Näytetään tekstit, joissa on tunniste levyraati. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste levyraati. Näytä kaikki tekstit

2014/07/25

A Forest.


vs.



Himpskatin toimiva on tuo Bat For Lashesin cover The Curen alkuperäisestä A Forest. Melkeinpä kyllä parempi? 

Mikäli mielii tutkia lisää The Cure-covereita eri artisteilta, niin sellainen levy kuin Perfect As Cats tarjoaa tämän mahdollisuuden. Levy on ollut olemassa iät ja ajat, mutta itse olin missannut ja tämän todennäköisesti parhaimman esityksen, jonka BFL esittää ja mikäli sinäkin, niin pistähän kuunteluksi. Huh, nam. Kyllä Natasha Khanin ääni toimii tämän tyyppisessä musiikissa... ja mietin juuri, että seuraavaksi olisi kiva kuulla Joy Division-covereita Khanilta?

(P.S Kaipaan bloggailua ja varsinkin tähän blogiin, mutta kesä ja arki puuhineen ovat olleet isossa roolissa...pysykää siellä mikäli verkkaisempi tahti käy nyt, en ole harkitsemassakaan tämän blogin lopettamista) 

2013/09/21

Levyraadissa: Blue Jeans.

Vastaan tuli cover Lana Del Reyn Blue Jeans-laulusta.
En osannut odottaa mitään.
Yllätyin.
Ihastuin.

Eugene McGuinness on 28-vuotias brittiläinen singer-songwriter. Ollut tätä jo vuodesta 2007. Spotifysta löytyy hyvin herran musiikillista tuotantoa mm. kolme albumia. 


Kaksi tapaa kuunnella ja tutustua. Musiikkivideoon olisi mielestäni voinut panostaa vielä enemmän, joten Spotifysta biisi on ihan kelpo kuunnella. 


Ja monelle tuttu Lana Del Reyn alkuperäinen.

Mä kyllä niin pidän tästä Lana Del Reyn versiosta, mutta tuo toinenkin versio on toimiva. 

Mitä siellä tuumataan? Päihittääkö cover vai onko Lana selvästi ykkönen? 

2013/01/17

Kun Bob Dylania coveroitiin.

Kolme faktaa:

1) Pidän  Bob Dylanista

2) Pidän erityisesti Blonde on Blonde-levystä (1966) ja siltä löytyvästä I Want You-laulusta

3) Pidän The Tallest Man On Earthistä, jonka takaa löytyy ruotsalainen singer-song-writer Kristian Matsson 




Kun törmäsin aiemminkin nuoreksi Dylaniksi tituuleratun Matssonin versioon I Want You-kipaleesta, en voinut kuin olettaa paljon. Summasinhan kolme toteamaani faktaa yhteen ja ajattelin, että tämähän voisi olla vaikka kuinka hyvä ja peräti voittaa Dylanin.

Ensireaktio (ja jälkimaku) oli kuitenkin "Äh!" Matssonin vaikuttaja on selkeästi Dylan, mutta ehkä Matsson pelkäsi kuulostavansa liian samalta, ja toi coveriinsa banjon tyypillisen kitaransa sijaan. Ja huuliharppu nyt varsinkin olisi ollut liikaa. Banjo on kuitenkin vaikea, koska se ei omasta mielestäni toimi missä tahansa. Mattsonin laulu ja banjo ei kun oikein vain synkkaa. Kristian Matsson itsessään kuulostaa hyvältä luonnollisesti ja cover voisi toimia loistavasti -ilman banjoa. Mieluummin kuuntelen jatkossakin ihan vain kitara-Mattsonia. Esimerkiksi tätä laulua

Aijuu, ja tässä se Dylanin versio (vaikka oikeasti tämän kuuntelee mieluiten vinyyliltä):


Tästä linkki videoon (jos video ei näy tässä blogissa, välillä näkyy ja välillä ei)

Taidan olla yleisten kommenttien mukaan sitä vähemmistöä, joka ei puhkea ylistykseen Matssonin versiolle. Mitäs siellä tuumataan coverista ja alkuperäisestä? 

