Topi Saha & Metson musiikkiosasto

Parisen viikkoa sitten Metson musiikkiosastolla pukkasi taas live-keikkaa ja haastattelua. Pitihän tämä suomalainen nuori folkaaja käydä katsomassa ensimmäistä kertaa ihan kunnolla. Haastattelun ja välispiikkien perusteella Topi Sahasta voi kertoa, että siinä vasta sympaattinen, huumorintajuinen ja välitön tyyppi. Esitettäville lauluille ei ollut ennalta laadittua settilistaa, vaan kappaleet tulivat ihan fiiliksien ja mahdollisten pyyntöjen perusteella. Parit coveritkin Saha esitti. Niistä yksi tässä lyhyessä videotallenteessani. Kyseessä on Eric Peltoniemen Punainen. Amerikansuomalainen lauluntekijä Peltoniemi on kuulemma Sahalle samalla sekä idoli että uhka, kun keikan jälkeen tyypit tulevat kysymään juuri siitä. Saha laulaa tyypillisesti suomeksi, mutta coverissa kuullaan vähän englantia ja hyvinhän se soljuu. Kieltämättä oli itsellekin yksi suosikki, mutta kovasti upposi livenä miehen omat kappaleet.

Musiikkiosastolla olivat tehneet kartan artistin suosikeista nin kirjailijoiden kuin muusikoiden saralta. Pöydillä oli myös esillä lainattavaksi suosikkileffoja, -kirjoja ja -levyjä. Pakko vielä mainita, että niin hyvä ja ansaitusti palkittu tämä live-konsepti. 

Nainen junassa - se kohkattu uutuuskirja

Lainasin ex tempore kirjaston vip-pöydältä viime vuonna julkaistun kohkatun romaanin esikoiskirjailija Paula Hawkinsilta. Romaaniin liittyi jo kannen, nimen sekä kuvailun perusteella junalla matkustaminen - se riitti herättämään kiinnostuksen. Lukiessani tajusin, että olin lainannut eräänlaisen chic lit-dekkarin. Virkistävää kyllä, mutta tekstin helppolukuisuudesta huolimatta en saanut kirjaa etenemään sillä tavalla kuin jo luvattiin. Että kirjaa ei voisi laskea käsistään. 

Tarina kuitenkin kiinnosti ja palautuspäivä kolkutti, joten vietin eilen pari tuntia tämän noin 400-sivuisen kirjan parissa, ja tänään luin muutaman viimeisen sivun loppuun. 

---

Nainen junassa -romaani on arkinen, inhorealistisen arkinen. Nainen junassa on Rachel, joka matkustaa joka arkipäivä junalla Lontooseen ja takaisin. Hän on noin kolmekymppinen sinkkunainen, joka asuu parhaan ystävänsä kämppiksenä. Junalla matkustaessaan Rachel pitää yllä kulisseja, että hän käy yhä töissä. Ei hän käy. Hän juopottelee päivät pitkät ja oksentaa välillä ystävänsä kämpän melkein pilalle. Potkutkin tuli töistä juopottelun seurauksena. Junassa hän saa kuitenkin (juomisensa lisäksi) elämälleen tarkoituksen - hän seuraa lähes päivittäin junasta avautuvia näkymiä. Eräs asunto kiinnostaa erityisen paljon. Hän näkee usein pariskunnan, jolle keksii nimet ja taustat. He näyttävät rakastuneilta, mutta eräänä päivänä tätä naista suutelee joku vieras mies. Tämä jää kummittelemaan uteliaan Rachelin mieltä. Pariskunnasta ja heidän kuvitteellisesta idyllistä oli ehtinyt tulla Rachelille jo pakkomielle. Kun eräänä päivänä kerrotaan naisen kadonneen, Rachel puuttuu asiaan.

Tässä ei ole kuitenkaan kaikki, sillä samalla kadulla asuu myös Rachelin ex-mies ja hänen uusi vaimo sekä lapsensa. He asustavat juuri siinä talossa, joka oli myös Rachelin oma. Ehkäpä kadun seuraaminen kiinnosti jo tästä syystä, vaikka junassa hän seuraakin ihan toista pariskuntaa. Rachel ei ole kuitenkaan päässyt yli entisestä miehestään, ja häiriköi häntä varsinkin humalassa. Tarinaan kytkeytyy siis mies perheineen ja tämä kadonnut nainen, Megan. Rachel käy hiippailemassa kulmilla, ja sattuneesta syystä nykyinen vaimo luulee hänen olevansa vain miehen perässä. 

Näkökulmansa kirjassa antavat vuoroin vaihtuvilla päivämäärillä (siksi melko pomppien) Rachel, Megan ja miehen uusi vaimo, Anna. 

Koska tarinaan kytkeytyy niin paljon kaikki tuntee kaikki-taustoja ja miehessä roikkumista, sisältää tämä itselleni saippuaa ja chic litiä. Unohdan välillä, että ai niin, tarinan taustalla ja pääasiana onkin Meganin katoaminen. Loppuvaiheessa kiinnostus heräsi hieman enemmän.

