Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjastolainat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjastolainat. Näytä kaikki tekstit

2016/12/20

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet



Nykyajan hetkinen elämänmeno tarvitsee tämän kaltaisia romaaneja.


Japanilainen Haruki Murakami on maailmalla huippusuosittu kirjailija, joka erityisesti Norwegian Wood -romaanillaan on tehnyt vaikutuksen monen ikäisiin, mutta tavoittanut varsinkin nuoren popkulttuuri-kansan. Murakamilla on omintakeinen kirjoitustyyli, joka voi olla realistinen kuten mainittu kirja tai utopistisempi kuten Suuri lammasseikkailu. Yhteistä kuitenkin molemmille kirjoille on unenomaisuus, herkkyys, kaunopuheisuus. Molemmat kirjat lukeneena voin sanoa, että sytyn enemmän romaanille, jossa on enemmän realistisuutta kuin lammastyyppejä. Realistinenkaan kirja ei ole välttämättä paras, jos sitä ei ole kirjoitettu koukuttavasti ja kauniisti. Tässä viimeisimmässä romaanissa (vuodelta 2013, suomennettu suoraan japanin kielestä vuonna 2014) Murakami onnistuu siinä. Kuten onnistui Norwegian Woodissa. Muita kirjoja en ole vielä lukenut, mutta tarkoitus on nekin vielä lukea.

Kirjan päähenkilö asemasuunnittelija Tsuku Tazaki kohtaa menneisyytensä uuden tyttöystävänsä Saran patistamana. Nuoruudessaan hän eli tiiviisti viiden hengen ystäväporukassa. Yhtäkkiä aivan mitään syytä ystäväporukka hylkää hänet. Tavoitteluistaan huolimatta he ovat jäätyneet hänelle täysin. Kuluu vuosia, vuosia, vuosia...  Sara kaivaa Tazakin entisten ystävien yhteystiedot ja vähitellen hän kohtaa ihminen kerrallaan menneisyytensä. Hän olisi voinut jättää sen tekemättä, mutta Saran mielestä menneisyys kulkee joka tapauksessa mukana arpena. On mahdollisuus päästä arvesta eroon tai ainakin häivyttää sitä. Torjumisen sijaan kohdata ja selvittää mitä ihmettä tapahtui, mikä oli syy hylkäämiselle.

En lähde avaamaan kohdattuja henkilöitä ja syitä hylkäämiselle, vaikka suomalaisia lukijoita tietysti kiinnostanee se, että yksi näistä entisistä ystävistä on muuttanut Suomeen ja Tsukuru matkustaakin Hämeenlinnaan ja siitä kesämökille tapaamaan häntä. Hän kuvaa jonkin verran tapahtumia niin Helsingissä, Hämeenlinnassa kuin mökillä. Se ei ole kuitenkaan kirjan ydin, vaan nauttiaakseen kirjasta on nautittava sen rauhallisesta etenemisestä ja jonkun mielestä näennäisestä juonettomuudesta. Itse nautin valtavasti juuri näistä seikoista mielestäni oli jännittävää selvittää Tsukurun seurassa se, että miksi hänet hylättiin. Kirja ei kuitenkaan ryve vain ikävissä asioissa, vaan se antaa arvoa joillekin arkipäivän arkisille asioille. Siitäkin huolimatta, että niihin kätkeytyy melankoliaa, pysähtyneisyyttä. Ja juuri siksi. Nykyajan hetkinen elämänmeno tarvitsee tämän kaltaisia romaaneja.

"Tsukuru vieraili asemilla samoissa tunnelmissa kuin muut menivät konsertteihin tai elokuviin, kävivät klubilla tanssimassa, katsomassa urheiluotteluita tai kuluttivat aikaansa ikkunaostoksilla. Kun oli aikaa eikä keksinyt mitä tekisi, hän meni usein yksin asemalle. Silloin kun tunteet eivät rauhoittuneet tai oli jotakin ajateltavaa, hänen jalkansa suuntasivat luonnostaan asemaa kohti. Siellä hän istahti laiturin penkille, joi kioskista ostamaansa kahvia, tarkasti lähtevien junien aikataulut pienestä aikatauluvihkosesta (se hänellä oli aina laukussaan) ja vain istui siinä paikallaan liikahtamatta."



Helppolukuinen teos kipeistä aiheista.  Suosittelen lämpimästi.

2016/12/15

Miika Nousiainen: Juurihoito



Elämässä on kolme suurta kysymystä. Kuka olet? Minne menet? Puudutetaanko?


