Tänään tv:stä tulee Woody Allenin klassikko Annie Hall. Vaikka Woody Allenin leffat eivät olisikaan tuttuja, niin et voi silloin tällöin olla törmäämättä edes hänen leffojen nimiin tai viittauksiin hänestä.
Itselläni on oikeastaan aika ristiriitainen suhtautuminen Alleniin - hän on oikeastikin vähän neuroottisen oloinen heppu, joka tunkee itseään jokaiseen ohjaamansa elokuvaan mutta toisaalta kun keskitytään itse elokuviin, niin häneltä löytyy muutama viihdyttävä ja/tai todella hyvä elokuva.
Ja mikä minä olen toisaalta sanomaan kunnolla, mitä mieltä minä olen hänestä ohjaajana, kun minultakin on muistaakseni jäänyt näkemättä esimerkiksi juuri tämä Annie Hall, yksi ensimmäisistä ja kuuluisimmista.
Se on varmaa se, että Allen kiinnostaa jollain salakavalalla tavalla ja tuntuu hävettävältä sanoa, että ei ole vielä nähnyt tätä. Match Point on viihdyttävän hyvä, mutta ei sillä vielä taida saada hyväksyntää taivaan leffakerhoon, jossa puhutaan klassikoista ja ihan varmasti muutamasta Allenista... tästä varsinkin.
Annie Hall kertoo kahden neurootikon kohtaamisesta New Yorkissa.
Vinkki 2:
Jos Annie Hall ei kiinnosta, ei voi tallentaa, ei ehdi, musiikki kiinnostaa enemmän, niin Spotifysta löytyy nyt Minä ja Ville Ahosen uusin levy, joka ristittiin Miaksi.
Sainko sinut hajoamaan vai olitko jo hajalla
Itse en ole vielä ehtinyt täysin syventymään. Ensivaikutelma on se, että tämän olisi suonut ilmestyvän vuoden loppupuolella eikä näin kevään kynnyksellä. Ensimmäisessä biisissä lauletaan "Pian tulee taas pimeää. Päivä kestää ehkä tunnin." Levy tuntuu huokuvan muutenkin synkkyyttä ja sanoitukset raadollisempia (kulli kasvaa kieroon, koiralle syötetään häränkyrpää näin muun muassa) muidenkin kuin säätilojen puolesta debyyttiä enemmän. Tämä ei ole huono asia ja soitto kuulostaa aivan mahtavalta ja ehkä vieläpä paremmalta (eivätkä viittaukset The Nationaliinkaan aivan kaukaa haettuja ole, Pieni hauta-kappaleessa on säväys Pekka Strengiä) - uskon, että tämä debyyttiä vaikeampi levy palkitsee kuuntelijan ja kasvaa ajan saatossa. Potentiaalia rutkasti - näin nopealla ensivaikutelmalla! P.S Voi taivas tuota levyn kuudennetta laulua! Huh, huh.
Nyt tarkkana (minä mukaan lukien)! Girls-sarja näytetään vihdoin myös Suomen tv-kanavalla. Mikä ihmeen Girls? Uusi Gossip Girl, vai? Eipä taida yhtä saippuaa olla (vaikkakin myönnän rehellisesti viihtyväni Gossip Girlinkin parissa), sillä katselukanavanakin on TV2 ja kyseessä on HBO:n sarja, jolta löytyy muutamia hyviä draamasarjoja (Mullan Alla erityisesti).
TV2 näyttää nyt tulevana sunnuntai-iltana viisi ensimmäistä jaksoa putkeen, mutta jaksoja tulee myös muina päivinä ja viisi jälkimmäistä jaksoa näytetään 10.3. Eli jos tympii katsoa jakso/viikko, niin tässä on mahdollisuutesi. Ja netistäkin löytyy jaksot sitten tv-esitysten jälkeen (aika joustavaa nykyään tämä tv:n katselu).
Mutta mistä Girls sitten kertoo, siitä en ole itsekään vielä aivan perillä, mutta suhtaudun äärimmäisellä mielenkiinnolla. Sarjan on paitsi käsikirjoittanut ja vähän ohjannutkin, mutta myös pääosan pestin haltuun ottanut 26-vuotias Lena Dunham.
Sarjassa on neljä parikymppistä naista, jotka etsivät itseään New Yorkissa. Girls ei ole kuitenkaan mikään uusi Sinkkuelämää - Girls-sarjassa asutaan boheemeissa ja pienemmissä asunnoissa, käydään palkattomissa harjoitteluissa ja pukeudutaan muihin kuin cocktail-mekkoihin ja Manoloihin. Eli sarja, joka on vähän enemmän tavis ja samaistuttava - kelpaa. Ja kuulemma hauskakin.
Vuonna 2012 en katsonut mitenkään superpaljon elokuvia. Eri sarjoja, uusia ja ennestään tuttuja, tuli kyllä tapitettua elokuvien lisäksi. Mm. Boardwalk Empirea, Gilmoren tyttöjä, American Horror Storya, Gossip Girliä, Täydellisiä naisia, Dexteriä...
Elokuvateattereissa tuli käytyä yhteensä katsomassa seitsemän elokuvaa. Kaksi näistä oli samassa näytöksessä (lyhytelokuvia filmifestivaaleilla, tosin aika pitkiä lyhytyelokuvia ja dokumenttisellaisia, eikä niitä voi rinnastaa mihinkään näistä muista).
