Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kurt Vile. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kurt Vile. Näytä kaikki tekstit

2014/11/03

The War On Drugs Tukholmassa

25. lokakuuta tukholmalainen vanha panimo ja nykyinen konferenssi-/tapahtumarakennus Södermalmilla täyttyi ihmisistä (pääosin Weekday-asuisista), jotka olivat tulleet katsomaan Kurt Vilen kokoonpanoa The War On Drugs. Minä olin yksi heistä. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin,  en lentänyt Tampereelta Tukholmaan tämän kokoonpanon vuoksi. Satuin vain huomaamaan yhtyeen olevan kaupungissa ajat sitten, mutta lopullisesti lippu tuli ostettua päivän aikana turistikeskuksesta. Päätöksen sinetöi eräässä urheilukaupassa soinut kappale. Sää oli myös melko alakuloinen ja miten paremmin voisikaan illan viettää kuin menemällä yhdessä ihmisten kanssa tilaan, jossa esiintyy miellyttäväsoundinen bändi, jota oli ajoittain kuunnellut.

Münchenbryggeriet oli paikkana aika huikea. Kaiken kruunasi pitkä terassi, josta näkymät kaupunkiin aina merelle asti. Paikkahan oli siis hieno, vanhan rakennuksen tunnelmaa, mutta jokseenkin esiintymissalin puoleinen paikka toi mieleen myös koulun liikuntasalin (lattiatiloissa ei ollut tuoleja ja pöytiä). Äänentoisto ei myöskään ollut paras mahdollinen siellä missä aluksi lepuuttelin jalkoja (koska päivä oli kulunut kävelyn merkeissä ja parisen tuntia sai vierähtämään inspiroivassa Fotografiskassa - aika meni niin nopeasti, että jouduin syömään vain nopeat take away-sushit).  Eikä bändi saanut minua ihan eturiviinkään juoksemaan ja harva laulu saa ihan tanssimaankaan. 

Tänä vuonna ilmestynyt unenomainen Lost In The Dream sai sijaa luonnollisesti settilistalta. Tietysti myös se hittisinkkubiisi Red Eyes (Springsteen meets Rubik) kuultiin keikan loppupuolella. Lost In The Dream on kokonaisuutena oikein kelpo levy, vuoden parhaita varmasti ja siltä levyltä nostaisin esiin esimerkiksi kappaleet An Ocean In Between The Waves, Suffering ja Under The Pressure.  

Keikan loppupuolella kipusin yläkertaan, minkä luulin olevan varattu vain istumapaikkalippulaisille. Virhe. Siellä olisi pitänyt alunperinkin olla. Sieltä pääsin myös todistamaan nuorta Bob Dylania. Kurt Vile coveroi nimittäin Tangled Up In Bluen, ja ennen kuin tajusin kenen laulusta on kyse, luulin itse Dylanin astuneen lavalle. Soundi oli niin Dylania kuin voi olla. Dylanin laulu vuodelta 1975 laulu kuulunee vakiosettilistaan keikoilla... Youtube tarjoaa livevideoita. Mutta mikäli haluatte nähdä yhtyeen livetaltioinnin, niin suosittelen Youtubesta KEXP:n keikkaa. Ylipäätänsä kaikki chicagolaisen radiokanavan keikat ovat tunnelmaa ja hyvää laatua huokuvia.


Vaikka keikka jäi omalla henkilökohtaisella tasollani etäiseksi johtuen varmasti paikan valinnoista ja siitä, että en ollut keikalle mennessäni fani isolla f:llä, ei tarkoita etteikö keikka olisi ollut hyvä, ettenkö menisi toiste ja ettenkö suosittelisi amerikkalaisen kitararockin ystäville tätä levyä.

Jos siis tuumaatte juuri nyt, tänä lehdettömänä marraskuun päivänä tai iltana mitä tekisitte, niin laittakaa soimaan tämä tunnelmallinen levy (klikkaa levyn kantta mikäli omistat Spotifyn). Levy on myös omiaan niinä hetkinä kun laskette lampaita.

2013/09/28

Uusia levyjä PART 1.

Levynostot on jaettava useampaan osioon, sillä vuodessa 2013 ei ole näkyvissä taantumaa mitä tulee uusien kiintoisen levyjen julkaisun suhteen. Tämä postaus toimikoon myös itselle pienenä reminderina, jotta tajuaisin syventyä näihin levyihin vielä paremmin tai peräti tutustua alusta loppuun. Levyarvioita nämä eivät siis suinkaan ole.

