Näytetään tekstit, joissa on tunniste levyt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste levyt. Näytä kaikki tekstit

2013/09/28

Uusia levyjä PART 1.

Levynostot on jaettava useampaan osioon, sillä vuodessa 2013 ei ole näkyvissä taantumaa mitä tulee uusien kiintoisen levyjen julkaisun suhteen. Tämä postaus toimikoon myös itselle pienenä reminderina, jotta tajuaisin syventyä näihin levyihin vielä paremmin tai peräti tutustua alusta loppuun. Levyarvioita nämä eivät siis suinkaan ole.

Levyjä Spotifyssa pääset kuuntelemaan klikkaamalla albumin kansikuvia.


Skottilaisen Traviksen tai Travisin seitsemäs studioalbumi on elokuussa julkaistu Where You Stand. Travis on aina ollut vähän sellainen herttainen naapurinpoika ja tämä levy ei ole ilmeisesti muuttanut Travisia mihinkään epäilyttävään suuntaan. Turvallinen kuin nukkuva lehmä pellolla, mutta mä tykkään. Tykkään Fran Healyn äänestä.


Iron and Wine on julkaissut tässä aika tasaiseen tahtiin levyjä ja tämä onkin kuudes albumi muutaman vuoden sisään. Iron and Winea on huvittanut vähän revitellä musiikkinsa kanssa ja siksi esimerkiksi Kiss Each Other Clean on jo jotain erilaisempaa kuin alkuaikojen ensimmäiset levyt. Ja siksi Flow:n keikka oli lievä pettymys Milanon keikan jälkeen... Iso lava ja uudempi kikkailevampi musiikki vrt. tumma klubi ja vanhat kappaleet. 
Multa on oikeastaan jäänyt Kiss Each Other Clean vähemmälle kuuntelulle. Musta tuntuu, että tässä levyssä on taas vähän sitä Iron and Winea josta tykkään. Mutta ehkä mä löydän vielä Kiss Each Other Cleaninkin suoden sille enemmän kuunteluaikaa.


Kurt Vilen viides studioalbumi julkaistiin huhtikuussa, eikä liian myöhäistä ole tutustua. Hyvin nappaa jo ensimmäinen biisi Wakin´ On a Pretty Daze


Oletteko kuulleet tyypistä Gregory Alan Isakov? Ette? Kannattaa toki tutustua muutenkin kuin tutustumalla tähän albumiin. Itse pidän kovasti esimerkiksi tästä kappaleesta This Empty Northern Hemisphere-albumilta.  Gregory Alan Isakov on vähän kuin William Fitzsimmons meets Bon Iver. Spotify tarjoaa paljon tämän singer/songwriterin tuotantoa.


Suomalaisen Antero Lindgrenin (äiti, ei tangolaulaja, ei edes se Tenavatähti vuodelta 1995, vaan yhtye nimeltään Antero Lindgren!!) toka levy Talking with the Dead ilmestyi tuossa kesällä. Kävin Valtteri-festareilla kuuntelemassa ihan leppeässä kesäsäässä bändiä nähden samalla kokoonpanon livenä ensimmäistä kertaa. Kuunneltuani yksinomaan debyyttiä Motheria olin vähän hämmästynyt. Luonnollisestihan siis odotin synkempiä sävyjä, mutta keikalla kuultiin materiaalia, jota en ollut vielä kuullutkaan ja bändillä näytti olevan ihan kivaa, eivätkä he tuijotelleet kenkiinsä.  Eikä laulaja niin pelottavan näköinen mörökölli ollutkaan. En olisi pahastunut näistäkään seikoista, koska jotain sellaista odotin. Mutta nyt tutustutaan tähän pirtsakampaan Antero Lindgreenin jossa Bruce Springsteen-henkeä. Ehkä Suomen amerikkalaisin bändi? 


Ehkä Suomen sympaattisimman nuoren mieslaulajan uusin levy julkaistiin jo maaliskuussa.  Laulaja maalailee tälläkin levyllä maisemia ja Hämeenlinna kuuluu näissäkin biiseissä. Matti Johannes Koivu on musiikillinen vastine Juha Itkoselle. Ja Juha Itkonen arvostaakin Matti Johannesta.

No kuitenkin, kuuntelen hyvin vähän suomenkielistä musiikkia ja nämä vaativat oman aikansa, joten levy on jäänyt kuuntelematta. Voi kuinka upea on silti jo levyn aloitusraita Aulanko.  Egotrippimäinen Minä Näen Sinussa Sen Mitä Rakastan on jo hieman nopeatempoisemaa, säröisempää ja uudempaa MJK:ta, mutta säätilojen vangitseminen sanoituksiin ei vieraannuta aivan levyn tunnelmasta.
Tietyssä mielentilassa MJK varmasti saa hapuamaan nenäliinaa. 