Kovin yllättäjä elokuvateatterissa oli This Must Be The Place, jota oli katsomassa mun lisäksi kaksi muuta tyyppiä. Ei muutkaan leffateatterileffat huonoja olleet - esimerkiksi pidin kovasti Kerouacin 50-luvun romaaniin pohjautuvasta On The Road-leffastakin - leffaan oli saatu taltioitua hienosti lyyrisuutta ja rosoisuutta, ehkä Kerouac itse ei olisi ollut kauhean pettynyt? Morsiusneidot tuli käytyä katsomassa Superpäivillä ja se oli hulvaton. The Descendants oli vähän kuivahko, ei huono, mutta ei mieletönkään.
Noin muuten parhaita eka kerta-leffoja oli ehdottomasti Fried Green Tomatoes (Paistetut Vihreät Tomaatit). Uskomaton tarina. Toisenlaista tyylisuuntaa edustava Tarantinon Inglourious Basterds (Kunniattomat Paskiaiset) oli myös mieletön leffakokemus ja toistaiseksi paras Tarantino (niistä jotka olen nähnyt).
Lieviä pettymyksiä oli: aiemmin mainittu The Descendants, Brick ja Blue Valentine. En saanut näistä juuri mitään irti. Ryan Goslingkaan ei todellakaan pelastanut Blue Valentinea, pikemmin päinvastoin. Ja olen toistaiseksi nähnyt Michelle Williamsia surkurooleissa. Huonoa roolityötä en tarkoita ja pidän Williamsista, mutta tänä vuonna nähdyt Brokeback Mountain ja Blue Valentine antavat melko yksiulotteisen kuvan ja satuin näkemään ne toisistaan lyhyen ajan sisällä. Näiden lisäksi esimerkiksi Mammutissa ja eräässä terrori-leffassa Michellellä on samantapaiset roolit. Onneksi on muitakin MW-elokuvia tosin, kuten näkemistä vailla oleva Marilyn Monroe.
Tähdellä merkityt ovat uudelleen nähtyjä elokuvia, esimerkiksi High Fidelityn ja (500) Days Of Summerin olen nähnyt useita kertoja. Home Alone...sehän nyt vain kuuluu joulunaikaan ja Illallinen Yhdelle on perinteinen uudenvuodenaaton lyhytelokuva.
Ai niin, ja huh, Kate Winsletin tähdittämä lyhytsarja/lyhytelokuva Mildred Pierce kuuluu ehdottomasti tämän vuoden lemppareihini. Ja keltä se näkemättä jäi, ai ai, katsokaahan!
Suurin osa nähdyistä elokuvista oli dvd-formaatissa - omia ja kirjaston, hippusellisen myös tuli vuokrattua. Sen jälkeen eniten tallentavalta, harvempi suoraan tv:stä. Kaksi katsoin netistä suoraan, koneelle en ikinä lataile ja nettielokuvakokemukset eivät vielä nin suuresti houkuttele, että ottaisin Netflixin tai Flixterin käyttöön. Vuoden alusta mukaan astunut tallentava digiboksi toi kyllä aika paljon muutoksia vuokraamiseen ja lainaamiseen. Tallentavalla on nyt niin paljon vaikka mitä elokuvia, aina klassikoista yhden tähden hömppiin, että lainaaminen ei ole tuntunut niin tarpeelliselta. Mutta rakastan silti kirjastojen ja vuokraamojen dvd-hyllyjä, enkä aio niitä kokonaan jättää taakseni tämän modernin teknologiankaan edessä.
Arvoitukset, tietovisat ja sellaiset ovat mun suuria suosikkeja, ainakin silloin tällöin. Erityisesti jos aihepiiri ei sivua urheilua tms. (tämä tyttö ei ole mikään penkkiurheilun suurin ystävä eikä muista tiedä minkä väriset kalsarit vilahtivat Rauno Eevartti Mäkipäällä vuoden 1957 yleisurheilukisojen pikajuoksukävelyssä).
Aamulehti tarjoaa silloin tällöin näitä kuva-arvoituksia ja tällä kertaa tuli kyllä niin hyvä aihepiiri tälle popkulttuuribloggaajalle - leffat!. Eli tässä haetaan leffojen suomenkielisiä nimiä, vihjeet siis suomennetun leffan mukaan. Noin vuosi sitten ollut Tampereen kaupunginosat-visa tuli parin viikon sisällä ratkaistua kokonaan, tosin silloisten työkavereiden kanssa työpäivien lomassa. Kesällä ollut visa oli niin törkeän vaikea ja tylsähkökin, että ei saanut yhtäkään vastausta osakseen.
Noin puolet on ehkä tullut ratkaistua tähän mennessä 90 kuva-arvoituksesta muutaman päivän sisällä - ehkä pähkäilymieli on siinä mielessä rajallinen, että kerralla ei tule moneen vastausta, mutta joka kerta kun arvoituksen avaa, niin keksii jo vastauksen johonkin. Tuskin saan tosin kaikkiin vastausta, sillä milläs esimerkiksi googletat vihjettä, jos et tiedä mikä kuvan esine ja on vähäsen vaikeampaa kuin kaupunginosien liittäminen kuviin. Ehkä siis sopivasti haastetta!