Miika Nousiainen. Olit ollut tuttu minulle lähinnä Hyvät ja huonot uutiset- sekä Pitääkö olla huolissaan? -tv-paneelikeskusteluista. Olit toki ollut tuttu minulle muutamien kirjojen kirjailijana. Minä vaan en ollut lukenut niitä. Nyt kun sinun neljäs romaani Juurihoito tuli julkisuuteen ja näin kirjaasi koskevan haastattelun, päätin että olisi aika tarrautua painettuihin sanoihisi. Olet jotenkin niin huikea tyyppi.

Ja voi pojat, ei ollut pettymys tämä lukukokemus. Romaani on yhtä nautinnollinen kuin esimerkiksi Pandan suklaacrisp. Tälle vertaukselle kirjan toinen päähenkilö Esko ei tietenkään olisi imarreltu.
Toivoin saavani Miika Nousiaisen persoonaa kirjassa ja sitä sain. Tosin toivoin samalla, että kirja ei olisi aivan yliammuttu mustaa huumoria tehden kirjasta farssin. Nyt homma pysyi kuitenkin kasassa, vaikka tiettyä rönsyilevyyttä tapahtuikin juonen suhteen. En kuitenkaan halua tehdä juonipaljastuksia.

Kerrottakoon nyt kuitenkin se, että kirjassa vuorottelee siis kahden päähenkilön äänet; Eskon ja Pekan. Esko on lähemmäs kuuskymppinen hammaslääkäri ja Pekka noin kymmenen vuotta nuorempi mainostoimistossa työskentelevä eronnut isä. Kirja etenee lineaarisesti molempien omilla äänillään tehden lukukokemuksesta miellyttävän selkeän. Kirjaan ilmestyvät uudet henkilöt saavat äänen näiden kautta, joten rönsyilevyys taittuu tällä.

Muita kunnioittava elämä on lopulta aika helppoa. Kaikki pitäisi tajuta maalaisjärjellä. Pidä huolta lähimmäisistä, ymmärrä erilaisia, älä syö keltaista lunta ja jos olet muusikko, älä tee perinteiset joululaulut jännällä tavalla uudistavaa levyä. Ja älä saatana salaa oleellisia tietoja lapsiltasi.

Homman nimi on se, että Pekka menee hammaslääkärille ja huomaa yhteisestä erikoisemmasta sukunimestä, että Esko voisi olla hänelle sukua. Esko on pidättyväinen, mutta huomaa puuttuvista vitosista, että tuo rasittavan puhelias äijä todellakin saattaa olla sukua hänelle. Vähitellen he tutustuvat yhteisenä päämääränään löytää heidät jättänyt isä, josta he eivät tiedä paljon mitään. Isää etsiessään he löytävät muita sukulaisia, joiden olemassaolosta eivät tienneetkään. Siitä se sitten lähtee. Jokainen sukulainen on johtolanka matkalla etsiessään isää ympäri maailmaa. Eskokin pääsee matkustelemaan viimein ja tajuaa elämässä olevan muutakin kuin hampaat (vaikka matkoilla mukana onkin hammaslääkärikamaa) ja Pekkakin löytää itsensä ja mikä tärkeintä saa tehdä etätöinä huoltoasemaketju ABC:lle uutta markkinointimateriaalia. Entä mitä tapahtuu Eskon kyynisyydelle rakkauden suhteen? Löytääkö vahva alaleuka kauniin yläleuan, jotka yhdistyvät täydelliseksi purennaksi?

Ei kannata mennä asioiden edelle. Ei hammasta voi paikata ennen kuin se on porattu. Voi helvetti. Ylläni on kaikkien aikojen tähtitaivas. Ajattelen ihastustani Thaimaassa. Ja ainoa keksimäni vertauskuva rakkaudelle liittyy hampaisiin.

Miika Nousiaisen tapa kirjoittaa on maanläheinen, lämmin ja täynnä arkipäiväistä tilannehuumoria ja viisautta. Se on kuitenkin juuri sopivalla tavalla vakava, sillä sen henkilöt eivät ole täydellisiä vaan ihmisiä omituisuuksineen ja puutteineen. Ihmisiä, jotka etsivät vastauksia, mielenrauhaa ja onnea.

Just hyvä.

Tätä näkyy nyt joissain kadunvarren mainoksissa ja ihan oikeutetusti. Tää voisi olla oikeasti hyvä lahjaidea jollekulle, joka tykkää lukea.


P.S Yksi kirjasta mieleenjäänyt Nousiaiselle tyypillinen puujalkavitsi:

Mikä on hammaslääkärin ja Pentti Saarikosken risteytys?
- Dentti Saarikoski.