2012/11/03

Levyraadissa: I Know It´s Over.




Mmmmitä, en tiennyt että Jeff Buckley on coveroinut The Smithsien I Know It´s Overin. No, on se vaan.  Alla muistin virkistykseksi The Smithsien versio. Kumpi näistä iskee kovemmin, osaatteko kertoa? Melko erilaisia ovat, Jeff Buckleyn laulamana mikä tahansa laulu kuulostaa surulliselta, surullisemmalta kuin The Smithsien tulkitsemana (se on paljon se), mutta biisin alkuun olisin toivonut jo enemmän riipaisevaa tulkintaa.

 

2011/10/14

Levyraadissa: No Surprises.

Vaikka tänään Suomessa keikkailevan Marissa Nadlerin kunniaksi Marissa Nadleria, levyraadin muodossa. 100 prosenttisesti en ole vielä Nadlerin musiikille lämmennyt, mutta kun kuulin tämän Radioheadin No Surprises-biisistä tehdyn coverin en voinut olla pitämättä rakastumatta. Enemmän. Radioheadin biisinä tämä on jäänyt aina hieman paitsioon, en ole oppinut biisistä niin kovin tykkäämään. Mutta kuuntelehan Marissa Nadlerin esittämänä..tunnetko kylmät väreet? Mielestäni on paljon lähempänä, kuin etäinen Thom Yorken tulkinta.



Vai pidätkö sittenkin ennemmin siitä alkuperäisestä?

2011/09/30

Levyraadissa: Young Folks.

Mitä! En tiennyt, että The Kooks on coveroinut Young Folksin. Tältä se kuulostaa:



Alkuperäinen on toki klubeilla kuultu Peter, Björn & Johnin esittämä.. muistin virkitykseksi voitte kuunnella sen tästä:


Ja onpi eräs James Bluntkin coveroinut:




Coveroinneista puuttuvat vihellykset, jotka ovat tärkeä osa biisiä. Mutta... The Kooksin versioinnissa on ihastuttavampi naisääni. Ääni kuuluu Simon Wilcoxille (koska, jos ihastutte myös, ja joutuisitte etsimään netin syövereistä mysteeriäänen omistajaa, kuten minä jouduin). Sen sijaan The Kooksiin mulla on muuten on/off-suhde, enkä biisiin samalla tavalla ihastu välittömästi kuin alkuperäiseen. Alkuperäinen toimii tanssilattiallakin todennäköisesti parhaiten. James Bluntin versioon ei ole varsinaista mielipidettä, mutta ihan eri maata se on kuin kumpikaan näistä kahdesta.

Tykätäänkö siellä..ja mistä eniten? :)

2011/08/12

Levyraadissa: Waiting For A Superman.

Kas, toinen Levyraati perään.




Waiting For A Superman on alunperin The Flaming Lipsien biisi 99-vuodelta. Hetki sen jälkeen tulkitsi myös Sam Beam + muu yhtye kappaleen. Tämä bändi oli ja on Iron And Wine, silloin en ollut vielä tietoinenkaan tämän bändin olemassaolosta. Sittemmin bändiä on tullut kuunneltua tovi jos toinen ensimmäisen livekeikan jälkeen (Milano, 2008) ja myös Waiting For A Superman on tullut tutuksi (Around The Welliltä löytyy). A Superman on kieltämättä tutumpi Iron And Winelta ja kuuluu yksi parhaisiin biiseihinsä. Hieno tulkinta, aivan Iron And Winen näköinen, joten luulin hetken heidän omaksi biisikseen.

(Ei haittaisi ollenkaan, jos soittaisivat Flow-festareilla huomenna tämänkin. Mieluiten soittaisivat muutenkin vanhempaa materiaalia, sillä uutukainen on jäänyt aika etäiseksi... livenä tosin tomi)

Mutta niin, minä tykkään enemmän Iron And Winen versiosta. Liekehtivien huulien alkuperäisyydellekin ja esityksellekin pisteet, mutta ei se riitä nyt. 