Tämä best seller on myynyt jo elokuvaoikeudet, enkä ihmettele. Totta kai best seller antaa jo edellytykset leffan tekemiselle, mutta tämähän on kuin elokuvakäsikirjoitus, eli varmasti toimii valkokankaalla. Ehkäpä tämä tosiaan voisi toimia elokuvana paremmin, varsinkin jättäessä yksioikoisuuden pois ja tuomalla jännitteitä elokuvallisten elementtien myötä. Varsin ilahtunut olin siitä, että brittiläinen Emily Blunt tulee olemaan tämä nainen junassa. Kunnes kuulin, että elokuva tehdäänkin New Yorkissa ja sievä Emily Blunt näyttää vain siltä, että olisi kärsinyt kuukautiskivuista, eikä ole edes lihavan ja vastenmielisen näköinen kuten kirjan sankarin kuvataan olevan. Kurjalta hän kuitenkin näyttää ja hoitaa varmasti homman kotiin. Silti en voi olla pettymättä - siinä meni toivon rippeet utuisesta Lontoosta lähiöineen, hieman Marple-henkisestä jännitystarinasta.

Täällä on lukunäyte kirjasta. 

Ryan Adams esittää (Austin City Limits)

Yllä olevat videot Texasin festareilta ovat herkkua korville. Ei vaan siksi, että nämä ovat eittämättä Raikun parhaimpia biisejä, vaan myös siksi, että nämä ovat intiimejä videoita, joissa mennään kylmien väreiden vaaravyöhykkeelle. 

Ian McEwan: Ikuinen rakkaus

Näin aluksi, tämä ei ole sellainen rakkaustarina kuin voisit ensin kuvitella. Tämä ei ole välttämättä rakkaustarina ollenkaan.

---

Ian McEwanin romaani Ikuinen rakkaus alkaa ilmapallomatkalla, jolla on kohtalokkaat seuraukset. Kiehtovinta tässä on se, että tämä kirja ei ole varsinaisesti heistä, jotka olivat kuumailmapallossa, vaan heistä, jotka tempautuvat auttamaan kuumailmapalloa, joka on tempoutunut yläilmoista. 

Yhdestä auttajien välisestä katseesta tulee pakkomielle nuorelle herralle. Rakkauden kohteena on vanhempi mies, jolla ei voisi kuvitella olevan mitään yhteistä nuorukaisen kanssa. Vanhempi mies on tieteisiin paneutunut akateeminen tutkija ja ateisti, toinen arvokkaaseen perintökotiinsa eristäynyt uskonnosta voimansa saava. Vanhempi mies on avioliitossa naisen kanssa, ja juuri hänen kanssaan hän olikin romanttisella piknikillä kohtalokkaan kuumailmapallon saapuessa näkökenttään. Ei, hän ei tunne mitään nuorta tuntematonta miestä kohtaan. 

Tämä rakkaus tai rakastumisen tunne on osittain sattumanvaraista ja juuri uskonnosta kieltäytyvä mies tietyllä tapaa saa nuorukaisen entistä enemmän pakkomielteen valtaan - hänellä on vihdoinkin tarkoitus. Nuori mies soittaa jo ensimmäisenä iltana, ryhtyy väijymään talon äärellä ja lähettää rakkauskirjeitä, joissa hän kertoo löytävänsä rakkauden tunnustuksia pensaasta, johon toisen käsi on hipaissut. Tai pelkkä verhojen liikahdus ikkunassa on omiaan vakuuttamaan, että tämä on huomionosoitus juuri hänelle. 

Tässä vaiheessa tietysti moni jo ymmärtää kenellä ei ole kaikki kunnossa, mutta eräässä kohdassa lukija voi kuvitella, että todellisessa avuntarpeessa saattaa sittenkin olla vanhempi herra, ei sen takia että häntä vainotaan, vaan että tämä on kuvitellut kaiken onnettomuuden jälkeisessä mielentilassaan. Vaimo ei nimittäin suostu uskomaan, sillä väijyjä ei näyttäydy hänelle. Ja toisaalta, onhan rakkauskirjeiden saaminen nuorelta mieheltä jossain määrin absurdia. Parisuhde joutuu koetukselle.

Entä mitä on rakkaus, todellinen rakkaus? Missä on rakkauden ja pakkomielteen rajaviiva? 

Aloitin viime vuonna Ian McEwanit kolmella kirjalla (luettuani joskus ajat sitten Sovituksen, joka vaatii kyllä uudelleenlukemisen), ja huomasin yhtäläisyyksiä pariinkiin lukemaani. Tämäkin kirja kertoo Lauantain ja Vieraan turvassa-romaanien tapaan tavallista arkielämää viettävistä henkilöistä, jotka joutuvat yhtäkkiä osaksi jotain psykologista jännitysnäytelmää. Siinä missä Lauantai onnistui nappaamaan vasta loppuvaiheessaan ollessaan suurimmaksi osaksi monta sivua jaaritteleva esimerkiksi liikuntalajista, Ikuinen rakkaus pitää otteessaan jo vähän paremmin. Vuoden ensimmäiseksi lukemakseni kirjaksi ei ollenkaan huono tapaus. 