Kuvaa klikkaamalla pääset koko arvoitukseen ja täältä voit lukea ohjeistuksen ja löydät linkin vastauslomakkeeseen.
P.S Onko tuo 25 Kuninkaan puhe? (vaikka tuo kunkku selvästi huutaa, eikä puhu)
Suomessa mennään Boardwalk Empiren toista kautta, jota ilman muuta seuraan. Täältä voi lukea juttuni sarjasta ja lyhyet kuvaukset henkilöistä, jos sarjaan haluaa jotain tuntumaa :)
Musiikki sarjassa on luonnollisesti vuosisadan alun tyylistä, eletäänhän 20-lukua. Kolmannessa kaudessa joka vielä odottaa siis katsomista (Amerikassa toki mennään jo pidemmällä...) saattaa kuulla tutunoloisen äänen; Matt Berninger yhtyeineenhän coveroivat Isham Jones and The Ray Miller Orchestran laulun I´ll See You In My Dreams, vuodelta 1924. Onnistuu The Nationalilta jazzailukin, mutta kuuloistaisivathan he hyvältä esiintyessään jätesäkeissäkin. Harmillisen lyhyeksi vain jää tämä laulu....
Te amerikkalaiset sairaalasarjojen tyypit*), minkä oikein teette? Olette kliinisissä tiloissa lähes 40 minuuttia 40 minuutista, työnnätte kätenne sisälmyksiin ja me tuijotamme vaikka emme sairaaloista perustaisi ja emme ihan toivoneet lähikuvaa aivoista (oli todellinen tai ei...). Veitsenne lisäksi olette itsekin veitsenteräviä ammattilaisia mutta myös guruja latelemassa viisauksia, joihin lähes kuka tahansa voi samaistua. Kuka tykkää kenestäkin (varsinkin lepohuoneessa) on joskus päivän polttavin aihe potilaiden ohella, ja tauot osuvat aina samaan aikaan kaikilla - hmmhp? Eikö tämä ole sitä saippuaa... ja jatkamme tuotantokaudesta toiseen vaikka iäisyyteen asti.
Te amerikkalaiset sairaalasarjat - ehkä te olettekin sitä saippuaa, jota toisimme kotiin aina Pariisista asti ja maksaisimme siitä itsemme kipeäksi.
Kun kaiken lisäksi teidän soundtrackkinne on parasta mitä juuri mikään sarja voi tarjota:
The National (monta kertaa), Damien Rice, Wilco, Blonde Redhead, Feist, Bon Iver, James Vincent McMorrow, Wake Owl (no juuri se ihana Gold, josta juuri postasin), Metric, Lykke Li, Bright Eyes, The XX, Travis, Sharon Van Etten, Bat For Lashes, Tennis, Agnes Obel, Bloc Party, The Bravery, The Deer Tracks jne. Ai niin ja meidän Suomen oma Delay Treeshän sai laulunsa Cold myöskin sarjaan, nyt kaupoissa olevalle kahdeksannelle tuotantokaudelle. Tästä taisin aiemminkin hihkua täällä.
Ja parastahan on se, että soundtrackin ansiosta voi löytää uusia mukaviakin tuttavuuksia. Ja siksi parasta tällä hetkellä onkin tämä hyvin kattava Grey´s Anatomy-soundtrack Spotifyssa (sisältää kipaleita aina ensimmäisestä kaudesta tällä hetkellä Amerikassa menevään yhdeksänteen saakka) :
Tein vähän pistotarkastuksia ja totesin tämän olevan kaikista noista Spotifyssa olevista paras. Jotainhan siitäkin saattaa puuttua, ei kaikki laulut Spotifyssa muutenkaan ole, mutta hyvä se on ja melko ajan tasalla paria tuoretta jaksoa lukuunottamatta.
P.S Tunefind on hyvä saitti, jos etsii laulua, joka soi just tietyssä jaksossa!
*) Tekstissäni viittaan erityisesti sarjoihin Greyn Anatomia ja House.
Katsoin tässä taannoin illan pimeimpinä tunteina American Horror Storyn (2011 -) ensimmäisen kauden. Koukkuunnuin heti ensimmäisestä jaksosta alkaen, vaikka välillä hirvitti, enkä ole nykyään niin kauhutarinoiden ystävä. Haluan jo heti väittää, että tiivistunnelmaisen sarjan tekee entistä hyytävämmäksi musiikki. Aiheestahan käytiin juuri keskustelua myös Hyvissä ja huonoissa uutisissa - ei ois esimerkiksi Tappajahaikaan niin pelottava, jos taustamusiikkina olisi kevyitä sävelmiä. Tässä on todella intensiivinen musiikki taustalla.
Katso siis tätä sarjaa yksin, pimeänä vuorokauden aikana ja hyvät kuulokkeet korvilla ja voin taata, että johan alkaa sydämessä tykyttämään.
Sarja alkaa siitä kun Harmonyjen perhe muuttaa kauas Los Angelesiin uuteen taloon yrittäessään jättää menneet taaksensa. Talo on alueensa halvimpia mutta kuitenkin loistelias ja viktoriaaninen.
Kaupat käyvät siis aika vaivattomasti... myöhemmin tietysti selviää miksi talon markkinahinta oli niin matalalla - talossa on kuollut ei vain kaksi vaan vähän useampikin ihminen. Talo on tunnettu MURDER HOUSEna, joka on osana turistikierrosajelujakin.