Ota mua kädestä ja kato sen viivoja.




Onkos siellä tutustuttu näihin albumeihin ja mitä tuumataan? Entä herättikö joku kiinnostuksen? 

2012/04/27

Uusia levyjä.



Tänä vuonna on ilmestynyt Billy Braggin & Wilcon kolmas yhteistyön hedelmä: Mermaid Avenue III. Tämä ja aiemmat levyt saa The Complete sessions-kokoonpanona, ilmeisesti kolmatta ei kuitenkaan erikseen saa. No, tässä saa kuitenkin aika hyvän paketin. Se sisältää myös yhteistyöstä tehdyn dvd-dokumentin Man In The Sand.  Mermaid Avenue-levyt ovat yhtä kuin Woody Guthrien aiemmin julkaisemattomat kirjoitukset vuosilta 1939- 1967 uudenlaisen musiikin formaatissa. Guthrien tytär Nora Guthrie otti yhteyttä Billy Braggiin, joka puolestaan otti yhteyttä Wilcoon. Tadaa. Näinpä siis legendaarisen folk-muusikon sanoitukset saatiin puhallettua henkiin. Biiseissä useimmiten laulaa Wilcon ihana Jeff Tweedy, mutta kuullanpa myös Billy Braggia.

----------


Damien Juradolta on ilmestynyt kymmenes levy Maraqopa, jota ennen tuli nautittua Live at Landlocked-levyä. Koska DJ toimii oikeasti livenä sekä levyllä livenä vallan mainiosti. Eipä ainakaan huonompaan suuntaan ole DJ lähtenyt uudella levyllään, joten se saa ensikuuntelujen lisäksi kyllä vielä aikaani. Ja hei, etkö ole kuunnellut Damien Juradoa aiemmin? Oikaisehan tämä virhe pikimmiten. :)

----------



Kentin uuden levyn Jag är inte rädd för mörkret (En pelkää pimeää, osaan vielä ruotsia!) kannessa poseeraavat egyptiläiset hahmot, edellisen levyn kannessa oli kuin turistikuva rakastavaisista Karibian rannalta. Kent on tosin aina ollut tunnettu persoonallisista (mutta vähän hienommista) kansitaidekuvista. Toissijaista kuitenkin on kansitaide, mutta sisältöön en ole vielä täysin keskittynyt. Paluu juurille ei ole kuitenkaan ihan vielä tapahtunut vaan elekroniset temmot ovat tässäkin mukana, mutta vähän vähemmän kuin viimeisimmillä levyillä. Levy on ehkä musiikkityypeistä eniten POP. Kyllä tässä ainakin vähän nyökyttelee päätänsä musiikin mukana, varsinkin Beredd på allt vaikuttaa tarttuvalta mutta kuunnellaanpas vielä vähän lisää (samoin kuin sitä aiempaa, koska 2000-luvun alussa Kentin ja mun suhde kukoisti enemmän).

----------


Sharon Van Ettenin kolmas albumi Tramp maistuu! No kuuntelehan vaikka levyn toista biisiä Give out hyvällä volyymilla ja sulje pois muut häiriöt hetkeksi, niin huomaat saman asian.

I'm biting my lip
as confidence is speaking to me.
I loosen my grip from my palm
and put it on your knee.
In my way, I say
You're the reason why I'll move to the city
you're why I'll need to leave

Aih, kylmät väreet kulkevat....  ja heti perässä tulee kaikkea muuta hyvää, kyllä kiitos.

----------


No, jos haluaa vähän menevämpää musiikkia kuunnella, niin sitä tarjoaa The Dandy Warholsien This Machine. The Dandy Warholsien psykedeelistä poppia on monesti kuulemma verrattu The Velvet Undergroundiin! Itse en tainnut ajatella asiaa kuunnellessani vuosia sitten Thirteen Tales From Urban Bohemia-albumia, mutta otanhan kuunteluun nämä muutkin julkaistut levyt.


Pääset kuuntelemaan levyjä suoraan klikkaamalla postauksen levynkansia!

2012/03/02

Air: Le Voyage Dans La Lune.


Airin uusin 11 kappaletta sisältävä levy ja ensivaikutelma siitä: synkkä ja uhkaava. Ei millään pahalla Dunckel ja Godin, mutta olen aina pitänyt teitä hieman naapurinpoikina. Erityisesti hempeä Cherry blossom girl-kipale vahvisti tätä käsitystä. Jopa Virgin suicidesissa tuoksuu kukkaset. Love2-levyllä hoetaan love-sanaa hempeällä äänellä. Jep, ihania söpöjä naapurinpoikia, jotka tekevät musiikkia, jota kelpaa hieman jammailla haroen hiuksia sievästi korviensa taakse.