Ikuinen rakkaus (Enduring love) ilmestyi alkuperäiskielellään vuonna 1997 ja on kirjailijan kuudes kirja. Kaiken kaikkiaan arvostetun brittikirjailijan kirjoja on yli kymmenen. Kirjasta on tehty myös elokuva. Vuonna 2004 julkaistussa leffassa näyttelevät mm. Bill Nighy, Ben Whishaw, Daniel Craig ja Rhys Ifans. Ei huono näyttelijäkaarti, mutta onneksi en tiennyt tästä elokuvasta ennen kirjaa. Sovitusta lukiessa nimittäin mielessä oli aina Keira Knightley huolimatta siitä, että en elokuvasovitusta ole vieläkään nähnyt. Minulla ei ole mitään häntä vastaan, mutta lukiessani pidän tyypit mielellään vaan persoonina ilman kasvoja. 

Alkuvuodesta tapahtuu

Ajattelin vinkata muutamasta Tampereen tapahtumasta. Poikkeuksetta myös blogin teemojen vierestä, eli museovinkkejä myös! Poppia, kulttuuria, popkulttuuria! Onpahan yksi tv-sarja-vinkki myös, jota katsoakseen ei tarvitse matkustaa Tampereelle. 

Parin päivän päästä keskiviikkona Tampereen Klubilla juhlitaan 1-vuotiasta Reunamediaa. Liput tapahtumaan maksavat vain vitosen, ja sieltä poistuneena on jo aika monta esitystä rikkaampana. 

Keikkaputken avaa klo 20 Ochre Room eli Lauri Myllymäki. Alkuperäinen sekstetti esitti viimeisen keikkansa Helsingin Semifinalissa loppuvuodesta. Klo 21 -> Juho Salmi ja Suuri Voima, klo 22 -> tankotanssija Veera Hakala ja klo 22.30 ->  I/O 

Keikkojen jälkeen suositut Tummat Tunnit kera DJ Wispyn.

Reunamedia on tamperelaistoimittajien paikallismedia netissä. Nimestäkin päätellen aiheet liittyvät asioihin, jotka eivät aina ole niin marginaalissa, mutta ansaitsevat saada paneutuneen reportaasin. Puhuttelee varmasti erityisesti 20-30-vuotiaita tamperelaisia, mutta monia muitakin. Viimeisin juttu kertoo mainetta niin hyvässä kuin pahassa niittänyt Hipposkylän 40-luvulla rakennetusta puutaloalueesta. Mutta enemmän kuin puutalotalueesta, se kertoo asukeista ja heidän suhteestaan alueeseen, koteihinsa, jotka ovat vaarassa kadota. 

---

Ne maalas sen miehen bensiinillä Ja laittoi sen palamaan Luin siitä aamun lehdestä Nousen aikaisin toisinaan

Ja surulliset laulut Vähän helpottaa Mä laitan Nebraskan soimaan Taas vähän lujempaa

Tapahtuman juliste sen kertoo, että Metson musiikkiosastolla tapahtuu taas. Topi Saha on singer-songwriter, jota on inspiroinut muun muassa amerikkalainen kansanmuusikko Bob Dylan. Musiikki on melko helposti lähestyttävää, mutta vaatii kyllä kuuntelijaltaan korvia, jotka todella kuuntelevat näitä suomeksi lausuttuja painavia tarinoita. Lauluäänelle iso peukku.

Ennen keikkaa perinteiden mukaisesti kirjastonhoitaja Juhani Koivisto haastattelee. Esillä on taatusti Topi Sahan suosikkeja lainattavaksi musiikin, elokuvien ja kirjojen saralta. Oisko ainakin Dylanii, Springsteeniä…? Varmaan paljon kaikkea muutakin.

Metson musiikkiosasto vastaanotti ansaitusti muuten viime vuonna Vuoden kirjastokehittäjä 2015 -palkinnon juurikin näiden livetapahtumien ansiosta, jotka yhdistävät kuitenkin myös perinteisen kirjastotoiminnan.  Live-keikat tuovat ihmisiä keikoille, heitäkin, jotka eivät viitsi öisin käydä klubeilla ja kuluttaa pennosia lippuihin ja alkoholiin. Nyt he pääsevät näkemään suhteellisen aikaisin iltapäivällä/ alkuillasta keikan ja ohessa voivat lainata kulttuuria. Kaikki voittavat. Tähän asti Metson musiikkiosastolla on esiintynyt muun muassa Olavi Uusivirta, Mark Olson, Ochre Room, Yona, Risto ja Iisa. Keikkoja löytyy katsottavaksi myös näin jälkeenpäin. 

Huom. Topi Saha esiintyy myös Telakalla saman päivän iltana, tämän viikon perjantaina. Siinä jo siis kolmas tapahtumavinkki.

---

Tv:n puolellakin tapahtuu. Niin kauan kun käytössäni ei ole kaikkien käytössä olevaa Netflixiä, katson perinteisesti sarjat ja elokuvat tv:stä suorana, tallenteina tai Areenasta...tai jopa dvd:ltä. 