Sarja avautuu pikku hiljaa jokaisella episodilla, paranee vain paranemistaan. Talon historia ja nykyisyys kommunikoivat sarjassa enemmän kuin talon nykyiset viralliset omistajat toivoisivatkaan. Sarjassa on myös melkoisia huipennuksia varsinkin loppupuolella.
Ben ja Vivien Harmonyja esittävät Dylan McDermott ja Connie Britton.
heidän teiniangstista uuden lukion aloittavaa Violetia esittää Taissa Farmiga.
Perheen talossa ja erityisesti Violetin seurassa viihtyvää psykopaattista Tate Langdonia esittää Evan Peters.
Näyttelijäntaidoistaan kehuja niittänyt Jessica Lange esittää pimeitä salaisuuksia pitävää Constance Langdonia.
Mullan alla-sarjastakin tuttu Frances Conroy esittää taloudenhoitajar Moira O´Haraa ja Alexandra Breckenridge esittää nuorta viettelijätär Moiraa, jonka näkee lähinnä miehet.
Ja mainitsematta jää monta hyvää (ja hyytävääkin) näyttelijää! Kokonaisarvosana on 4,5/5.
Traileri ei anna sarjalle oikeuksia. Kyllä sarjasta pari yliampuvaa kohtausta löytyy ja pari asiaa, joita en käsitä, mutta sarjan tunnelma ja juoni ovat silti otteessaan pitäviä! Ja tämän kyllä pystyy katsomaan vielä silmät aukikin aika hyvin, vaikka olisi herkempikin katsoja, luulen. Tässä on aika paljon kauhuklassikon Hohto vaikutteita - hyytävä, intensiivinen, mystinen, yliluonnollisuuden ja todellisuuden sekoittama, psykoottinen (+ tietyt kohtaukset ovat kuin Hohdosta). Omassa mittakaavassa Hohto ei ole kuitenkaan pelottavin kauhuelokuva, mutta jos sinulle on, saat ehkä painajaisia tästäkin.
Amerikassa on parhaillaan menossa sarjan toinen kausi, joka on aivan toinen tarinansa ja sijoittuu eri paikkaan. Toiselle kaudelle on otettu tosin myös muutama ensimmäiseltäkin kaudelta tuttu näyttelijä (eri rooleissa) kuten Jessica Lange ja Evan Peters. Olen katsonut toistaiseksi ensimmäisen jakson ja sen perusteella se on kovaotteisempi. Hyytävä todellakin, mutta sellaisella tavalla että joutuuko tässä silmät sulkemaan koko ajan. Aion katsoa senkin kauden, mutta katsotaan tuleeko siitä ykkösen voittanutta.
(Ohjaaja Derek Cianfrance) Ryan Gosling on kauttaaltaan tatuoitu stunt-moottoripyöräajajien johtaja. Ulkoisilta seikoiltaan siis vaarallinen ja menevä. Hmm...jollain tasolla kuulostaa Drive 2:lta, mutta tässä on ulkonäöstä tehty hieman ronskimpi. Tässäkin elokuvassa naistuttavuus on tarjoilijatar (Eva Mendes) - heillä on yhteinen poika. Elokuvaa on verrattu myös ohjaajan edelliseen elokuvaan Blue Valentine, mutta siitä ei ole vielä sanottavaa, sillä jostain syystä se on vielä näkemättä (ei kauan).
Lisäys: Katsoin Blue Valentinen heti seuraavana päivänä.
Only God Forgives (2013)
Ohjaaja Nicolas Winding Refn ei päässyt yli Driven pääosan esittäjästä Ryan Goslingista, vaan hän antoi tälle toisen pääosa-roolin. Ensi vuonna ilmestyvä elokuva sijoittuu Bangkokiin, jonne Julien (Ryan) pakeni tapettuaan poliisin. Bangkokissa hän johtaa paikallista thai boxing-klubia ja on tekemisissä huumeiden parissa. Alamaailmassa Julien on arvostettu kaveri, mutta syvällä sisimmässään hän tuntee olonsa tyhjäksi. Tästäkin kuvauksesta voi tulla vähän Drive-vibat. Ryan Gosling on näköjään luotu näihin hyvä pahis-rooleihin.
Untitled Terrence Malick Project (2013)
Tämä on vielä aika mysteerinen elokuva. The Tree of Lifen ohjaaja Terrence Malick on kuitenkin haalinut rooleihin aimo kasan mielenkiintoisia näyttelijöitä Ryan Goslingin lisäksi. On Rooney Mara, Natalie Portman, Christian Bale, Cate Blanchett.... Elokuvaa kuvataan Texasissa ja genreiksi on annettu draama ja musiikki. Tämä lukee toistaiseksi elokuvan juonen kuvauksessa IMDB:ssä:
Two intersecting love triangles. Obsession and betrayal set against the music scene in Austin, Texas.
Jäädään innolla odottamaan elokuvaa!
Gangster Squad (2013)
Kuva ja elokuvan nimi kertovat varmasti aika paljon minkä tyylisestä elokuvasta on kyse. Kirjoitin elokuvasta pienen pätkän aiemmin. Sen voi lukea täältä. Gangster Squad näistä ensimmäisenä Suomen elokuvateattereissa.