Bonus:


Harvoin jaksan katsoa kotitekoisia covereita, mutta nyt eksyin vahingossa klikkaamaan tätäkin. Ei ollenkaan huono tulkinta tämäkään, mukava on lauluääni + kitarointi nuorella miehellä. Mutta ei siis tietenkään I&W:ia päihitä, eikä The Flaming Lipsejäkään :)

Ja pisteet menevät kummalle bändille? (vai pojalle?)

---

I prefer Iron And Wine-cover rather than original from The Flaming Lips (it´s good anyway). (Bonus-cover sounds good, too) What about you?

2011/08/10

Levyraadissa: Wouldn´t It Be Nice

She & Him on coveroinut The Beach Boysien Wouldn´t It Be Nice-kappaletta.



Videolla Zooey ja ukulele.



Alkuperäinenhän olisi tässä.   Eipä tässä varmaan suurimmasta suosikkilaulusta ole kyse. The Beach Boysilta löytyy parempiakin biisejä... kuten myös She & Himiltä. Parempia covereitakin on maailmaan syntynyt, mutta kun alkuperäinenkään ei ole niin suosikki, niin coverikin voi olla vähintään yhtä hyvä, ellei parempi.... ja eihän sekään nyt oikein ole, että laitan vain kaikkia omia suursuosikkeja ns. Levyraatiin...saatte sanoa sanasen tekin :) Uppoaako? Kumpikaan?

----

Which one you prefer? The original The Beach Boys or She & Him-cover? I don´t like much neither of them, they are ok, but they have better songs.

2011/08/02

Levyraadissa: Wonderwall.

Käsi ylös; kuka ei ole kuullut Oasiksen Wonderwallia? Jos et, voit kuunnella sen tästä. Tai siltikin, sillä tässä on kevyen Levyraadin paikka taas.



Vaikka Oasista aina silloin tällöin olen kuunnellut, en ole koskaan kehittänyt intohimoista suhdetta musiikkiinsa. Olen lähinnä vain tiennyt muita Oasis-faneja. Kovin useinkin olen törmännyt häneen, joka näyttää juurikin siltä miltä todellinen Oasis-fani voi näyttää. Yritin myös etsiä valokuvaajaa, joka oli kuvannut näitä idoleiltaan näyttäviä faneja, mutta en muistanut hänen nimeä. Muistatko sinä? Jos, niin laitan linkin tähän _______________.

Vaan se ulkomusiikillista seikoista, vaikkakin jostain syystä juuri Oasista kuunnellessa ne seikat tulevat mieleen vahvemmin, en tiedä miksi. Mitä tulee musiikkiin, niin bändillä on hetkensä. Voisin suoda enemmänkin armoa tälle bändille - ehkä fania musta ei saa, mutta voisin tykätä enemmän kuin ajattelin.

Wonderwall... se on hyvä, se on vähän kulunut...



Kunnes törmäsin tähän Ryan Adamsin versiointiin. Miten samasta asiasta voidaan laulaa kahdella niin eri tavalla....  se herätti samalla tämän biisin eloon. Kuuntelen juuri kumpaakin versiota. Ensin ajattelin, että ehdottomasti Ryan, josta pidän enemmän muutenkin. Sitten palasin taas Oasikseen, vaikka hetki sitten pidin sitä pöyhkeämpänä. Loppujen lopuksi annan varmaan kunnian molemmille versioinneille.

2011/05/22

Levyraadissa: Mistaken For Strangers.

The Nationalia kuunnelleille Mistaken For Strangers saattaapi olla hyvinkin tuttu



, mutta oletteko kuulleet kaunisäänisen St Vincentin version tästä kyseisestä kappaleesta?



