Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elina Hirvonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elina Hirvonen. Näytä kaikki tekstit

2015/06/07

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu


Yksi vuoden puhutuimmista uutuuskirjoista on Elina Hirvosen Kun aika loppuu. Yksi varatuimmistakin myös, joten huomattuani kirjan olevan erään sivukirjaston vippihyllyllä, lähdin aikailematta hakemaan sen luettavakseni. 

Kun aika loppuu sijoittuu vuosien päähän, mutta yhtä hyvin se voisi sijoittua tähän hetkeen ja on siksi ajankohtainen.

Keskiössä on helsinkiläiset äiti Laura ja hänen poikansa Aslak. Noin viiskymppinen Laura luennoi ilmastonmuutoksesta yliopistolla ja hänen tiedostava poikansa ottaa myös aiheen omakseen, mutta dramaattisemmalla tavalla. Kirjassa omat lukunsa on saanut myös perheen tytär Aava, joka on lääkärinä Somaliassa. Perheen isä, paljon matkusteleva ympäristöarkkitehti on saanut vähäisen osan kirjassa. Minä toivon ehkä, että asia olisi mennyt päinvastoin - olisin halunnut tietää enemmän isästä, joka jää kirjassa hyvin etäiseksi. Aava oli sinänsä kiinnostava tyyppi pohtiessaan sisaruussuhdettaan veljeensä, mutta jotenkin etäiseksi hänkin jäi. 

Kirjan kansi jo sen kertoo, että eräänä päivänä nuori mies ampuu ihmisiä Helsingin Lasipalatsin katolta. Aika kylmäävää, vai mitä? Samaan aikaan myös muualla maailmalla ammutaan. Ampuja Suomessa on Aslak, syrjäytynyt nuori mies, joka löytää internetistä samanmielistä porukkaa ja tuntee vihdoinkin kuuluvansa johonkin. Aslakilla ja hengenheimolaisillaan on yhteinen päämäärä: Mitä vähemmän ihmisiä, sitä paremmin luonto tulisi toimeen.

Elina Hirvonen halusi kirjallaan pohtia sitä mitä ampujan äiti voi tuntea. Koulu- ja massamurhien äidit saavat usein myös syyllisyyden leimansa osakseen tai jäävät vähemmälle huomiolle mitä uhrien omaiset. Tässä kirjassa pääosan todellakin saa myös Aslakin äiti. Mitä voi tuntea äiti, joka on kokenut olevansa hyvä äiti lapselleen, hellä ja kuunteleva. Miten vaaleapunasiipisestä pellavapääpojasta kasvoi ihmisiä ampuva poika. 

Kirjan luettuani jäin kuitenkin pohtimaan sitä, että miksi isät sivuutetaan niin helposti näissä teemoissa. Tässäkin kirjassa isä ei sinänsä ottanut kantaa mihinkään, antoi lähinnä murrosikäisen poikansa olla rauhassa ja pysyi vain etäisenä. Oliko isän etäisyydellä omat syynsä? Entäpä jos kenelläkään perheestä ei kuitenkaan ollut osaa eikä arpaa siihen mitä lapsi tuntee ja tekee. Kukaan perheestä ei osannut aavistaa tälläistä, vaikka tiesivät poikansa olevan ahdistunut. Entä jos vanhemmat tekevät kaikkensa, mutta jokin idea on vain vallannut mielen niin kovasti, että perheillalliset eivät voisi kiinnostaa.  Ihminen on vain sellainen, että syitä ja seurauksia etsitään aikailematta, aina kun joku tekee mitä tahansa.

Raskaasta aiheesta huolimatta kirja on helppolukuinen. Se ei saanut minua kyyneliin asti, en ehkä rakastunut palavasti, mutta ehdottoman kauniisti Hirvonen on neulonut sanat ja lauseet kirjailijanpuikoissaan erittäin tärkeistä langoista. Muutaman vuoden sisällä tapahtuneet asiat niin Suomessa kuin ulkomailla muistuttavat, että aihe ei ole tuulesta temmattu.  Koulusurmat. Lentokone on ohjattu tahallaan vuorenrinteeseen.  Joulun alla nuori mies Amerikassa meni ampumaan luokallisen ala-astelaisia. Elokuvamurhat. 21.7.2011. Kyllä te tiedätte, näitä on paljon ja joka kerta kysymme: MIKSI? Miten nämä olisi voinut estää, kuka on syyllinen, mitä musiikkia tekijä kuunteli, oliko hän syrjäytynyt, eikö vanhemmat rakastaneet, käyttikö hän internetiä.... Mitä tahansa vastaukset ovatkaan, niin mitään tapahtunutta ei voi enää peruuttaa.

Todella kaunis, herkkä ja hyytävä on myös tämä kirjaan pohjautuva eräänlainen musiikkivideo, kirjaesittely. Kyyhky-kappaleen lyriikat ovat kirjailija Inka Nousiaisen ja laulajana Ninni Poijärvi.