Niin kauan myös satunnaisesti huomautan teillekin mitä katsomisen arvoista tv näyttää.

Suositun Girls-sarjan neloskausi näytetään vihdoin Suomessa. Perinteisesti jälleen kahdessa viiden jakson putkessa myöhään sunnuntaisin. Ensimmäiset viisi jaksoa näytettiin eilen ja loput viisi kymmenestä tämän viikon sunnuntaina. Jaksot ovat nähtävissä myös Areenassa jälkikäteen, joten ensimmäiset viisi ovat jo siellä! Pitää itse turvautua tallenteisiin tai Areenaan, koska monesti unohdan itse nämä… 

(Girls päättyy kuulemma kuudennen kauden jälkeen.)

---

Vuoden ensimmäinen festivaali on myös nurkan takana. Näillä festareilla voi osallistua yhteen keikkailtamaan tai pariin. Tai sitten voi ostaa 45 euron arvoisen festaripassin. Artturin ja Telakan keikoille on kuitenkin vapaa pääsy. 

Mukana menossa muun muassa Death Hawks, Lake Jons, Iisa, 22 -pistepirkko-yhtyeestä tuttu P-K Keränen, Shivan Dragn ja saksalainen SEA + AIR….. Tapahtuman kotisivut löytyy täältä. Itse olen esiintyjistä kiinnostunut eniten  P-K Keräsestä, Death Hawksista ja Lake Jonsista. Ehkäpä myös tuosta uudesta saksalaisesta tuttavuudesta.

---

Kuvataiteeseen! 

Elin Danielson-Gambogi: Italialainen perhe, 1900. Kuva: Jari Kuusenaho / Tampereen taidemuseo

Tuskin maltan odottaa Tampereen taidemuseon tulevaa näyttelyä. Päivänvalon Välimeren valoa-näyttely näkee 30.1. ja näyttely jatkuu aina 29.5. asti. Kesäkuussa vuoden nuori taitelija Reima Nevalainen puolestaan saa näyttelyn museoon.

Välimeren valoa-näyttelyn 80 teosta on lainassa ranskalaisesta Musée Regards de Provence -taidemuseosta. Lisäksi museon sisäänkäyntikerrokseen tulee osana näyttelyä kotimaisten taiteilijoiden (mm. Albert Edelfelt) teoksia Välimeren alueelta. Mmm…jo noiden kahden teoskuvan katsominen lämmittää mieltä ja kehoa. 

Vinkkinä suosittelen myös hankkimaan museokortin, josta on iloa paitsi alkuvuodelle myös koko loppuvuodelle. Itse hankin omani välittömästi sen tullessa viime vuoden alkupuolella myyntiin.  Olen käynyt mm. Ateneumissa (4x), HAMissa, Kansallismuseossa, Kiasmassa, Helsingin Designmuseoissa, Vapriikissa ja Tampereen taidemuseossa myös muutaman kerran, eli voiton puolella olen jo pitkään ollut (ennen kaikkea henkisesti). Vielä pitäisi ehtiä käymään mm. Serlachius-museossa, jossa Anselm Kieferiä. Edellinen yritys sinne sai takaiskun, kun juna-asemalla sai huomata junan olleen peruuntunut ja bussi, jonka odottamiseen kyllästyi, olisi tuonut vähän liikaa hidastuksia pitkine matkoineen. Museon ollessa vähän eristyksissä siellä kävi myös niin, että sähköt menivät sen päivän aikana ja museo suljettiin ajoissa. Mutta uusi yritys viritteille. Kerran Serlachiuksen Gösta-museossa käyneenä voin suositella paikkaa muutoinkin! 

Black Twig: 1998

Kiva kuulla uutta Black Twigiltä. Eilen julkaistu 1998 on maistiainen keväällä julkaistavalta kolmannelta täyspitkältä.

Kappale kantaa nimensä ajankuvan mukaisesti ja tyylikkäästi. Notice: Joy Divisionmainen alku!

Facebookissa kommentoitiin, että tänä vuonna ja vuodesta 1980 on yhtpaljon aikaa vuoteen 1998. Ehkäpä tää on piiloviesti ja 1998 on kultainen keskipiste.

Tosi hyvä ja hyväntuulinen kappale, paljon on soiteltu jo...

P.S En olekaan aiemmin huomauttanut, että Skipped heartbeats löytyy myös Facebookista. Tykätkää jos tykkäätte yhtään. Näette sieltä yleensä, jos blogiin on tullut uutta postausta ja laitan muita huomioita.  Jatkuvasti en kuitenkaan feediänne täytä. Bloglovinin seurantanamiska löytyy täältä.

Lukuhaaste vuodelle 2016

Kukapa muistaa viime vuoden, kirjan vuoden, lukuhaasteen?  Minäkin otin osaa puolitosissani, sillä esimerkiksi loppuvuodesta luin kirjoja, joilla ei saanut ruksittua loppuja kohtia. Enkä ruksinut, jos en lukenut jotain kirjaa loppuun asti (jotain rotia).