Odotetaanko siellä päässä mitään näistä elokuvista? :)
Bachelorette joka Suomessa pyörii elokuvateattereissa nimellä Polttarittaret vei minut eilen elokuviin. Odotin harmitonta ja sympaattista elokuvaa, jossa olisi komediaa. Huomasin, että elokuva kuitenkin veti maton aivan alta.
Se on harmiton ja sympaattinen, mutta se sisälsi enemmän kohellusta kuin odotin; sydän pamppaili milloin myötähäpeästä, milloin jännityksestä, milloin sen tajuamisesta, että Hitto tämä on hyvä.
Bacheloretten alkuasetelma lähtee siitä, että on ystävykset, joista yksi (Rebel Wilsonin esittämä Becky) pamauttaa ilmoille kihlausuutisen. Ystävyys ei kuitenkaan näytä niin itsestäänselvältä ja naisilla on selkeästi vielä lukioaikaisia asenteita siitä, että kuka kihlautuu ensin ja haukkumanimikin nousee pari kertaa ilmoille. Muutamat muut lukioaikaiset asiat nousevat myös elokuvissa esiin. Välillä sitä miettiikin, että "GROW UP". Kirsten Dunstkin näyttää tässä elokuvassa ilkeän ja kaksinaamaisen puolensa. Pääosin hän on Reganina kuitenkin se maanläheisin tyyppi ja ei lainkaan yhtä koheltava kuin kaksi muuta toveriansa.
"Like a Jane Austen novel on crack"
Lizzy Catlinin esittämätä Gena (L-koodin Shanen & Zooey Deschanelin risteytymä) ja Isla Fisherin esittämä Katie välittävät enemmän huumausaineista ja biletyksestä, johon lopulta myös Regan tempautuu mukaan. Tässä vaiheessa naimisiin menevä ystävä jää elokuvassa vielä vähemmälle huomiolle. Elokuva keskittyy koheltamiseen New Yorkissa, traagisen tapauksen jälkiselvittelyyn ennen kuin häät alkavat ja yöstä tuleekin varsin uneton. Sotkuja selvitellessä ehditään nauttia päihteitä, harrastaa seksiä, sammua tajuttomaksi ja vaikka mitä. No kaikkea klassista elokuvapolttari-juttua.
"What is bachelorette-party without a bride? - Friday?"
Miesrooleja esittävät mm. Adam Scott ja James Marsden.
Ja vaikka tämä elokuva ei välttämättä ole kaikista omaperäisin, niin on viihdyttävää nähdä naisversio Hangoverista! Kesympihän tämä on, mutta kyllä huomaat ronskitkin piirteet.... Morsiusneidot oli sekin loistava before wedding -movie, mutta loppujen lopuksi melko lälly tähän verrattuna, jos ajatellaan komedia-genreä.
Mélanie Laurent on mielestäni aika hurmaava! Varsinkin tuollaisilla vähän huolettomilla hiuksilla, tikkusuora polkkatukka tekee nuo kasvot vähän kylmemmiksi. Tosin jäätävän katseen neito osaa luoda jo noille kasvoilleen (check the movie: Inglourious Bastards).
Mélanie on tuttu itselleni lähinnä yhdestä elokuvasta, jo mainitusta Tarantinon ohjaamasta Kunniattomat paskiaiset (Inglurious Bastards). Voi mikä loistava, loistava elokuva, ja suurelta osin toki Mélanie Laurentin roolihahmon vuoksi. Kill Billit ovat loistavia, mutta silti sytyin tälle Tarantinon elokuvalle hieman enemmän.
Löytyyhän Mélanielta levyäkin, mutta en vielä tiedä mitä sanoisin. Onhan se vähän imelää, sen osaan sanoa! Enemmän olen kuitenkin kiinnostunut tällä hetkellä hänen elokuvistaan... vuokraamoihin on ainakin tullut Beginners, sitä siis seuraavaksi!
Tulevien elokuvien joukossa on tämä Gangster Squad. Elokuvan traileri on vasta Amerikan teattereissa, Suomessa sen ensi-illaksi on merkitty lokakuun alku. Elokuvaa kuitenkin sopii odottaa, sillä vaikka en suuri gangsterielokuvien fani olekaan, löydän niistäkin toisinaan jotain katsomisen arvoista. Ehkäpä tv-sarja Boardwalk Empire ja pari vanhaa hyvää länkkärityyppistä elokuvaa on herättänyt minussakin halun kumarrella tämän genren suuntaan.
Gangster Squad sijoittuu 40- ja 50-luvun Los Angelesiin. Sean Penn on pääjehu Mickey Cohen, joka ohjaa hallittua rikollista toimintaansa - huumeet, aseet, prostituutio ym. Myös osa poliiseista ja politiikoista on kytketty rikolliseen toimintaan.
Ja mikä aiheuttaa lisäkiinnostusta elokuvan suuntaan on toki Ryan Gosling, mutta on kiintoisaa nähdä myös Sean Pennkin, jonka viimeksi näin loistavana pääosan näyttelijänä elokuvassa This Must Be The Place. Ja kas, Emma Stone esittää tässäkin elokuvassa Goslingin rakastettua.
