2016/02/20

Carol - Vuoden 2016 Elokuva?




Eilen ensi-iltansa Suomessa saanut Carol on yksi vuoden kiinnostavimmista elokuvatapauksista. Ei, elokuva ei ole kiinnostava lesbouden vuoksi, vaikka eittämättä on omalla tavallaan tärkeä ja huomionarvoinen elokuva, vaan elokuvan visuaalisuus, lokaatio, 50-luvun tunnelma ja näyttelijät jo itsessään vakuuttavat. Elokuvan teema, naisen seksuualinen suhde naiseen, tuo vain lisäarvoa jo ennestään kiinnostavaan tapaukseen.  Koska ei näitä elokuvia niin ole ja homoseksuaalisuus on edelleen pitkälti vaiettu tabu ja jopa noin 80 maassa rikos. Suomessakin vasta nyt pitkän väännön jälkeen saatiin tasa-arvoinen aviolaki. Hienoa, että edes omana elinaikana! Silti länsimaissa saa vielä selitellä ja puolustella. Haastattelussa Blanchett naurahti kysymykselle mitä tulee lesbon näyttelemiseen. Jos näyttelet sarjamurhaajaa, niin sinulta ei kysytä ensimmäiseksi onko sinulla sarjamurhaaja-taustaa. 

Kenestä elokuva sitten kertookaan? Se kertoo pääosassa olevasta Carolista, Cate Blanchett, joka muodostaa suhteen tavaratalon myyjään Thereseen (Rooney Mara) New Yorkissa. Carol elää kulissiavioliitossa miehen kanssa ja heillä on myös yhteinen lapsi. Jos kulissit voivat saada säröjä, niin ainakin tässä tapauksessa asiat murtuvat. Seuraa tunteiden ja ihmisten välisten taistoja rakkauden tunteiden ohessa. Kliseistä ehkä, mutta tunnelma ja näyttelijäsuoritukset voittavat varmasti puolellensa.

Naiset ovat onnistuneet vakuuttamaan palkintotahotkin, sillä sekä Blanchett että Mara ovat ehdolla parhaan naispääosan ja -sivuosan palkinnon saajina. Aika monta muutakin ehdokkutta Oscar-gaalassa on, tuskin aiheetta. Elokuvan on ohjannut Todd Haynes (I´m Not There).





Tämä meni omalle must to check movie-listalle, entäpä kiinnostaako sinua?

1 kommentti:

Kiitos kommentista!