Näytetään tekstit, joissa on tunniste Interpol. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Interpol. Näytä kaikki tekstit

2016/11/08

Paluu Interpoliin

Joskus tulee se aika kun kaivaa esiin paksumman kaulaliinan johon kietoutua viimaa vastaan. Se on ollut siellä jossain, mutta kun se on siinä, niin tuntuu paitsi tutulta ja turvalliselta niin myös uudelta ja huikealta. Näin minulle kävi myös Interpolin suhteen, kun en ollut kuunnellut toviin. Muistin taas, että huhhuh kun kolmessa ekassa albumissa riittää taas makusteltavaa. Toisin sanoen ne ovat ne lempparikaulaliinat, jotka säilytetään vuodesta toiseen. Niitä ei unohdeta, vaikka joskus kätkössä olisivatkin.

Erityisesti tällä viikolla lämmittelen itseäni näillä kolmella ekalla (koska kaksi viimeisintä ei ole koskaan tullut oikein tutuiksi) ja hyppäähän ihmeessä mukaan.  Debyytti Turn on the Bright Lights ilmestyi vuonna 2002 (eli tota 14 vuotta sitten!), Antics kaksi vuotta vuotta myöhemmin ja Our Love to Admire vuonna 2007. Noihin aikoihin bändi löysikin tiensä kuulokkeisiin ja vuonna 2008 todistin live-esiintymisen Ruisrockissa. Intiimimpää keikkakokemusta Suomen kamaralla ei ole päästy kokemaan. Mutta psst. kun pistät kuulokkeet korville ja musiikin semitäysille, niin pääset mukaan aika intiimiin tunnelmaan. Levynkansia klikkaamalla pääset suoraan albumeihin Spotifyssa.


spotify:album:79deKDaslwLfH3yPR2T3SB

spotify:album:58fDEyJ5XSau8FRA3y8Bps

spotify:album:49agqemJmnDfTA8nqod1qy


Suosikkejahan näillä levyillä riittää, mutta muutama esimerkkinosto:
















Puhumattakaan siitä kuinka paljon osa näistä lyriikoista kolahtaa tähän hetkeen, näihin fiiliksiin.

2011/11/19

Kansikuvia.

Nykyisessä maailmassa moni voi helposti kohauttaa olkiaan levynkansille. Totta puhuen levyn kansilla ei internetissä välttämättä ole niin suuri merkitys. Mutta tiedäthän, jos olet koskaan kierrellyt vähintäänkin aktiivisesti selannut levyjä kirjaston musiikkiosastolla, käynyt levykaupoissa ja divareissa, olet saattanut joutua kansien vieteltäväksi. Minäkin olen. Pääasiassa olen ottanut kiinnostavat joka tapauksessa mukaani, mutta entä jos et ole koskaan kuullutkaan bändistä? Etkö olisi vitosella ostanut levyn, joka vaikuttaisi kansien perusteella olevan jotain mistä voisit pitää?Tai jättänyt jonkun, joka olisi voinut olla aarre....

Väitän, että silti tänäkin päivänä visuaalisuus ei ole kiellettyä. On levy kuinka pirun hyvä sisällöllisesti, kruunaa kansi kokonaisuuden täydelliseksi. Ja sen kehtaa laittaa vaikka seinälle. Ja se ruma kansi..se vain antaa ennakkoluuloja. Joskus pelkkä valkoinen neutraali kansikin albumin nimellä on parempi. Tässä on esimerkki, josta en pidä sitten yhtään.

Interpol hei.  Idea toisistaan irronneista kirjaimista on periaatteessa hyvä, mutta harmaina betonimöhkälemäisinä mustaa taustaa vasten vaikutelmasta tulee enemmänkin negatiivinen. Ja onhan tuo sekava. Ja totta puhuen sisältökin on hieman, enkä ole koskaan täysin lähentynyt uuden levyn kanssa. Try it on -kappale (ja pari muuta) kelpaa ja muistuttaa edellisistä paremmista levyistään... mutta etäiseksi tunnelma jää..ja kyllä, kansikuva vahvistaa vain sitä tunnelmaa.

Entäs tämä?

Tässä esimerkki siitä kuinka samalla voi onnistua ja samalla mennä niin pieleen. Levyn sisältöhän toki on herkullinen, ei tämä kuuntelukokemusta pahenna..ihmettelen vain monen muun kanssa miksi Regina halusi kikkailla, kun vähempikin olisi riittänyt. Olisiko toisin ollut Reginalle "liian The Smiths"?(Itseäni se ei olisi ainakaan haitannut...)

Vaan tässä esimerkki hyvästä kannesta. Kannesta joka sopii sisällönkin kanssa loistavasti yhteen. M83:n kolme vuotta sitten julkaistu Saturday´s youth on mannapuuroa ja mansikkaa sekä korville että silmille. Mutta vaikka en sisällöstä pitäisikään, niin eihän se väärin ole, että edes kannessa on onnistuttu.

Ja tästä lähti käyntiin kepeä ja pinnallinen juttu/-kuvasarja levynkansista. Lähinnä niitä hyviä levykansia tulossa, koska mieluummin me niitä katsellaan. :)

2010/10/20

The colours.

Takana on pitkä päivä ja vaikka kuinka väsyttää, oli ensin pakko tulla kuuntelemaan vähän musiikkia. Erityisesti erästä biisiä, jonka kuulin baarissa.  Mietin hetken, että mikäs..mikäs tämä olikaan. Kotona sitten oivalsin ja tulikin kuunneltua muutaman kerran tätä... nimittäin Zebra and Snaken The Coloursia. Ai että kun on hyvä ja vieläpä suomalainen. Jotenkin tuo biisi oli jäänyt vähäksi aikaa pimentoon, mutta onneksi ei niin pimentoon että onnistuin kaivamaan sen vielä mieleni kätköistä.


Mutta olenko ainoa joka kuulee tuossa biisissä muutaman sekunnin ajan Interpolia? Ja ihan huomattavasti. Se sekoittaa joka kerta pääni biisiä kuunnellessa. Mutta eipä se mitään. Interpol on jees ja The colours on kuitenkin tarpeeksi omalaatuinen...ja jotenkin mua ei haittaisi jos Suomessa olisi bändi, joka muistuttaisi edes vähän Interpolia. Ei se amerikkalainen bändi tule koskaan Suomeen. *

*Emme laske tähän mukaan Ruisrockin ´08 keikkaa, jolloin taisin olla vielä The National-huumassa. Toki keikka oli nautittava ja hieno. Näinä päivinä molemmista bändeistä on kuitenkin muodostunut yhtä rakkaat. Jos juuri tällä hetkellä olisi aivan pakko olisi valita, niin kahden upean The Nationalin keikan jälkeen valitsisin tajunnan räjäyttävän keikan Interpolilta jollain isohkolla Klubilla.

Interpol, tule Suomeen.

(Olen mestari rakentamaan aasinsiltoja...)