Auringon lisäksi lämmittää tämä tyyppi ja hänen esikoislevynsä, jonka löysin noin neljä vuotta julkaisun jälkeen. Kerta toisensa jälkeen huomaan pyörittäväni lauluja, joissa ei ole mitään ylimääräistä, vaan ovat modernia amerikkalaista kansanmusiikkia puhtaimmillaan, parhaimmillaan. Ehdottomasti tuo mieleen nuoren Bob Dylanin, mutta jotka eivät syty Dylanin nasaalille lauluäänelle syttyvät ehkä Howardiin enemmän. Näissä lauluissa on helppo upota tarinoihin, jotka sijoittuvat vuosien taakse ja arkisiin havaintoihin.
Jotenkin jännä silti miten kuulostaa, että levy olisi monen vuosikymmenen takaa eikä noin neljän vuoden takaa. Jotain ajatonta tässä on. Portlandista löytynee siis Willy Vlautinin ja Fernandon lisäksi enemmänkin helmiä.
Barna Howard on tehnyt toisenkin levyn, Quite A Feeling, joka sekin löytyy Spotifysta. Se on toinen lukunsa se. Saattanee hyvä olla sekin, mutta nopean kuuntelun jälkeen olen palannut debyytin suloiseen äänimaailmaan.
"In the hills of ole Missouri,
A woman’s life is looking dim.
While grandma watches “Wheel of Fortune,”
Because she knows that her’s is already well spent.
Well, even though she’s gone, I can hear her laugh,
Yeah, it won’t be long, till I hear it coming back.
Well, I know that she’d be pleased,
To know that it will last."
"Up on the hill, there’s a tiny house, with a big old rocking swing,
Where two love birds, perched upon it,
Are kissing because they know it’s free,
While down below, the children run, faster everyday,
With grass and gravel on both their knees,
They grow with every bone they break."
"Well, that house was old, but so was she.
You’d ask for two, but she’d hand you three.
And when she died, she left trunks of memories,
Because she saved every damn thing,
From everyone she loved."