Ryan Gosling - Jerry Wooters
Emma Stone - Grace Faraday
Sean Penn - Mickey Cohen
Josh Brolin - John O'Mara
Anthony Mackie - Rocky Washington
Giovanni Ribisi - Conway Keeler
Robert Patrick - Max Kennard
Michael Peña - Navidad Ramirez
Nick Nolte - Bill Parker
Maxwell Perry Cotton - Charlie
Troy Garity - One-Eyed Assassin
P.S Tämä elokuvan traileri näytettiin Auroran elokuvateatterissa ennen Batmania, ja on surullisella tavalla ironista, että tässä trailerissa näytetään elokuvateatteriampuminen. Traileri poistettiinkin tulevista näytöksistä.... Luin eilen tippa silmässä elokuvateatterimurhista. Onhan väkivallasta katsominen silti viatonta, mutta sen muuttuessa todellisuudeksi on viattomuus kauempana kuin mikään. Elokuvateatteri on yksi eskaspismi-paikoista, ja sitten itsensä viihdyttäminen ja todellisuudesta pakeneminen muuttuukin silmittömäksi väkivallaksi. Monikaan selvinnyt tuskin menee itsestäänselvästi enää elokuviin.
Muutama nähty elokuva vuosilta 2006 - 2010. Vaikka elokuvankatselufiilikseni viime viikkoina ovat olleet hataralla pohjalla, niin toisaalta eilen katsoin jopa kaksi elokuvaa (Submarino & World Trade Center, jei!).
Inglurious Basterds (Kunniattomat paskiaiset)
2009
Ohjaaja: Quentin Tarantino
No wow! Tämä elokuva oli antanut odottaa näkemistään. Hieman ihmettelen, että miksi... ehkä siksi, että en koe olleeni Quentin Tarantinon suurin fani, vaikka pidänkin muutamasta näkemästäni. Tämä tyttö tosin vakuuttui näkemästään niin paljon, että toistaiseksi tämä on paras näkemäni Tarantinolta.
Elokuva sijoittuu natsi-Saksan aikaiseen Ranskaan. Juutalaisia etsitään kellareista asti...alun kaunis ja hidas tunnelma muuttuu yhä kurjemmaksi. Ja Tarantinon tyyliin väkivaltaisuutta ei vältetä. Joskin jo natsien puheet ja vainot tekevät elokuvasta synkkämielisen. Yhtä elokuvan pääosaa esittää Melanie Laurent. Hän pitää elokuvateatteria väärennetyllä identiteetillä, Shosanna Dreyfus, jonka vuoksi hän on turvassa natseilta. Shosanna nähtiin jo elokuvan alussa nuorempana. Nyt on tilaisuus kostaa kuolleet perheenjäsenet. Suureksi suunnitelmaksi muodostuu erityisesti Hitlerin tapattaminen. Elokuvan pääosassa näkyy myös mm. Brad Pitt, jonka tehtävänä on myös tapattaa natseja. Eli hyviksiä ollaan, mutta melko raakalaismaisella tavalla.
Elokuva on koukkuja ja juonenkäänteitä täynnä, miten käy? Suuri suositus. Myös Melanie Laurent nousi suosikkinäyttelijöideni joukkoon tämän elokuvan myötä! *****
Brothers
2009
Jim Sheridan
Iik, alkuteksteissä mainittiin tämän perustuvan tanskalaiseen elokuvaan. Minusta tämä on yksi nykyajan kirouksista. En aina tykkää siitäkään faktasta, että elokuva perustuu kirjaan, koska niin on lähes aina. Peräänkuulutan elokuvakäsikirjoituksia! Mutta alun harmituksen jälkeen ajattelin, että ehkäpä en olisi tähän tanskalaiseen elokuvaan törmännyt... tässä elokuvassa veti puoleensa toki myös tähtinäyttelijät. Erityismaininta Natalie Portmanille, jolla on herkkä ja maanläheinen rooli. Sekä Jake Gyllenhaalille. Tämän elokuvan myötä tajusin myös, että en oikein välitä Tobey Maguiresta. Aina samanlainen ilme ja nössö olemus, aina Spidermanista lähtien... hauskaa oli kuitenkin se, että olin joskus aiemmin sekoittanut Maguiren Gyllenhaaliin, ja tässä elokuvassa heillä olikin veljesten roolit.