Tämä live-video oli kaikista versioista parhain ääneenlaadultaan...ja tässä yksinkertaisesti tämä vain toimii. Mistaken for Strangers kuulostaa kauniilta vain kitaran ja heleän äänen kera... raikkaalta. Tasapuolisuuden vuoksi laitoin ei-niin-tutun  live-versioinnin The Nationalinkin esityksestä. Sen missä se alittaa äänenlaadullaan, se voittaa kaikella muulla.

Yritäpä tässä nyt sitten valita baritoni-Mattin ja tämän väliltä. Varsinkin kun The National on kuitenkin itselleni tärkeämpi ja biisi on kuitenkin alunperin juurikin The Nationalin. Se on parasta, tässä omassa pienessä Levyraadissani; voi antaa kaikkien kukkia kukkia vaan. Ei ole pakko tehdä valintaa. Molemmista pidän tavallaan, mutta The Nationalissa on silti niin paljon enemmän kuunneltavaa ja katsottavaa..on vaikea yhden tytön ja kitaran tätä päihittää.

Mitä mieltä sinä olet?

2011/03/18

Levyraadissa: Please, please, please, let me get what I want.

On tainnut jäädä Musen b-puolet jäädä kuuntelematta. Tein tämän biisi-löydön aivan hetki sitten:



Alkuperäinen puolestaan on hyvinkin tuttu. Please please... ei välttämättä ole itselleni The Smithsin paras biisi, mutta herkkikseksi sitä voi sanoa ja sen käyttäminen esimerkiksi (500) days of Summer-elokuvassa on hykerryttävää.. Etkö ollut vielä kuullut? Kuuntele tästä:



Mielestäni Muse taltioi biisin The Smithsien hengessä (brittiaksenttikin auttaa...). Matthew Bellamyn traagisuutta huokuva ääni on kuin omiaan tälläiseen kappaleeseen. Varjoon ei jää. Pidän tästä vähintään yhtä paljon kuin pidän The Smithsin esittämänä. Pidätkö sinä?

2011/03/12

Levyraadissa: Transmission.

Levyraadissa on aiemminkin ollut Joy Divisionia ja covereita, mutta eipä yksi lisää voi haitata. Ei varsinkaan, kun kyseessä on aika mielenkiintoinen cover. Juuri sellainen, jota voi kuunnella yksinään yöllä kun ei malta vielä mennä nukkumaan, mutta ei ole tanssimaankaan lähdössä.

Olkaa hyvä, Low: Transmission



Coveroinnista luettavissa enemmän täältä.  Tom Murphy sanoi, että Yeah, you completely transformed the sound of the song but retained its feel.     

Olen vähän samaa mieltä. 

Ja itse alkuperäinen, se tanssittavampi ja se merkityksellisempi, liveversiona:



Well I could call out when the going gets tough.
The things that we've learnt are no longer enough.
No language, just sound, that's all we need know, to synchronise
love to the beat of the show.

2011/01/29

Levyraadissa: We might fall apart.

Pitkästä aikaa levyraatia! Tällä kertaa nostan esille We might fall apart-biisin, joka on monelle Disco Ensembleä joskus kuunnelleelle hyvinkin tuttu biisi.



Onhan se edelleen toimiva biisi, vaikka nykyään Disco ensembleä harvakseltaan kuuntelen.  No, siksi olikin virkistävää kuulla kyseinen biisi aivan toisenlaisena versiona. Oikeastaan löysin hieman sattumalta kuunnellessani Rubikkia..ja miettiessäni, että jotain hyvin tuttua tässä biisissä on... sitten oivalsin. Sama vanha biisi, mutta liikkuu aivan eri sfääreissä. Esittäjänä on toinen kotimainen ylpeys, Rubik.


Toimii! Entäs teidän mielestä?

2010/10/07

Levyraadissa: Shadowplay.

Joy Divisionin Shadowplay on yksi ehdottomia suosikkeja. Samalla se on myös ehdottomasti yksi The Killersien pahaimpia vetoja. Kuulimme Shadowplayn yllättävästi The Killersien esittämänä Ian Curtisista ja Joy Divisionista kertovassa Control-elokuvassa...lopputekstien aikana. Muistaakseni Corbijn perusti valintaansa sillä, että hän halusi tuoda kontrastia nykyajan musiikkiin suhteessa alkuperäiseen ja ilmeisesti hän piti The Killersien esitystä loistavana.