Levyjä Spotifyssa pääset kuuntelemaan klikkaamalla albumin kansikuvia.


Skottilaisen Traviksen tai Travisin seitsemäs studioalbumi on elokuussa julkaistu Where You Stand. Travis on aina ollut vähän sellainen herttainen naapurinpoika ja tämä levy ei ole ilmeisesti muuttanut Travisia mihinkään epäilyttävään suuntaan. Turvallinen kuin nukkuva lehmä pellolla, mutta mä tykkään. Tykkään Fran Healyn äänestä.


Iron and Wine on julkaissut tässä aika tasaiseen tahtiin levyjä ja tämä onkin kuudes albumi muutaman vuoden sisään. Iron and Winea on huvittanut vähän revitellä musiikkinsa kanssa ja siksi esimerkiksi Kiss Each Other Clean on jo jotain erilaisempaa kuin alkuaikojen ensimmäiset levyt. Ja siksi Flow:n keikka oli lievä pettymys Milanon keikan jälkeen... Iso lava ja uudempi kikkailevampi musiikki vrt. tumma klubi ja vanhat kappaleet. 
Multa on oikeastaan jäänyt Kiss Each Other Clean vähemmälle kuuntelulle. Musta tuntuu, että tässä levyssä on taas vähän sitä Iron and Winea josta tykkään. Mutta ehkä mä löydän vielä Kiss Each Other Cleaninkin suoden sille enemmän kuunteluaikaa.


Kurt Vilen viides studioalbumi julkaistiin huhtikuussa, eikä liian myöhäistä ole tutustua. Hyvin nappaa jo ensimmäinen biisi Wakin´ On a Pretty Daze


Oletteko kuulleet tyypistä Gregory Alan Isakov? Ette? Kannattaa toki tutustua muutenkin kuin tutustumalla tähän albumiin. Itse pidän kovasti esimerkiksi tästä kappaleesta This Empty Northern Hemisphere-albumilta.  Gregory Alan Isakov on vähän kuin William Fitzsimmons meets Bon Iver. Spotify tarjoaa paljon tämän singer/songwriterin tuotantoa.


Suomalaisen Antero Lindgrenin (äiti, ei tangolaulaja, ei edes se Tenavatähti vuodelta 1995, vaan yhtye nimeltään Antero Lindgren!!) toka levy Talking with the Dead ilmestyi tuossa kesällä. Kävin Valtteri-festareilla kuuntelemassa ihan leppeässä kesäsäässä bändiä nähden samalla kokoonpanon livenä ensimmäistä kertaa. Kuunneltuani yksinomaan debyyttiä Motheria olin vähän hämmästynyt. Luonnollisestihan siis odotin synkempiä sävyjä, mutta keikalla kuultiin materiaalia, jota en ollut vielä kuullutkaan ja bändillä näytti olevan ihan kivaa, eivätkä he tuijotelleet kenkiinsä.  Eikä laulaja niin pelottavan näköinen mörökölli ollutkaan. En olisi pahastunut näistäkään seikoista, koska jotain sellaista odotin. Mutta nyt tutustutaan tähän pirtsakampaan Antero Lindgreenin jossa Bruce Springsteen-henkeä. Ehkä Suomen amerikkalaisin bändi? 


Ehkä Suomen sympaattisimman nuoren mieslaulajan uusin levy julkaistiin jo maaliskuussa.  Laulaja maalailee tälläkin levyllä maisemia ja Hämeenlinna kuuluu näissäkin biiseissä. Matti Johannes Koivu on musiikillinen vastine Juha Itkoselle. Ja Juha Itkonen arvostaakin Matti Johannesta.

No kuitenkin, kuuntelen hyvin vähän suomenkielistä musiikkia ja nämä vaativat oman aikansa, joten levy on jäänyt kuuntelematta. Voi kuinka upea on silti jo levyn aloitusraita Aulanko.  Egotrippimäinen Minä Näen Sinussa Sen Mitä Rakastan on jo hieman nopeatempoisemaa, säröisempää ja uudempaa MJK:ta, mutta säätilojen vangitseminen sanoituksiin ei vieraannuta aivan levyn tunnelmasta.
Tietyssä mielentilassa MJK varmasti saa hapuamaan nenäliinaa. 

Ota mua kädestä ja kato sen viivoja.




Onkos siellä tutustuttu näihin albumeihin ja mitä tuumataan? Entä herättikö joku kiinnostuksen?