Olen oikeastaan ilahtunut uudesta levystä, joka saa kylmät väreet hiipimään pitkin selkärankaa. Ei paljon tee mieli jammailla, vaan piiloutua sängyn alle. Tälläkin hetkellä kuu mollottaa pimeällä taivaalla ja ulkona liikkuu mustia hahmoja. Kyllä, levyä on kuunneltava juuri tälläisinä hetkinä.  Ranskan kielisesti nimetty uusi levy on soundtrack Georges Mélièsin mykkäelokuvan uusintaversiolle. En ole nähnyt kumpaakaan, mutta katsottava on. Näin on tehtävä. Hyvä että tuli soundtrack, olisi voinut mennä elokuva kokonaan ohitse. Joskus katsotaan elokuva ja tutustutaan soundtrackiin sen kautta, mutta joskus käy näin päin.

1 Astronomic Club
2 Seven Stars (feat. Victoria Lengrad from Beach House)
3 Retour sur terre
4 Parade
5 Moon Fever
6 Sonic Armada
7 Who Am I Know? (feat. Au Revoir Simone)
8 Décollage
9 Cosmic Trip
10 Homme lune
11 Lava

2012/01/31

Päivän soundtrack: Lana Del Rey - Born To Die.

Nyt sitä saa. Nimittäin Lana Del Reytä 15 kappaleen verran! Syksyllä kovin tykästyin Blue Jeans-kipaleeseen, myöhemmin kuulemani Video games ei sekään hassummalta kuulostanut. Henkilökohtaisesti kuitenkin pidän Blue Jeansia parempana - moni hypettää jälkimmäistä enemmän. Kolmanneksi kuultu Born to die sen sijaan on laimea verrattuna kahteen mainittuun.

Levy on kuunneltavissa täällä. Nyt kuunnellaan iskeekö levy kokonaisuudessaan.

En vain saa millään päästäni mielikuvaa tennisukista, baseball-takeista, korkeista ponitukista ja vaaleanpunaiseta purukumista, kun kuuntelen esimerkiksi biisiä nimeltä Lolita! Mutta ei se välttämättä huono asia ole...Ja on se levy muutakin kuin tuota, on on. (kuten sitä kuuluisaa Nancy Sinatraa...)

2011/12/08

The road was paved for you.



Keväällä 2007 tanskalainen VETO oli vielä melko pienisuuri bändi Suomen maalla. Ehkä on vieläkin, mutta epäilenpä että sen jälkeiset keikat mm. Provinssissa ovat nostattaneet vielä vähän enemmän mainetta.

Itse näen tuon kevään jälkeen VEDON nyt ensimmäistä kertaa...silloin Veto oli vähän enemmän kitarapainoitteinen, ja debyyttialbumi There´s a beat in all machines on yhä täyttä kultaa. Uudet levyt ovat jääneet vähälle kuuntelulle. Ei ne taida iskeä niin kovaa, mutta uskon, että keikassa on potkua bändin ollessa elektronisoituneempikin. Ja kyllähän tämä elektronisestakin tykkää (vaikkakin vähemmän). Kovin vain toivon, että debyytiltäkin on poimittu jotain illan keikalla, esimerkiksi You are a knife.

2011/12/01

Tom Smith ja Andy Burrows tekivät loistavan joululevyn.

Ihan loistavaa! Lemppariyhtyeeni Editorsin laulaja Tom Smith ja sitten rumpalistina Razorlightissa ja We are the scientsissa (hyvii nekin) häärinyt ( + muutenkin ansioitunut musiikillisesti) Andy Burrows ovat lyöneet hynttyyt yhteen ja perustaneet kahden miehen kokoonpanon, Smith & Burrows.

Pari päivää sitten julkaistu levy kuulostaa mielenkiintoiselta ja joululta. Kyllä, kyseessä onkin joululevy. Tätä emme voisi kannesta oikein päätellä (vaikka tuoltahan meidänkin joulumme oikeasti saattaa tänä vuonna näyttää, enemmän vihreältä kuin valkoiselta). Enkä vielä sinkun kuultuanikaan tiennyt mistä on kyse. Yhtäkkiä oivalsin, että hei, näissä on vähän joulun fiilistä ja lyriikkaa liittyen tuohon juhlapäivään.