Tällä samalla meiningillä mennään tänäkin vuonna, kun Helmet-kirjastot ovat tehneet jälleen kirjojen ystäville haasteen uudelle vuodelle. On tyydyttävää raksia tai yliviivata kohtia (yksikin kirja voi täyttää monta kohtaa), mutta pääasia on silti, että nauttii lukemastaan ja lukee kirjoja siitäkin huolimatta, että haaste jää puolitiehen. Olen aika varma, että näistäkin osaa jää täyttymättä.

Kuka muu ottaa haasteesta kopin?  Mikä on tämän vuoden eka kirja?

Itselle vuoden eka kirja (tälläkin hetkellä lukemani) on Ian McEwanin Ikuinen rakkaus (Enduring Love). Aloitin viime vuonna McEwan-putken kolmella kirjalla, ja näköjään kiinnostusta vielä riittää. Kirja on aika koukuttava ja tähän asti on tullut tuttuja viboja aiemmin lukemistani McEwaneista. 

Helmet-lukuhaaste 2016:

1. Ruuasta kertova kirja
2. Matkakertomus
3. Kirjassa rakastutaan
4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja
5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman
6. Kirjastosta kertova kirja
7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja 
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
9. Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja
10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
11. Sarjakuvakirja
12. Näytelmä
13. Kirjan nimi on kysymys
14. Historiaa käsittelevä tietokirja
15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma
16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta
17. Kirjassa juhlitaan
18. Lastenkirja
19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi
20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan
21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja
22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.)
23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä 150 v.)
24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja 
25. Kirjassa on yli 500 sivua
26. Elämäkerta tai muistelmateos
27. Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja
29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja
30. Viihteellinen kirja
31. Olympialaisista kertova kirja
32. Kirjassa on myrsky
33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja
34. Keskustelua herättänyt kirja
35. Kirjassa ollaan avaruudessa
36. Kokoelma esseitä tai kolumneja
37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja
40. Eläkeläisen suosittelema kirja
41. Kirjassa lähetetään kirjeitä
42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja
43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.)
44. Kirjassa joku kuolee
45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja
46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
47. Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
48. Kirjassa on alle 150 sivua
49. Vuonna 2016 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

2015, gimme something good

(ja sinä annoit)

Kun puhutaan uusista musiikkikappaleista, joita viime vuonna saimme kuultavaksi niin uusilta kuin vanhemmilta konkareilta, voi huokaista tyytyväisyydestä. Myönnettäköön, että en aktiivisesti uusia biisejä etsinyt ja vieläkin on ikisuosikkini Matt Berningerin projektin loppuvuodesta julkaistu El Vy tutustumisen alla. Mutta ohan näitä. Ja kylläpä tälläiset vuoden koosteet on hauskoja kun samalta listalta voi löytyä niin Selena Gomez, Paperi T kuin Great Lake Swimmers….

Pieniä tarinoita listan taustoista. Selena Gomezin bongasin Radio Helsingistä ihan loppuvuodesta (yllättäjä), Scandinavian Music Groupia kuuntelin taas pitkästä aikaa tämän uuden albumin myötä (ihastutti, että tietynlainen henkevyys ja kliseisyys oli saanut rinnalleen kevyttä jammailua ja uutta nostetta, mutta parasta SMG:tä on vanhat Onnelliset kohtaa, Nimikirjaimet ja Missä olet Laila), Phoebe Bridgersin Killer oli ehdottomasti parasta antia koko vuonna tältä uudelta tuttavuudelta, Florence & The Machinen uusinta kuuntelin  juoksulenkillä Simonmetsässä alkukesästä, Iisan Kukaan ei oo kenenkään on kokonaisuudessaan miellyttävää kuunneltavaa (neljä ekaa kappaletta kolahti silti eniten) ja Ryan Adamsin livelevyä Live at Carnegie Hall sykähdytti Helsingin kesäyössä bongatessani yksinäni saapuvia ja lähteviä lentokoneita silloisessa asunnossani. Live at Carnegie Hall-levyllä parasta antia on Gimme something good, mutta koko levy on miellyttävää ja hauskaa kuunneltavaa Adamsin välispiikkeineen. Alkuvuodesta José González ihastutti uudella levyllään, jossa vanhaa tuttua Joséa. Entäpä kotimainen ELE esikoisalbumillaan, jolla sai Eino Leinon runot uuteen lentoon? Ja sitten…yllätin itseni epäeuroviisiuhmisenä katsomasta taas euroviisut kokonaisuudessaan, jossa Viron duo ihastutti kappaleellaan!

Tämä soittolista on vain pintaraapaisu kaikesta siitä, mitä tapahtui musiikkivuonna 2015 (tai mitä ylipäätänsä kuuntelin). Se saattaa paisua vielä muutamalla kappaleella, mutta on erinomainen jo tuollaisena.

