2015/11/24

The Milk Carton Kids - modern Simon & Garfunkel


"Good God, is it November?", laulaa The Milk Carton Kids uusimman albumin aloitusraidalla ja aloituslainilla.

Kuuntelin levyä jokin aika sitten kun luonto oli vielä syysasussa ja asiat oli sillä nimenomaisella hetkellä ihan hyvin. Levyn kuunteleminen rauhoitti. Ajattelin voisiko parempaa musiikkia ennen nukahtamista olla. Kuitenkin kädet jossain vaiheessa hakeutui nettiinkin ja unenomainen tila väistyi vähän huonommin nukutuksi yöksi. Nukuin kuitenkin, mutta siinä välissä oli ehtinyt jo tapahtua vaikka mitä, joten aamulla huudahdin itsekseni että "Mitä … !".

Koko ajan meidän kuunnellessa hyvää tapahtuu jotain pahaakin, mutta entisestään haikeankaunis albumi liikauttaa sydännurkkaa hieman enemmän. 


The Milk Carton Kids on kalifornialainen folk-kaksikko, jonka musiikissa soi selvät vaikutteet Simon & Garfunkelista. Musiikki on kuin menneiltä ajoilta ja syntyperä jossain muualla kuin Los Angelesissa. Kenneth Pattengalen ja Joey Ryanin musiikin taika perustuu kauniisiin lauluharmonioihin ja akustisiin kitaroihin. Ajatella, että nämä kaksi muusikkoa eivät erikseen menestyneet kovin hyvin, mutta yhteenliittymä on tuonut kyllä mainetta. 

Alla olevat folk duon albumit Prologue (2011), The Ash & Clay (2013) ja Monterey (2015) sekä ihan ensimmäinen kaksikon tuotos Retrospect (2011) löytyvät kaikki Spotifysta.  Pääset kuuntelemaan albumien kauniita kansikuvia klikkaamalla.

Takaan, että näitä levyjä kuuntelemalla saat hyvät vibat ja jos mietit mitä kuunnella ennen nukkumaanmenoa, niin nämä Kalifornian herrat tuovat mielenrauhan sympaattisella musiikillaan. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!