Kyseessä onkin vähän vähemmän perinteisempi joululevy. Smith ja Burrows kirjoittivat itse laulunsa, koska heitä ei huvittanut monikaan perinteinen joululaulu. Parit coverit löytyvät kuitenkin: esimerkiksi Yazoon Only you, ihanan Blackin  Wonderful life ja Deltan Funny looking angels.

Olen täpinöissäni tästä joululevystä. Juuri tätä joululevyä tulen kuuntelemaan tämän joulukuun ja todennäköisesti koko talven...miksenpä kesälläkin, kun eihän tämä nyt niin perinteinen joululevy ole. Tai ehkä parhaitakaan joululevyjä ei kuunnella aurinkolasit kasvoilla.

1. In The Bleak Midwinter
2. When The Thames Froze
3. As The Snowflakes Fall
4. Funny Looking Angels
5. Wonderful Life
6. Only You
7. On And On
8. Rosslyn
9. This Ain´t New Jersey
10. The Christmas Song (feat. Agnes Obel)



Studiossa äänitetty video Funny Looking Angelsista on riemastuttava. Siinä pääosassa onkin Burrows, joka kuulostaa hyvältä laulunsa kanssa ja Tomppakin täydentää hyvin kappaletta. When The Thames Froze-videolla liikutaan Lontoossa...

Kyllä joskus vaan kolahtaa ihan heti.


Pssst.. Smith ei ole jättänyt Editorsia. Neljäs studioalbumi on tekeillään.

2011/11/19

Kansikuvia.

Nykyisessä maailmassa moni voi helposti kohauttaa olkiaan levynkansille. Totta puhuen levyn kansilla ei internetissä välttämättä ole niin suuri merkitys. Mutta tiedäthän, jos olet koskaan kierrellyt vähintäänkin aktiivisesti selannut levyjä kirjaston musiikkiosastolla, käynyt levykaupoissa ja divareissa, olet saattanut joutua kansien vieteltäväksi. Minäkin olen. Pääasiassa olen ottanut kiinnostavat joka tapauksessa mukaani, mutta entä jos et ole koskaan kuullutkaan bändistä? Etkö olisi vitosella ostanut levyn, joka vaikuttaisi kansien perusteella olevan jotain mistä voisit pitää?Tai jättänyt jonkun, joka olisi voinut olla aarre....

Väitän, että silti tänäkin päivänä visuaalisuus ei ole kiellettyä. On levy kuinka pirun hyvä sisällöllisesti, kruunaa kansi kokonaisuuden täydelliseksi. Ja sen kehtaa laittaa vaikka seinälle. Ja se ruma kansi..se vain antaa ennakkoluuloja. Joskus pelkkä valkoinen neutraali kansikin albumin nimellä on parempi. Tässä on esimerkki, josta en pidä sitten yhtään.

Interpol hei.  Idea toisistaan irronneista kirjaimista on periaatteessa hyvä, mutta harmaina betonimöhkälemäisinä mustaa taustaa vasten vaikutelmasta tulee enemmänkin negatiivinen. Ja onhan tuo sekava. Ja totta puhuen sisältökin on hieman, enkä ole koskaan täysin lähentynyt uuden levyn kanssa. Try it on -kappale (ja pari muuta) kelpaa ja muistuttaa edellisistä paremmista levyistään... mutta etäiseksi tunnelma jää..ja kyllä, kansikuva vahvistaa vain sitä tunnelmaa.

Entäs tämä?

Tässä esimerkki siitä kuinka samalla voi onnistua ja samalla mennä niin pieleen. Levyn sisältöhän toki on herkullinen, ei tämä kuuntelukokemusta pahenna..ihmettelen vain monen muun kanssa miksi Regina halusi kikkailla, kun vähempikin olisi riittänyt. Olisiko toisin ollut Reginalle "liian The Smiths"?(Itseäni se ei olisi ainakaan haitannut...)

Vaan tässä esimerkki hyvästä kannesta. Kannesta joka sopii sisällönkin kanssa loistavasti yhteen. M83:n kolme vuotta sitten julkaistu Saturday´s youth on mannapuuroa ja mansikkaa sekä korville että silmille. Mutta vaikka en sisällöstä pitäisikään, niin eihän se väärin ole, että edes kannessa on onnistuttu.

Ja tästä lähti käyntiin kepeä ja pinnallinen juttu/-kuvasarja levynkansista. Lähinnä niitä hyviä levykansia tulossa, koska mieluummin me niitä katsellaan. :)

2011/10/16

Check out this band: Esaias Orchestra.


Yön hämärinä tunteina saattaa toisinaan löytää helmiäkin. Esaias Orchestra on yksi niistä. Ennestään aivan tuntematon, myös nimellisesti. Ei tästä bändistä ole paljon kirjoitettukaan, ainakaan minä en löytänyt juuri mitään.