Mitä tulee keikkoihin, niin keikat saattoi laskea melkein yhden käden (ehkä sittenkin kahden käden) sormilla, koska en kunnioittanut yhtäkään festaria läsnäolollani. Loppuvuodesta kävin kuitenkin peräti kolmella Ochre Roomin keikalla (olihan se nyt hyvä nähdä bändi sellaisenaan viimeistä kertaa), Loosessa oli kesällä Cats on Fire, keväällä Antero Lindgren soolona uudessa Huurre-baarissa, loppuvuodesta Iisa kirjaston musiikkiosastolla, ihana Austin Lucas Telakalla ja ekaa kertaa livenä nähty poppisbändi Satellite Stories Yo-talolla.  Ai niin, olihan sitten vielä tämä kotimainen trio Lake Jons Telakalla.  Viime vuonnahan nuo ensimmäiset kipaleetkin julkaistiin virallisesti, ja kolmesta tähän asti julkaistusta hienosta biisistä listalta löytyy tuorein Didn´t Know. Erinomainen kokemus oli myös bongata elokuussa Gdanskin yössä vähiten miellyttävimmältä kadulta nuorten miesten shoegaze-bändi. Katukin kohotti heti arvostustani silmissä. En vain ikinä harmikseni saanut tietää, että mikä bändi mistä päin oli kyseessä. Todeta saattaa, että näköjään Klubin ohjelmatarjonta ei ole kiinnostanut aikoihin? Saattaahan sielläkin olla välillä kiinnostavaa, mutta vuonna 2015 en muistaakseni käynyt yhdelläkään keikalla vrt. entisaikojen Mercury Revit ja Marissa Nadlerit tai Veto….Pahoittelut erityisesti itseni vuoksi, että keikkaraportteja ei näiltä vähäisiltä viime vuoden keikoilta tullut, vaikka tarkoitus olikin jotain laittaa. Katsotaan saisinko aikaan näistä kaikista jonkinlaisen koosteen esimerkiksi yhdessä postauksessa, mutta myönnettäköön, että mitä pidempi aika keikasta on, sitä vaikeampi on kirjoittaa kristallinkirkkaita raportteja höystettynä tuoreilla tuntemuksilla.

Mites teidän musiikkivuosi? Linkin mahdolliseen soittolistaan saa jättää kommenttiboksissa! ;)



-> soittolista (Spotify)

Joulunajan kuunteluvinkki: Willy Vlautinin A Jockey´s Christmas

Minä tiedän, mitä voit tehdä, jos aika käy pitkäksi joulun aikana. Laita Spotifysta soimaan tämä äänikirja (klikkaa kuvaa), joka yhdistää tarinankerronnan ja musiikin. 

Willy Vlautin on amerikkalainen kirjailija ja muusikko (Richmond Fontaine), jonka tarinoissa on tragikomediaa mitä olemme tottuneet kuulemaan esimerkiksi Charles Bukowskilta. No, Willy Vlautin ei vaan välttämättä ole yhtä härski. Täällä olen kirjoittanut yhdestä hänen kirjastaan. 

A Jockey´s Christmas kertoo tarinan miehestä, joka lähtee tapaamaan perhettään toiseen osavaltioon. Tähän väliin mahtuu kuitenkin muun muassa unohtunut matkalaukku, alkoholia, uhkapelejä…

No ei, ei juoni ole mykistävä, mutta sympaattinen ja väliin riemastuttavakin. Ja loppuun asti kannattaa kuunnella. Ennen kaikkea tapa, jolla Willy Vlautin lukee ääneen tarinansa on rauhoittava. Vaikka hän kertoisi kadottaneensa jalkansa, voisi vaipua autuaaseen uneen. Pienillä surkuhupaisilla tragedioilla siis mässäillään, mutta niihin suhtaudutaan jokseenkin zeniläisen tyynesti. 

The National & Lauren Mayberry (Chvrches): I Need My Girl

Tässäpä tuore live-esitys, jossa The National esittää edelliseltä albumiltaan huikean I Need My Girl-kappaleen.

Vaan tällä kertaa ei yksinään, sillä esityksessä on mukana viehättävä-ääninen Lauren Mayberry, joka tunnetaan skotlantilaisen Chvrches-yhtyeen (lausutaan kuulemma [churches], mikä olisi ollut hyvä tietää kun esittelin ääneen mistä tämä nainen on tuttu…)  päävokalistina.

The Milk Carton Kids - modern Simon & Garfunkel

"Good God, is it November?", laulaa The Milk Carton Kids uusimman albumin aloitusraidalla ja aloituslainilla.

Kuuntelin levyä jokin aika sitten kun luonto oli vielä syysasussa ja asiat oli sillä nimenomaisella hetkellä ihan hyvin. Levyn kuunteleminen rauhoitti. Ajattelin voisiko parempaa musiikkia ennen nukahtamista olla. Kuitenkin kädet jossain vaiheessa hakeutui nettiinkin ja unenomainen tila väistyi vähän huonommin nukutuksi yöksi. Nukuin kuitenkin, mutta siinä välissä oli ehtinyt jo tapahtua vaikka mitä, joten aamulla huudahdin itsekseni että "Mitä … !".

Koko ajan meidän kuunnellessa hyvää tapahtuu jotain pahaakin, mutta entisestään haikeankaunis albumi liikauttaa sydännurkkaa hieman enemmän. 

