytti harkitun askeettisen tyylinsä pitkien rimpsumekkoisten blondien keskellä. Hän luki latinaa ja siteerasi ulkomuistista pitkät pätkät kuuluisien kirjailijoiden tuotantoa antiikista tähän päivään.

Valmistuttuaan hän jatkoi kirjoittamista asustellen milloin missäkin. Koskaan hän ei ajatellut menevänsä päätoimiseen ansiotyöhön. Missä liikkuikin, hänellä oli aina mukanaan mopsinsa Bongo.

- Olen nomadi ja minulle on samantekevää missä olen. Voin kirjoittaa bussiasemalla kunhan minulla on oikeanlainen kynä ja lehtiö ja koirani Bongo.

- Rikastuminen ei ole mitenkään muuttanut elämääni. Olen kuin Huckleberry Finn. Pystyn hyvin elämään täysin rahattomanakin. En aio nytkään hankkia autoa tai osakkeita. Pidän ruoasta ja kauniista vaatteista ja kirjoista, muuten elelen aivan vaatimattomasti.