Esaias ponnistaa Ruotsista, mutta ensi kuulemalta voisi olla vaikka saarivaltiolta, jonka äidinkieli on Englanti. Mutta ei ole. Ruotsin Lundista. Sen enempää bändistä, edes biografiasta ei irtoa, ei edes bändin jäsenten nimiä. Kuvia sentään vähän löytyi.

Esaias Orchestra on kuvaillut musiikkiaan kuuluvaksi kategoriaan: Alternative/Rockabilly/Pop. Jotain sitä kaikkea Esaias onkin. Ei mitään yksin noista. En tiedä onko kaukaa haettua, jos sanon bändin kuulostavan joltain Arctic Monkeysien ja Vampire Weekendin väliltä. No, kuunnella toki sopii itse tätä tänä vuonna julkaistua debyyttialbumia (esim. Spotifysta täällä), nimeltään Something To Do With Your Hands. Sieltä sellainen biisi kuin Marilyn, What Is There To Tell? on erityisen hyvä. Saatoin myös juuri sen kuulla ihan ensimmäisenä ja sen myötä ihastua bändiin.  Ai että kuinka kiva kansikin albumilla on. Pitäisi varmaan ihan levykaupassa käydä!

2011/07/22

Maaniset Katusaarnaajat.


+


Päivän arvoitus piilee tässä. Oli se tosin arvoitus itselleni vielä eilenkin. Päätin sitten tänään auringon ja vapauden huumassa, että miksi ihmeessä ei. Msp-levykokoelma ei ole täysin eheä, sillä kahta viimeisintä ei ole tullut ostettua (koska levyn osteluni ei ole enää samaa luokkaa, kuin joskus ennen), mutta kuitenkin se oli pitkään yksi eheimmistä kokonaisuuksista miltään bändiltä. (Kuvasta puuttuu pari levyä, joita en löytänyt heti hyllystäni). Yksi ensimmäisiä levyjäni myöskin oli Manic Street Preachersiltä, Porvoon levydivarista 1990-2000-luvun taitteessa. Kyseinen levy oli samalla myös ns. ensimmäinen katu-uskottava. Joten herran tähden, ei tässä nyt mistän turhasta bändistä kyse ole.Ehkä on peräti suotavaa nähdä kokoonpano livenä. Keikkapaikka on jokseenkin erikoinen, mutta sympaattinen. Kelpaa erityisen hyvin, paremmin kuin stadion.

P.S On kyllä aivan mielettömän typerältä kuulostava bändin nimi suomennettuna (sopisi hyvin tosin yhteen festareiden muun ohjelmiston kanssa, kyseessä voisi tosin silloin olla muunlaista musiikkiakin...)

2011/01/18

Minä ja Ville Ahonen.


Kesti yks kaks kol nel (ja vähän enemmänkin) kuukautta löytää tämä suomenkielinen lupaus. Syytän siitä sitä, että olen silloin tällöin uuden musiikin mustassa suossa, mutta mitä varmemmin suomalaisen musiikin. Vielä todennäköisemmin suomenkielisen musiikin.

Eräänä iltana päätin sitten kuunnella Minä ja Ville Ahosta. Kaivoin nettisivujen kätköistä. Viime viikolla kävin myös pitkästä aikaa levyostoksilla, viime vuoden lopussa julkaistu debyytti sattui syystä tai toisesta olemaan myös mukana tässä valtakunnallisessa levyalessa n. 10 euron hintaan. Ja minähän olisin maksanut vaikka 30 euroa. Koska mulla oli sellainen kutina, että tässä on ostamisen arvoinen levy. Ja kyllä oli.

En halua tehdä kuitenkaan levyarvostelua levystä. Tämä on sellainen levy, että se pitää kuunnella ja kokea. Siihen joko hukkuu..tai jos ei, niin levy ei ole vain itseä varten. Itselleni kävi ensimmäinen vaihtoehto. Olisihan sitä ehkä hieman analysoitaavakin, mutta onhan se tällä kertaa kuitenkin paljon parempi pitää tämä analyysien ulkopuolella, ja nauttia levyn eri ulottuvuuksista. Edes viimeisen biisin teknosovitus ei pelästytä.


Kotisivuilta löytyy kuunneltavaksi kaksi biisiä, lisäksi Youtubesta tämä musiikkivideo. Kyllä ei ole kaikki parhaat näissä. Kyllä kannattaa kuunnella koko levy. Edes kerran.

2010/12/19

Time´s best music of 2010.