The Milk Carton Kids on kalifornialainen folk-kaksikko, jonka musiikissa soi selvät vaikutteet Simon & Garfunkelista. Musiikki on kuin menneiltä ajoilta ja syntyperä jossain muualla kuin Los Angelesissa. Kenneth Pattengalen ja Joey Ryanin musiikin taika perustuu kauniisiin lauluharmonioihin ja akustisiin kitaroihin. Ajatella, että nämä kaksi muusikkoa eivät erikseen menestyneet kovin hyvin, mutta yhteenliittymä on tuonut kyllä mainetta. 

Alla olevat folk duon albumit Prologue (2011), The Ash & Clay (2013) ja Monterey (2015) sekä ihan ensimmäinen kaksikon tuotos Retrospect (2011) löytyvät kaikki Spotifysta.  Pääset kuuntelemaan albumien kauniita kansikuvia klikkaamalla.

Takaan, että näitä levyjä kuuntelemalla saat hyvät vibat ja jos mietit mitä kuunnella ennen nukkumaanmenoa, niin nämä Kalifornian herrat tuovat mielenrauhan sympaattisella musiikillaan. 

Yo-talo Jytisee ja Soi - ilmaisia hyvän musiikin keikkailtoja

 Yo-talo on jokin aika sitten aloittanut Yo-Talo Jytisee ja Soi-keikkailtamat arkisin.

Esiintyvät artistit tai bändit ovat nimiä, jotka saavat lippujakin myydyksi keikoilla kuten Iisa ja Hey Elbow. Huolimatta siitä, legendaarinen Yo-talo toivottaa live-musiikkia janoavat ilmaiseksi sisään. Kolikkoja kannattaa kuitenkin mahdollisesti varata narikkamaksun verran, mikäli haluaa takin maksulliseen narikkaan. 

Kun muutin Tampereelle muutamia vuosia sitten, kävin aika paljon keikoilla niin arkisin kuin viikonloppuisin.  Keikkakunto oli aika hyvä, eikä harmittanut olla vaikka yhteen asti yöllä baarissa vaikka seuraavana aamuna olisi ollut viideltä herätys. Kaiken lisäksi kävin katsomassa keikkoja ennakkoluulottomammin, koska sellainen musiikin ennakkokuunteleminen ei ollut niin helppoa.  The times they are a-changin´. 

Oli miten oli, niin mahtavaa, että Yo-talolla on välillä muutakin kuin stand-uppia ja Yö. Kiinnostavia nimiä, hieno keikkapaikka, ilmaisuus. Siinäpä ainakin kolme hyvää syytä mennä näihin iltamiin. Miinusta on se, että arkisin kello 23 alkava (ja siitä mahdollisesti vielä 30 minuuttia myöhästyvä) keikka on ehkä vähän ylimitoitettu alkamisaika minun ja monen muunkin mielestä. Osallistujia varmasti silti riittää, esimerkiksi tälle illalle on ennakkoon ilmoittanut osallistuvansa yli sata tyyppiä. Iisalla on upea uusi levy, ja biisejä on varmasti luvassa siltä suunnalta, joten kannattaa mahdollisuuksien puitteissa ehdottomasti liittyä osallistujaremmiin. 

Tällä hetkellä tiedossa olevat Yo-Talo Jytisee ja Soi-iltamat:

* TÄNÄÄN*   to 12.11. Iisa  * TÄNÄÄN*

ke 2.12. Hey Elbow (Swe)

to 17.12. Cityman, Have You Ever Seen the Jane Fonda Aerobic VHS?

ON AND ON - Drifting

Tiistain bändinä minnesotalainen trio ON AND ON, joka julkaisi kesällä toisen albuminsa And The Wave Has Two Sides.
Debyytti Give In ilmestyi pari vuotta sitten ja tätä ennen bändin jäsenet olivat kokoonpanossa Scattered Trees.

Uudelta albumilta nostan esille tämän kauniin kappaleen Drifting.

Kappaleessa nähdään näkyjä menetystä rakkaasta. Aivan kuten esimerkiksi kolmannen kauden Sillassa näkee Henrik. Näin aasinsiltana - Kolmas kausi on näkyine näkevällä Henrikillä, muilla vaikeuksien kanssa kamppailevilla henkilöhahmoilla ja taidemurhineen koukuttavan hyvä. Muutama jakso sitten soi myös Bob Dylanin kipale, jota tiesin jo odottaa. Bob Dylan oli pyytänyt, että Sillassa soisi joku hänen kappale. Sarjaan valittu Ballad of a Thin Man sopi kohtaukseen hyvin, tosin "Hyvä kappale"-kommentti jaksossa sai pohtimaan, oliko tämäkin pyyntö vai tarkoituksellinen päälleliimattu suosionosoitus artistille. 

Oli miten oli, niin se ja tämä, josta tulin alunperin puhumaan, ovat omassa sarjassaan hienoja kappaleita. 