Olen kuunnellut kumpaakin versiota lukemattomia kertoja, mutta kiitoksia tämän levyraatini satuin etsimään käsiini myöskin musiikkivideon. Ihan mieletön. Yhdistelmänä The Killersiä ja elokuvan Control tyyppejä, mustavalkoisena totta kai, ja ennen kaikkea aitona musiikkivideona. Katsokaa pois.


Joy Divisionin esitys on puolestaan live-esitys Granada televisionille vuonna 1978, ja alun juontaa totta kai kukas muukaan kuin Tony Wilson.


Kumpi iskee kovemmin vai viehätytkö molemmista kuten minäkin?

2010/09/23

Levyraadissa: Walking with a ghost.

Tegan & Sara - duolla on loistava kappale Walking with a ghost. Biisi löytyy So jealous-albumilta, mikä julkaistiin vuonna 2004.


The White stripes on coveroinut tätä kappaletta saman nimisellä EP:llään vuonna 2005, mutta uppoaako se yhtä hyvin teihin?


Itse nimittäin pidän alkuperäistä esitystä huomattavasti parempana. Kyllähän The white stripesinkin cover jollain tasolla toimii, eikä se ole niin huono. Mutta itse otan kävelyretkelle aaveen kanssa mieluiten Teganin & Saran.

2010/09/12

Levyraadissa: The eternal.

Harmaa ja sateinen sunnuntai-iltapäivä syksyllä. Liukuvärjätyt vaahterat huojuvat tuulessa, taivas kuin täynnä nokea, musta kahvi jäähtymässä mukiin. Lisätään vielä päälle yksi Joy Divisionin synkimmistä biiseistä The eternal Closer-albumilta.

The eternal enteilee maailmanloppua tai lohduttomuutta ja saa aikaan kylmät väreet. Sitä voisi kuunnella rannalla myrskyn pauhatessa. Tai sitten vain näin.

Jossain vaiheessa huomasin, että Kings of convenience on coveroinut The eternal-biisin. Mitä! Ihanko totta! KOC, jonka hilpeä I´d rather dance with you ei saa muulle kuin hyvälle tuulelle ja tanssijalat vipattamaan. Mutta totta se on... Cover löytyy Spotifysta, jonka linkin jaan. Olen ihan positiivisesti yllättynyt. Kings of convenience saa biisin kuulostamaan lähes yhtä synkältä. Ihan mieletön cover tältä bändiltä. Cover on muuten n. 10 vuotta vanha...




No words could explain, no actions determine.
Just watching the trees and the leaves as they fall.


Pidätkö kummastakaan versiosta tai jommastakummasta enempi?

2010/09/07

Levyraadissa: Your woman.

Kuulin (tietoisesti) ensimmäistä kertaa Your woman-biisin suomalaisen Cats on fire-version coveroimana yhtyeen livekeikalla marraskuussa. Ja voi kuinka loistavalta se kuulostikaan.

Tarkistin vähän lähteitä ja sain selville, että biisi on alunperin White town-yhtyeen esittämä. Pelkäsin ja samalla toivoin, että biisi olisi aivan eri tyyliä ja kamala. Silloin kaikki kunnia voisi mennä omalle lempiyhtyeelle.

Ei se alkuperäinenkään ollutkaan kamala, vaan perin hyvä! Ja mitä...nytkö vasta tosiaan löysin tämän!



Cats on firelta ei löytynyt musiikkivideota (loistavaa videotaltiointia kyllä youtuben kätköistä...), mutta White townin musiikkivideo on aika järisyttävän hyvä. Video henkii sellaista vanhanaikaista nostalgiaa, että sitä katsellessa on vaikea uskoa että biisi todellakin on vuodelta 1997. Ehkäpä tietyt musiikilliset elementit kertovat kuitenkin toista, mutta ei huonossakaan mielessä.