Ilahduin selatessani Time-lehden sivuja ja huomatessani The best music of 2010-listan.
1. My beautiful dark twisted fantasy: Kanye West
2. The suburbs: Arcade fire
3. This is happening: LCD soundsystem
4. High violet: The National
5. Thank me later: Drake
6. Age of Adz: Sufjan Stevens
7. Brothers: The black keys
8. Odd blood: Yeasayer
9. Sir Lucious left foot: The son of Chico Dusty: Big Boi
10. Teen dream: Beach house
Näitä listoja on viime aikoina näkynyt blogeissa ja nyt mm. Timessa. Itse en usko tekeväni top-kymppiä, mutta käyn mielelläni läpi muiden listat ja mahdolllisesti otan vinkkejä. Timen lista on siitä vallan mainio, että siitä löytyy noinkin paljon omani tyylistä musiikkia. Ja kaiken lisäksi löysin pari perehtymisen arvoista bändiä ja levyä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet etäisiksi. The black keys ja Yeasayer.
Lauantai-ilta olisi huonomminkin voinut kulua. Jos listan arvojärjestys tosin on juuri tuo, niin ihmettelen enimmäkseen vain Kanye Westiä...  kenties voisin yrittää lämmitellä suhdettani Kanye Westiinkin... mutta kyllä nyt The National olisi ansainnut korkeamman sijoituksen. Joka tapauksessa on ilahduttavaa löytää se edes listalta. Niin, ei kyllä yhtään hassumpi lista. Olisi voinut olla huonompikin.



2010/11/25

HV -expanded edition.


Nyt The Nationalin HIGH VIOLET (expanded edition) on kuuntelussa vihdoin ja viimein. Rakastuttuani hitaasti (mutta varmasti)  HV:hen olen odottanut kuin kuuta nousevaa tätä expandedia.

Expanded- tarkoittaa tässä tapauksessa tuplalevyä, joka sisältää alkuperäisen High Violetin ja lisäksi toisen levyn  biiseillä, jotka ovat livejä tai alternate-versioita edellisestä. Wake up your saintsissa on muutamia sanoja Anyone´s ghost-biisistä, mutta muuten kappale on aivan toista maata ja itsenäinen kappaleensa. En oikein tiedä miten kappaleeseen pitäisi suhtautua, sillä periaatteessa se on hauska, mutta samat sanat häiritsevät (siksi koska ne ovat juuri Anyone´s ghostilta joka hiipii kappaletta kuunnellessa mieleen).

Bonus-levy tuntuu olevan The Nationalin ns. revittely-levy, sillä paikoin tuttua The Nationalia ei meinaa tunnistaakaan. Soitto tuntuu menevän aivan uusiin sfääreihin. Silti se ei välttämättä ole huono juttu. Esimerkkinä tästä on Sin-eaters-biisi, jossa etusijan saakin itse soitto. Olen aina pitänyt siitä että laulaja Matt Berningerin soi vahvana kappaleissa, mutta joskus pieni poikkeus saa rikkoa säännön. Varsinkin alun riffit saavat ihon kylmille väreille!

Uusista kappeleista sen sijaan You were a kindness olisi voinut sopia täydellisesti High Violetillekin, siinä missä b-puolen upea sinkku Sin-eaters ei missään nimessä.

Bonuslevyllä Bloodbuzz ohio (Live at current) pääsee paremmin oikeuksiinsa. Nyt voin jo myöntää pitäväni kappaleesta, mutta enimmäkseen tällä sovituksella.

Riemastusta aiheuttaa bonuslevyllä oleva liveversio viime aikojen jumitus-kappaleesta Anyone´s ghost. Tällä jos millä voin lämmitellä itseäni tulevaan keikkaan, jolla toivottavasti kuulen tämän kappaleen!

Expanded editionin bonus-levy on kaikin puolin ok-tapaus ja ehdoton hankinta The National-faneille. Erityisesti kannattaa ostaa, jos High Violetia ei ole vielä hankkinut (Blogin kirjoittaja tunnustaa, ja aikoo hankkia sen pian, expandedina)

Levyyn voi tutustua täällä. Have fun!



Note: Arviointi perustuu pariin ensimmäiseen kuuntelukertaan viimeisen tunnin sisällä ja on tehty puhtaasti fiilispohjalta. Arvio mahdollisesti kehittyy (omassa päässä) mitä enemmän kuuntelukertoja kertyy.

2010/11/03

Päivän levy: Write about love.


Uskallan väittää, että tästä on kurjan ja harmaan päivän pelastajaksi.

