2010/05/02

Elokuva: The box.

Richard "Donnie Darko" Kellyn ohjaama uutuuselokuva (Richard Mathesonin novelliin Button, button perustuva) The box houkutteli mua pitkään. Viime sunnuntaina se pääsikin vihdoin katsottavakseni.

Lupaaamani arvostelu on antanut odottaa itseään, sillä elokuvan jälkeen oloni oli aika tyhjentynyt. Vieläkään en osaa luoda kunnon arvostelua elokuvasta, joka jätti näin sekavan (ja lievästi pettyneen) mielen.



The box alkaa siitä kun nuori pariskunta (Cameron Diaz ja James Marsden) saavat kunnian vastaanottaa laatikon. Laatikossa ei ole mitään muuta kuin nappula ja kansi. Laatikon tuoja lupaa paljon rahaa napin painalluksesta, mutta vastaavasti jonkun tuntemattoman ihmisen kuolemaa.  Tämä on se mikä lukee elokuvan kansikotelossakin ja sai minut kiinnostumaan. 

Setä tuo laatikon, ojentaa setelin ja antaa hetken aikaa miettiä.  Tässä vaiheessa on toki jo aika selvää miten elokuva jatkuu. Alussa mahdollisesti draamathrilleriltä elokuva muuttaa genreään scifimpään suuntaan. Itse tätä pelkäsinkin. Suuremmat scifin ystävät saattavat nyt innostua, mutta oma mielenkiintoni käyrä laskeutui alas päin.

Mitäpä muutakaan voi odottaa elokuvalta, jossa on laatikko napilla ja nappia painamalla joku kuolee. Ah, kuinka en tullut ajatelleksikaan.

Elokuva saattaa kyllä herättää ajatuksiakin - haluavatko ihmiset todellakin painaa nappia oman edun nimissä ja tappaa toisiaan?  Ja luulevatko he, että selviävät siitä ilman rangaistusta?  Mikä on rangaistus - näette sen kun katsotte elokuvan.

Tällä mystisellä henkilöllä on merkittävä rooli elokuvassa

Mielestäni elokuvan potentiaali jää käyttämättä ja elokuvan lopullinen tarina jää outojen tapahtumien varjoihin. Yritys tarjota kauhuelokuvan elementtejä jää kehnoksi - missään vaiheessa elokuva ei puistata ja lopulta minulle jää yhdentekeväksi mitä päähenkilöille sattuu - eikä se ole hyvä asia. Silti hyvästä yrityksestä ja muutaman prosentin tunnelmasta annan kaksi tähteä.

Donnie Darko jää mestariteokseksi tämän rinnalla, mutta muistakaa että tämä on hyvin subjektiivinen (ja suppea) arvostelu, jonka olisi voinut hyvin jättää tekemättäkin. 

The box vaati ainakin sen yhden katselukerran päästäkseen mielestä kummittelemasta.  Mantrani myöskin on, että elokuvasta ei voi sanoa yhtään mitään saatika tuomita, ennen kuin sen on itse katsonut. Siksi en voi siis olla suosittelemattakaan ja katsomaan.  Kuka tietää, vaikka pitäisitkin?

"I have an offer to make. If you push the button, two things will happen. First, someone, somewhere in the world, whom you don't know, will die. Second, you will receive a payment of one million dollars. You have 24 hours."

1 kommentti:

  1. Täytyy tää katsoa ihan sen takia, että on Richard Kellyn. Sitten voi ehkä arvostaa Donnie Darkoa enemmän, jos se enää on mahdollista :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!