Biiseinä kummatkin toimivat, in my honest opinion, joten ykköspaikan titteli jää toistaiseksi jakamatta. Vaan mitä mieltä siellä ollaan?

2010/08/31

Levyraadissa: Love will tear us apart.

Kukapa ei olisi kuullut Joy Divisionin Love will tear us apart-biisiä? Hieno biisi se on. Toisinaan sen soitto julkisissa paikoissa on liiallista, mutta sen hienoudesta ei pääse yli. Eikä tarvitsekaan.

Alkuperäinen biisi on tietysti alkuperäinen ja ainoa oikea, mutta mielestäni kovin huonosti ei José Gonzálezikaan biisiä vedä. José antaa melankoliselle biisille sen ansaitsemansa arvon. Tätä biisiä en kovin monen muun soisikaan coveroivan. Ja riittäähän niitä covereita, mutta oma into tutustumiseen ei.



Molemmat videot ovat ehdottomasti tarkastamisen arvoisia, mutta kysymys kuuluu: Kummalle tulkinnalle sinä lämpenet enemmän?

2010/07/27

Levyraadissa: Abel.

Sain hiljattain kuulla, että Editors on tehnyt coverin The Nationalin biisistä Abel (Alligator). Kyseessä on kaksi kovaa suosikkibändiäni, joten kiinnostuskäyrä nousi.

The Nationalin versio kuulostaa tältä:


Kun taas Editors tykittää näin:



Valitettavasti näytteet ovat epätasa-arvoisia sillä, että Editorsilta ei löydy musiikkivideota ja The Nationalin videolla voi keskittyä samalla myös visuaalisuuteen.

Kumpi kolahtaa enemmän? Itse olen vielä varsin hämmentynyt. Abel ei koskaan ole ollut kuitenkaan erityinen suosikkibiisi The Nationalilta, joten tässä vaiheessa uskallan sanoa että Editorsin esittämänä biisi hivelee korviani kenties hieman enemmän. Mielestäni tämän tyyppinen laulu sopii vain enemmän Editorsille kuin The Nationalille.

P.S Tsekatkaa ihmeessä aiempi  ja ensimmäinen "Levyraati" täällä.

2010/06/23

Levyraadissa: Jesus, etc.

Tulen jatkossa postailemaan silloin tällöin biisejä alkuperäisesittäjineen ja covereilla, omaan makuun toki painottuneena. Ensimmäisenä nostan jalustalle huikean biisin nimeltään Jesus, etc. Spotifyssa tämä on Wilcolta soitetuin, eikä toisaalta ihme (vaikka henkilökohtaisella tasolla moni muu biisi ylittää tämän). Sitä kokemusta ei kyllä voi silti sanoin kuvailla kun hetki sitten kuulin tämän livenä, Wilcon esittämänä. Tosin yli puolet laulun alusta lauloi yleisö. Ensin ajattelin, että mitäs helvettiä..mä haluan kuulla Wilcoa, en yleisöä. En voinut olla silti vaikuttumatta. Se on myös hyvä tapa osoittaa arvostusta bändiä kohtaan.

Vaikka coveria helposti vertaa alkuperäiseen biisiin, ei se toisinaan ole tarpeellista. On niin monia tapoja esittää biisi. Itse asiassa sulin heti ensimmäisen kerran kun kuulin Norah Jonesin version. Toisaalta ainakin tällä videolla toivoisin enemmän särmää Norah Jonesin lauluun ja lavalla olemiseen. Norah Jones on suloinen, lauluääni on suloinen, mutta jokin palo esityksestä vain puuttuu.  Loppupeleissä siis kallistun ehdottomasti siihen alkuperäiseen, Jeff Tweedyn esitykseen.


vs.



Voices whine
Skyscrapers are scraping together
Your voice is smoking
Last cigarettes are all you can get
Turning your orbit around

Mitä mieltä te olette? Kumpi hivelee korvia enemmän?