Tobeyn rooli Kapteeni Sam Cahillina on varsinaisesti se, mistä elokuvassa on kyse. Samin läsnäolo tai poissa oleminen tuovat molemmat jännitteet elokuvaan. Sam on usein sotimassa Irakissa, ja eräänä päivänä hän lähtee palaamatta kotiin. Samille pidetään jo hautajaiset, mutta eräänä päivänä hän palaa. Kokemus on ollut melko traumaattinen, ja sillä välin Samin Veli Tommy (Gyllenhaal) on lähentynyt Samin vaimon Gracen (Portman) ja lastensa kanssa. Kaikki ei ole kuitenkaan niin yksiselitteistä. Bonusta: pienessä sivuroolissa Carey Mulligan. ***
Submarino
2010
Thomas Vinterberg
Toinen elokuva veljeksistä. Submarino on synkkäsävyinen elokuva kahdesta miehestä, jotka ovat kokeneet rankan lapsuuden äidin kanssa, joka joi, löi ja oli usein poissa. Lapsina he kastoivat pikkuveljen, joka ei montakaan aamua enää nähnyt. Lapsuuden koettelemukset saavat veljekset turvautumaan alkoholiin ja toisen heistä myös huumeisiin. Päihteiden kanssa eläminen on jo arkipäivää ja siinä sivussa mm. ylläpidetään elämää isän tai miesystävän roolissa. Eipähän niistäkään suhteista juuri mitään tule. Submarinoon on maalattu visuaalisen synkät maisemat ja se pelaa vähäeleisen vahvoilla ominaisuuksillaan. Elokuva voitti minut puolelleni. P.S Toisesta miespäänäyttelijästä Jakob Cedergernistä tulee ajoittain mieleen The Nationalin Matt Berninger ja se aineisiin retkussa oleva pikkuveli (Mads Broe Andersen) on muuten vain melko ihana. ****
World Trade Center
2006
Oliver Stone
Tämä oli ensimmäinen lukuisista World Trade Centeriin liittyvistä elokuvista, jonka nyt näin. Mutta voisin kyllä haluta nähdä sen elokuvan, joka on lentomatkustajien näkökulmasta. Elokuvat tällaisesta aiheesta ovat vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta elokuvat, jotka pohjautuvat tosikokemuksiin antavat oman lisäarvonsa elokuville, toisaalta on surullista, että niistä tehdään jotain eeppistä ja rahaa. World Trade Centerin iskut vuonna 2001 oli jotakin, joka tuntui myös hyvin järisyttävältä myös täällä päin Suomea. Mutta ne kauheudet eivät olleet silti aivan iholla, ja sitä vartenhan tehdään myös elokuvia. Ja sitä varten niitä katsotaan.
World Trade Centerissä kaikki tapahtuu jo elokuvan alkumetreillä. Näyttelijöihin ja heidän elämäänsä ei juuri syvennytä, eikä kehenkään vielä samaistuta. Tämä tapahtuu vasta kauheuksien tapahduttua. Tämä elokuva on poliisien näkökulmasta, jotka jäävät loukkuun raunioihin, ja sillä välin perheenjäsenet kaipaavat heitä.
WTC:ssä ei siis liikaa korosteta kuolleita, vaan heitä, jotka taistelivat pelastajien roolissa. Heitä, jotka joutuivat kamppailemaan elämästä kuoleman raunioilla. Loukussa kuvatut kohtaukset olivat kauhuelokuvamaisia, koska se on yksi pahimmista asioista, joita ihmiselle voi tapahtua. Elävältä hautauduttu, huoh. Ja kyllä, näin tapahtui varmasti liian monelle. Ei ollut huono elokuva, tulipa taas muistettua mitä kamalaa lähimenneisyydessä on tapahtunut. ***
Huomaathan, että TV1:lla alkaa tänään HBO:n uusi viisiosainen minisarja (tai pitkä elokuva)? Mildred Pierce on tv-tulokkaan nimi.
Mildred Pierce on yhtä kuin Kate Winslet 30-luvun Kaliforniassa. 30-luku on Amerikassa laman aikaa ja myös nuori Mildred joutuu kohtaamaan sen ongelmat. Avioliitto petollisen miehen kanssa päättyy ja Mildred jää kahden lapsen yksinhuoltajaksi. Mildred alkaa tarjoilijaksi, mutta leivontataidokkaana hän etenee ravintolayrittäjäksi asti. Hän haluaa ennen kaikkea lapsilleen loistavan tulevaisuuden. Hän kannustaa myös Vedaa (Evan Rachel Wood) muusikoksi, mutta tytär taitaakin olla hieman kiittämätön kaikista kannustuksista ja lahjoista huolimatta. Mildredin elämään astuu myös uusi mies....
Käsikirjoitus pohjautuu James M. Cainin romaaniin ja ohjaajana on Todd Haynes (mm. I´m not there, Kaukana taivaasta ja Velvet Goldmine). Sarja on viidellä Emmylläkin palkittu (ehdokkuksia 21 kappaletta). Tulipa mainittua, vaikka en palkintogaaloista jaksa juuri kiinnostua ja arvosta elokuvia niiden perusteella. Onhan se jo huomattu, että niissä eivät mene aina palkinnot aina niillekään, joille pitäisi (Drive).
Atlantic City, 1920. When alcohol was outlawed, outlaws became kings.
Boardwalk Empiren ensimmäinen kausi 12 jaksollaan pyöri hiljattain TV2:lla. Ensimmäisen kauden dvd-boksikin tuli kauppojen hyllyille lähes heti - suosittelen varauksetta sen ostoa, tavalla tai toisella kuitenkin sen näkemistä. Itse odottelen toista kautta innolla, Yhdysvalloissa nähdään jo kolmatta.
Boardwalk Empire sijoittuu kieltolain aikaiseen Amerikkaan eli 20-luvulle. No, kieltolakihan ei varsinaisesti kannusta ihmisiä siveelliseen käytökseen - viina salakuljetetaan, alamaailma kukoistaa muutenkin. Naiset sentään saavat äänioikeuden viimeistään silloin. Sarja kertoo tästä kaikesta (ja osittainhan jotkut hahmot perustuvat todellisuuteenkin, mutta itse en ole vielä perehtynyt, että miten paljon). Historiantutkimukseni on siltä osin hataralla pohjalla, sillä gangsteriaiheet eivät aiemmin ole olleet kiinnostuksenkohteitani. Sarjasta saa kuitenkin irti paljonkin ilman sitä pohjaa, ehkäpä se saa jopa gangsteri-innostuksen ja kirjaston nurkat kutsumaan luokseen.