Belle & Sebastianin uusin, lokakuussa julkaistu, Write about love tekee sen ainakin mulle. Olemalla vain niin huikea. Write about love on myös mahdollisesti aikuisin (äh, ei sanan tylsimmässä merkityksessä) ja tasaisin kokonaisuus olematta silti kovinkaan tylsä. Levy ei ole ehkä parhain, sillä parhain on The boy with the arab strap mutta tässä on omalla tavallaan potentiaalia. Olla kenties se kakkonen. Pah sijoituksille...kuunnelkaa! Aloittakaa vaikka tästä biisistä:


Let me step out of my shell
I'm wrapped in sheets of milky winter disorder
Let me feel the air again, the talk of friends
The mind of someone my equal

Levyllä kuullaan myös naisääniä -Carey Mulligania ja Norah Jonesia! Duetosta Little Lou, Ugly Jack, Prophet John Norah Jonesin kanssa on oltu arvosteluissa eri mieltä. Itse olen sitä mieltä, että toimii! Aivan kuten duetto Carey Mulliganin kanssa toimii nimibiisillä Write about love. Kenties B&S:n tyyliin sopivampana, mutta yhtään en halua väheksyä Norah Jonesinkaan suoritusta. Ihania molemmat.


P.S Jos myös Elliott Smith kiinnostaa, on ihan juuri julkaistu An introduction to... kokoelma sisältää Elliottin 14 parasta yhdellä levyllä. No, rohkenen väittää että olisin voinut lisätä pari muutakin biisiä, mutta sellaista se on kokoelmien kanssa - eivät koskaan täydellisiä. Joka tapauksessa jos et ole kuunnellut Elliottia - aloita tästä levystä. Löytyy Spotifyn ilmaisversiosta.

2010/10/16

15 levyä.

... joka on liikkunut haasteena, että 15 levyä mitkä ensimmäisenä tulee mieleen 15 minuutissa. Noin 15 minuuttia taisikin kulua, vaikka en ihan kirjaimellisesti haastetta noudattanut, kun aloin viedä haastetta 2000-luku-painotteiseksi. Itse asiassa kaikki levyt Torin levyä lukuunottamatta on 2000-luvulta (ja sekin ihan 90-luvun lopulta). Jostain syystä se piti kuitenkin mainita, ehkäpä siksi että löysin sen kuitenkin tällä vuosikymmenellä.

2000-luku on siitä tärkeä kuitenkin, että silloin mun musiikkimaku muotoutui hedelmällisemmäksi. Toki alkuun mahtui vähän huonompaakin, mutta kyllä se siitä...  tässä on niitä levyjä, joita olen kuunnellut vuosia sitten ja uskon, että nämä levyt tulevat kulkemaan mukana enemmän tai vähemmän.



Useat näistä ovat porttilevjä bändin muihin levyihin ja siinäkin mielessä tärkeitä. Mutta silti juuri ehkä vain nämä porttilevyt joidenkin kohdilla ovat ainoita jotka merkitsevät enemmän. Niin ja nämä levyt ovat upeita kokonaisuuksia! Ja osaan näistä liittyy omat muistonsa, mikä kultaa niitä kenties ehkä vieläkin enemmän.

Tori Amosin From the choirgirl hotelin löysin pikkukaupungin kirjastosta joskus vuonna 2000. Levyn vihkonen oli kulunut ja tuoksui kenties marihuanalta. Tykästyin tähän levyyn kokonaisuudessaan huimasti ja vielä tänäkin päivänä tämä on se albumi Torilta, jota olen jaksanut kuunnella..kokonaisuudessaan. Ja joka on auennut vain parhaiten.

The soundtrack of our lives astui elämääni myös Behind the music -levyllä, melko samalla tavalla kuin Tori. Satunnaisesti otin sen vain kirjaston levyosastolta. Enää en kuuntele Tsoolia niin kovin, mutta on hienoa että löysin tämän. Samalla levy on ylistys musiikkiosastolle, joka ainakin siihen aikaan oli iso asia. Ja varsinkin se, että sai cd-levyjä (kasettejakin oli kyllä yhä kirjaston  hyllyissä paljon...) ;)

Liekin Korpin löysin 2002 tai 2003 ja tämä on edelleen mielestäni ainoaa oikeaa Liekkiä. Muistan, että en pitänyt niiden ensimmäisestä albumista ja jälkimmäisiäkään en ole niin kovasti kuunnellut, mutta Korppi on täydellinen kokonaisuus.

The White stripesin White blood cells on syksylevy ajoilta jolloin asuin vielä kotona, isän kanssa. Muistan, että haravointi pimeässä syysillassa sai uudenlaista taikaa kuunnellessa kannettavalla cd-soittimella tätä levyä. Ja tässä on edelleen melko hyvä kokonaisuus. Muuten en ole kyseistä bändiä kuunnellut maailman eniten.