Dokumentti: HOMME LESS (koditon New Yorkissa)

Noin sata vuotta sitten Henry David Thoreau muutti metsään, lähelle kaupunkia, elääkseen yksinkertaista ja edullista elämää ja kirjoitti siitä kirjan. Viime vuonna itävaltalainen Thomas Wirthensohn dokumentoi nykyajan "Thoreaun" eli miehen, joka ei tahdo tai voi käyttää pennosia vuokranmaksuun. Öisin hän hiipii katolle, jonne on tehnyt piilomajan. Silloin hän laittaa myös päähänsä mustan pipon sulautuakseen paremmin varjoihin. 

Päivisin mies näyttää menestyneeltä, mieheltä jolla on säännölliset pilvenpiirtäjän kokoiset kuukausipalkat. On valkoinen puhdas kauluspaita, kävelykengät, puku. Hiukset ovat harmaantuneet tyylikkäästi. Charmikas viiskymppinen mies, jolla luulisi naisia riittävän. Naisia saattaa riittää, mutta lähinnä muotikuvaussessioissa. Sulavasanainen ja hyvännäköinen pippaloissa käyvä mies, joka näyttää entisaikojen herrasmiesmäiseltä filmitähdeltä, on kuitenkin aika yksinäinen. 

Koska omia seiniä ja tavallista ympäristöä ei ole, hoitaa hän hygieniaansa, ulkonäköänsä ja vaatteitaan kuntosalillaan. Säilytyslokero kätkee hänen arvokkaimmat ja tärkeimmät tavaransa, joita ovat lähinnä kamera, läppäri ja mallikansio ajoistaan mallina. Parrankin voi ajaa näyteikkunan heijastuksen äärellä.

Dokumentissa soiva The Nationalin Fake Empire sopii kuin nenä päähän, siitä kun kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Dokumentti on äärimmäisen mielenkiintoinen vaihtoehtoisesta ja vähemmän materialistisesta tavasta elää. Asunnottomuus ei välttämättä Mark Reayn kohdalla todellinen pakko ja ainoa vaihtoehto - aivan kuten ei ollut Thoreaullekaan. Eräässä kohdassa hän luettelee paljon menee rahaa sairausvakuutuksen ohella esimerkiksi juhlimiseen ja ruokaan. Sitä rahaa totisesti riitti satoja dollareita ja hänelle tarjottiin tuhansien dollarien kuvauskeikkaa. Tulot voivat silti valokuvaajana olla epäsäännölliset ja vuokrat aivan pilvissä, joten koen tämän hyväksyttäväksi. Riippumattomuus pakollisiin menoihin on yksi tapa elää. Miksi omistaa tuhat neliötä, auto ja lukuisia huonekaluja, kun voi elää vaatimattomammin ja keskittyä itse elämään.

Dokumentti miehestä, Mark Reaysta, on nähtävissä täällä vielä 26 päivän ajan. Suosittelen.

“As long as possible live free and uncommitted. It makes but little difference whether you are committed to a farm or the county jail.” 

― Henry David Thoreau, Walden


---

Muokattu 18.1.2016: Lisätty traileri Mumford & Sonsin kappaleella

Julia Holter sopii syksyyn kuin käpy kuuseen

Vietän vuosittain syntymäpäivää aikaan jolloin iltaisin pimenee verkkaisemmin ja luulen, että se on jonkinlainen syntymälahja. Hämärtyvät illat ja loppuvuosi kiinnostaa. Syyslehdillä tuntuu olevan omanlaisensa olympialaiset - yhdet ovat ottaneet autotiellä osaa pikajuoksuun, toisten laji on tanssiminen ja katso, tuolla puusta pudonneet hyppäävät korkeutta tai pituutta. Vielä mätänemispisteeseen saakka lehdet jaksavat. Eivät tietysti kaikki. Niistäkin osa käpertyy kasoiksi. Voisiko se ensilumi jo sataa ja haudata.

Huomaan, että syksy kuitenkin itseni kohdalla antaa enemmän kuin ottaa. Metsässä on helpompi hengittää ja juosta ja musiikin fiilistely on ihan omaa luokkaansa silloin. On voimaa sekä olympialaisiin että käpertymiseen.

Julia Holter, sinäkin sovit tähän vuodenaikaan kuin käpy kuuseen. Sinulta on ilmestynyt juuri uusi tyylikäs ja intiimi albumi Have You In My Wilderness.

Ensi kuulemalta erityisesti Betsy On The Roof herätti huomion, mikä on ihan hauskaa, kun kyseinen laulu on Holterin suosikki levyltä. Mutta sitten toisaalta esimerkiksi vihellyksien siivittämä Sea Calls Me Home yltää vähintään samalle tasolle. Hieno on videokin sillä. Vaikka mainitsin nämä kaksi kappaletta,  olen sitä mieltä että tässä on yhdenmukaisen hienostunut paketti. Avaahan paketti klikauttamalla kansikuvaa.

Mikäli kiinnostaa nähdä yhdysvaltalainen Holter livenä, niin se onnistuu tämän viikon sunnuntaina eli marraskuun ensimmäisenä eli huomenna Helsingin Tavastialla. Katsoin, että lippuja (20 €/kpl) on vielä Tiketin kautta saatavilla. Julia Holterin lisäksi Tavastialla esiintyy suomalainen yhden miehen Melting Hearts. Linkin takana on hänen musiikkiaan.