Näytetään tekstit, joissa on tunniste amerikkalainen kirjallisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste amerikkalainen kirjallisuus. Näytä kaikki tekstit

2016/10/25

Harper Lee: Kaikki taivaan linnut




Harper Leen viime vuonna julkaistu Kaikki taivaan linnut (Go set a watchman) on mielenkiintoinen lukukokemus. Se on sujuvasanainen, mutta samalla hauska, kaunis, tyly ja hämmentävä.

Vuonna 1960 julkaistu Kuin surmaisi satakielen oli pitkään ainoa Harper Leen kirja, mutta sitäkin rakastetumpi. Pankkiholvista löytynyt käsikirjoitus muutti kaiken ja näin innokkaat lukijat ja fanit saivat uutta lukemista. Vaikka uuden voi lukea hyvin ihan omana kirjanaan, niin on hyvä tietää, että se on jatkoa satakielelle. Se on joko rasite tai helmi ja on vain itsestä kiinni pystyykö ne eriyttämään toisistaan, jos ei pidä uuden kirjan käänteistä ja sävystä. Itse olen lukenut satakielen vuosia sitten, joten aivan tuoretta muistijälkeä kirjasta ei ollut. Päätin, että hyvä niin, en aseta sillä tavalla uudelle kirjalle liikaa ennakko-odotuksia. No nyt, kun aion jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa lukea uudelleen Kuin surmaisi satakielen, voi olla että en enää tiedä mistään mitään. Olkoon sitten niin. Täytyy pitää kirjat erillään toisistaan ja keskittyä enemmän Harper Leen tapaan veistellä lauseita, Alabaman pikkukaupungin tunnelmaan.

Tunnelmaa oli tässäkin kirjassa. Katsotaanpas... esimerkiksi tämä on yksi suosikkikohta:

Alabamassa syksy tulee myöhään. Vielä Halloweenin tienoilla voi joskus istua kuistilla ilman päällystakkia. Hämärän aika on pitkä, mutta pimeys laskeutuu aina äkkiä; taivas muuttuu himmeän oranssista sinisenmustaksi ennen kuin ehtii ottaa kahta askelta, ja valon mukana haipuu viimeinenkin henkäys päivän kuumuudesta ja jättää jälkeensä lauhkean lenseyden.
Syksy oli yleensä Jean Louisen suosikkiaikaa. Syksyn äänissä ja muodoissa oli odotuksen tuntua: kotitalon lähellä sijaitsevalta urheilukentältä kantautuvat pelaajien ja pallojen mäjähdykset toivat mieleen soittokunnat, kylmän Coca-Colan, paahdetut pähkinät ja ilmassa huuruavan hengityksen. Koulun alkaessa oli aina jotakin odotettavaa - sai solmia uudelleen vanhat ystävyys- ja vihamiessuhteet ja kerrata taas monta viikkoa asioita, jotka oli pitkän kesän jälkeen ehtinyt jo puoliksi unohtaa. Syksyllä syötiin lämmintä iltapalaa, ja tarjolla oli kaikkea sellaista, mitä ei aamulla väsyneenä jaksanut syödä. Jean Louisen maailma oli parhaimmillaan, kun tuli hänen aikansa lähteä sieltä. 

Ja kirjan alku, jossa kuvataan kun Jean Louise matkustaa junalla Alabamaan.

ja tämä synkkämielisyyden kuvaus tragikoomisessa kappaleessa, jossa 12-vuotias Jean Louise luulee olevansa raskaana suudeltuaan poikaa:

Kauan sitten oli ollut aika, jolloin hänen olemassaolonsa ainoat seesteiset tuokiot olivat kestäneet siitä hetkestä, jolloin hän avasi aamulla silmänsä, siihen hetkeen, jolloin hän oli täysin tajuissaan - sitä kesti vain muutaman sekunnin, kunnes hän heräsi kunnolla ja astui taas uuden päivän unettomaan painajaiseen


Kyseinen kappale oli niin.....tragikoominen. Harper Lee osasi kyllä kuvata liikuttavalla tavalla epävarmojen ihmisten mielenmaisemia. Osasi... Leehän menehtyi 89-vuotiaana tämän vuoden helmikuussa.

Mutta kirjahan ei ole vain kuvaus siitä kun new yorkilaistunut Jean Louise on käymässä lapsuudenkaupungissaan Maycombissa ja katkelmia hilpeästä lapsuudesta, se käsittelee paljon rasismia. Suurin traagisuus onkin siinä kun Jean Louisen poikaystävä sekä isä, edellisenkin kirjan johtohahmo, rakastettu Atticus Finch, jäävät kiinni osallisuudesta rasistiseen seuraan. Ja aika moni muukin ympärillä tuntuu olevan sitä mieltä, että mustille ei missään nimessä samoja oikeuksia. Mutta miten olla varsinkin kun ainoa ihminen johon on koskaan luottanut osoittautuukin olevansa ahdasmielinen? Ja mikä tätä kaupunkia vaivaa? Herättää paljon tunteita, varsinkin kun perheen keskuudessa oli taloudenhoitajana niin rakastettu tummaihoinen Calpurnia, eikä Jeanin lapsuuteen kuulunut rasismi. Jack-sedältään hän saa sen kaltaisia neuvoja, että on elänyt lähinnä omassa kuplassaan.

Jääkö Jean Louise Alabamaan rakkaidensa luokse (joita ei enää tunne) vai lähteekö takaisin kevytmielisempään New Yorkiin, jossa ihmisiä ei erotella ihonvärin mukaan.



Hauska tietää: Kaikki taivaan linnut kirjoitettiin ennen Kuin surmaisi satakielen -teosta.