Queens of the stoneagen Songs for the deaf innostutti heti, kokonaisuudessaan. Junamatka perjantai-iltana vuosia sitten sai uutta nostetta levyä kuunnellessa. Tätä en kuuntele enää kovin paljon, mutta hyvä paketti se on.

Scandinavian music groupin Onnelliset kohtaa oli tärkeä levy vuonna 2003. Levyn katkeransuloiset laulut kuuluivat soittimessa useasti.

Franz Ferdinandin s/t on edelleen aivan järkyttävän hyvä, mutta sitä se oli silloin kun löysinkin bändin. Samalla tämä bändi on ensimmäisiä bändejä tietyn genren saralla, johon musiikkimakuni alkoi kallistua yhä enemmän. Musen Absolution samoin.

Disco Ensemble astui kuvioihin joskus vuonna 2004..tai 2005 alussa. Ensimmäisellä keikalla en vielä syttynyt mutta levyjä kuunnellessa aloin tykätä enemmän ja enemmän. Kaksi ensimmäistä levyä taisivat iskeä samoihin aikoihin, mutta halusin valita vaan jomman kumman, niin valitsin First aid kitin.

Kentin Du & Jag Döden on yksi hienoimpia levyjä ja siksi tämä kaikista Kentin levyistä. Vaikka pidän kovasti muistakin levyistä. Tämä vain tuli niistä kaikista ensimmäisenä mieleen.

Kaikilla kaltaisillani tytöillä on ollut Mew-vaihe ja niin mullakin. Frengers sulatti sydämen, Jonas Bjerre sulatti sydämen. Ajomatka Provinssirockiin meinasi saada sydämen pamppailemaan, sillä alueelle tuli päästyä juuri ja juuri näkemään Mewin keikka, itselleni ensimmäinen. Se oli sen jälkeen menoa, vaikka Mewiä en ole nähnytkään sen kerran jälkeen kuin kerran. Myös toinen levy kuuluu suosikkeihini, mutta Frengers on kuitenkin se tärkeämpi. Jollain tavalla.

Veto-bändin löysin melko sattumalta. Kävin katsomassa keikkaa ja ostin divarista levyn. There´s a beat in all machines on mieletön levy, uudempi on huonoutta tähän levyyn verrattuna.

Damien Ricen 9..... huh.


The Killersien Sam´s town on mielestäni paras The Killersien levy. Tämä vaan toimii kokonaisuudessaan (ja huomatkaa Anton Corbijnin valokuvataide kannessa). Ja The Nationalin Boxeria ei voinut jättää mainitsematta, sillä sen myötä musta on tullut mitä suurempi The National-fani. Enkä vieläkään voi tajuta, miten johonkin levyyn kuten tähän ei voi kyllästyä millään.

Vähän itkettää jättää mainitsematta muutamia muita hyviä levyjä (ja paljonkin eri tyyppisiä). Silti tämä kollaasi havainnollistaa aika hyvin mistä musiikkimakuni on koostunut menneinä vuosina.



P.S Arvostan suuresti edelliseen postaukseen jätettyjä kommentteja ja arvostan edelleenkin. Olisi mukava että vastaisitte vaikka ihan vain pariin kysymykseen , (vaikka en järjestäkään mitään palkintoarvontaa.)

2010/04/24

Listen to the new National.

Takatalvi on täällä, mutta onpahan tiistaihin asti aikaa kuunnella ennakkoon The Nationalin kohta ilmestyvää albumia. Luettuani väsyneenä kaverini tilapäivityksen Facebookissa ja kirjoituksen blogissa piti hieraista pari kertaa silmiäni... ja olla myös mustasukkainen siitä, että jotkut ovat päässeet kuulemaan suosikkibändini uutta levyä ennen mua! ;) 

Mutta uutinen on pakko jakaa täälläkin, sillä lukijoihini kuuluu yksi jos toinen The Nationalista pitävä. Olenhan oikeassa?

Terrible love, Sorrow, Anyone´s ghost, Little faith, Afraid of everyone, Bloodbuzz Ohio, Lemonworld, Runaway, Conversation 16, England ja Vanderlyle crybaby geeks ovat kaikki kuunneltavissa täällä!

Arvioita en mene vielä antamaan, mutta ei yhtään huonoltakaan kuulosta tämä Nyrkkeilijän seuraaja ensi kuulemalta. The Nationalin esittämänä tosin sulattaisin varmaan Pitkät pellot-biisinkin. Rakkaudelle on sokea.