Sarjassa on tunnelmaa, huh, että onkin. Se tunnelma ja mielenkiintoiset roolihahmot saavat sarjan pariin, aivan kuten Twin Peaks sai aikoinaan. Eihän tämä mikään Twin Peaks 2 ole, mutta persoonallisia hahmoja pimeine puolineen tarjoaa tämäkin sarja. Ja mainitsinko sen tunnelman ripauksella tyylikkyyttä?
Alla pienet ja melko pinnalliset luonnehdinnat suurimmasta osasta hahmoista. Pinnalliset siksikin, että hahmot ja juonenkäänteet on parasta itse kokea.
Enoch "Nucky" Thompson (Steve Buscemi) on Atlantic Cityssä puoliksi politiikko, puoliksi gangsteri. Hän pääsee salakuljetusimperiumin johtoon. Nucky on perso alkoholille, juhlille ja varsinkin alkujaksojen aikana seksille naisensa kanssa. Tämän vuoksi vastuutkin voi siirtää tuonnemmas, tai mieluiten kokonaan. Kylmäkiskoisen oloinen tyyppi, mutta ensimmäisen kauden edetessä loppua kohti Nuckynkin persoona avautuu.
Lucy Danzigeria (Paz de la Huerta) näkyy varsinkin ensimmäisten jaksojen aikana Nuckyn seuralaisena, niin pedissä kuin juhlissa. On muuten todella ärsyttävä ja pinnallinen henkilöhahmo (tykästyyköhän joku tähän?)
Agentti Nelson Van Alden (Michael Shannon) on rujonkomea alituinen Nuckyn pimeiden puolien selvittäjä ja sanomattakin selvää: vihaaja. Nelson on äärimmäisen uskonnollinen ja kun hän avioituneena miehenä ihastuu Margaretiin hän raippaa itseään selkäänsä. Kauden lopussa hän tekee jotain hyytävämpää uskonnon varjossa.
Margaret Schroeder (Kelly MacDonald) asustaa kahden äärettömän suloisen lapsensa ja väkivaltaisen miehensä kanssa. Kunnes mies kuolee tapaturmaisesti. Margaret on poliittisesti valveutunut ja täysin vastakohta Lucylle. Nucky ja Margaret ystävystyvät lähes alkujaksoilla Margaretin lähtiessä pyytämään rahaa perheellensä..ja myöhemmin rakastuvatkin. Molempia Margaretin lapsia esittää kaksoset.
James "Jimmy" Darmodya esittää Michael Pitt. Jimmyllä on vaimo ja pieni poika, mutta Jimmy on gangsteri. Perhe ei näe kotonaan gangsteri-puolta, mutta toisaalta Jimmy ei usein edes ole kotona.
Jimmy on mielestäni yksi sarjan kantavimmista voimista, ja toki myös tyylikästä nuorta miestä katselee muutenkin mielellään.Nippelitieto 2: Tätäkin nuorta poikaa näyttelee kaksospojat! Kaksosuudesta on selvästi ollut etua.
Kaunis Angela Darmody (Alexa Palladino) esittää Jimmyn vaimoa, taiteilijaa ja äitiä. Angela on melko yksinäinen Jimmyn ollessa usein poissa, mutta valokuvaajan perhe on mukana hänen elämässään. Erityisesti vaimo.
Gillian Darmody (Gretchen Mol) on Jimmy Darmodyn nuori äiti (oikeassa elämässä ikäero 9 vuotta) ja showgirl-tanssija. Viimeisissä jaksoissa myös Jimmyn isäkin, kuolemaa tekevä vanha mies, on kuvioissa mukana.
Arnold "The Big Bankroll" Rothstein (Michael Stuhlbarg) on tämän ajan suurin gangsteri. Juuri Rothsteinin toiminnat tuovat agentti Nelson Van Aldenin Atlantic Cityyn. Mutta Van Aldenhan uskoo Nuckyn olevan "bigger fish".
Lucky Luciano (Vincent Piazza) tulee Arnold Rothsteinin (edellinen tyyppi) kanssa Atlantic Cityyn.
Alphonse Gabriel "Al" Capone (Stephen Graham) gansteri Chicagosta on bisneksissä mukana sekä Nuckyn että Jimmyn kanssa.
Elias "Eli" Thompson (Shea Wigham) on Atlantic Countyn sheriffi ja Nucky Thompsonin veli. Yhdessä veljekset ovat tehokas kaksikko pitäessään ohjaksia kaupungin korruptoituneesta hallituksesta ja alamaailmasta, mutta heidän välillään on myös jännitteitä.
Richard Harrow (Jack Huston) esittää ensimmäisessä maailmansodassa halvaantunutta veteraania. Richard liittoutuu ensin Jimmyn kanssa ja myöhemmin Nuckyn. Richardilla on veressä taito salatappaa, ja tätä tulee sarjassa näkymäänkin. Richard on kyllä sympaattinen hahmo, jonka ampumiset selittyvät moraalisyillä.
Albert "Chalky" White (Michael Kenneth Williams) esittää gangsteria hänkin.
... ja näitä tyyppejä on vielä enemmän. Tarkemmin kaikista näistä (jopa jaksokohtaisesti) ja niistä toisista täällä.
Sarjan ohjauksessa ja tuottajina mm. Martin Scorsese ja Terence Winter.
