2016/01/08

Lukuhaaste vuodelle 2016


Kukapa muistaa viime vuoden, kirjan vuoden, lukuhaasteen?  Minäkin otin osaa puolitosissani, sillä esimerkiksi loppuvuodesta luin kirjoja, joilla ei saanut ruksittua loppuja kohtia. Enkä ruksinut, jos en lukenut jotain kirjaa loppuun asti (jotain rotia).

Tällä samalla meiningillä mennään tänäkin vuonna, kun Helmet-kirjastot ovat tehneet jälleen kirjojen ystäville haasteen uudelle vuodelle. On tyydyttävää raksia tai yliviivata kohtia (yksikin kirja voi täyttää monta kohtaa), mutta pääasia on silti, että nauttii lukemastaan ja lukee kirjoja siitäkin huolimatta, että haaste jää puolitiehen. Olen aika varma, että näistäkin osaa jää täyttymättä.

Kuka muu ottaa haasteesta kopin?  Mikä on tämän vuoden eka kirja?
Itselle vuoden eka kirja (tälläkin hetkellä lukemani) on Ian McEwanin Ikuinen rakkaus (Enduring Love). Aloitin viime vuonna McEwan-putken kolmella kirjalla, ja näköjään kiinnostusta vielä riittää. Kirja on aika koukuttava ja tähän asti on tullut tuttuja viboja aiemmin lukemistani McEwaneista. 

Helmet-lukuhaaste 2016:

  1. Ruuasta kertova kirja
  2. Matkakertomus
  3. Kirjassa rakastutaan
  4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja
  5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman
  6. Kirjastosta kertova kirja
  7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja 
  8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
  9. Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja
  10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
  11. Sarjakuvakirja
  12. Näytelmä
  13. Kirjan nimi on kysymys
  14. Historiaa käsittelevä tietokirja
  15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma
  16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta
  17. Kirjassa juhlitaan
  18. Lastenkirja
  19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi
  20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan
  21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja
  22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.)
  23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä 150 v.)
  24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja 
  25. Kirjassa on yli 500 sivua
  26. Elämäkerta tai muistelmateos
  27. Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
  28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja
  29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja
  30. Viihteellinen kirja
  31. Olympialaisista kertova kirja
  32. Kirjassa on myrsky
  33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja
  34. Keskustelua herättänyt kirja
  35. Kirjassa ollaan avaruudessa
  36. Kokoelma esseitä tai kolumneja
  37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan
  38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
  39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja
  40. Eläkeläisen suosittelema kirja
  41. Kirjassa lähetetään kirjeitä
  42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja
  43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.)
  44. Kirjassa joku kuolee
  45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja
  46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
  47. Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
  48. Kirjassa on alle 150 sivua
  49. Vuonna 2016 julkaistu kirja
  50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

1 kommentti:

  1. Oh yes, osallistun! Viime vuoden osallistuminen jäi harmittavan pieneksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!