Vuosi sitten.

Äskenhän sen oivalsin. Siitä on tasan vuosi kun koin yhden parhaimmista keikoista ikinä. Se oli odottamani Wilco Pakkahuoneella. Perjantai 21.5.2010...mikä maaginen ilta.

Spotifysta bongasin tekemäni settilistan keikasta, joten jos kiinnostaa ja haluat tuhlata mahdollisesti Spotifyn ilmaisen versiosi aikaa, niin kuuntele täällä. Onhan se 27 biisin verran pitkä, mutta keikka ei tuntunut itselle yhtään liian pitkältä - kiitos mm. hyvän ja rennon sijainnin, mikä mahdollisti bändin näkemisen ilman toisten olkapäitä, kätevän ja pikaisen käynnin joko tiskillä tai naistenhuoneessa (jos oli aivan pakko). Puhumattakaan sitten itse keikan tunnelmasta, joka olisi voinut puolestani jatkua vaikka seuraavaan aamuun.

Flow, miksipäs ei?

Monien muiden tavoin kävin Flow-festivaalin sivuilla katsomassa ensimmäisiä julkaistuja esiintyjiä. Saatoin hämmentyä ja todeta, että no jos sittenkin festareille tänä kesänä. Viime vuosina olen käynyt festareilla vain yhden bändin takia. Tänäkin vuonna se uhrautuminen saattaisi silti olla mahdollista The Nationalin takia. Mitään muuta en Ruisrokilta tarvitse.

Miksipä toisaalta festivaaleilla tarvitsee juosta bändien perässä, jotka (tai yleisö) mahdollisesti aiheuttavat myötähäpeää. Ja vaikka kuinka yhä pidän PMMP:stä, en halua nähdä yhtäkään Rusketusrajat-esitystä. Ohitetaan kaikki ihan ok-bändit ja se miten päin siellä festareilla ollaan ja valmistaudutaan vain siihen mitä oikeasti odottaa. Seppeleet jätetään muille.

Vaan silti... olisi se kerrankin hienoa matkustaa festareille ja saada useammaksi tunniksi mitä parhainta viihdykeettä ja odottamisen euforiaa suoniin.

Sillä... tänä kesänä Flow tarjoaisi nämä:


Iron & Wine ensimmäistä kertaa Suomessa! Bändin olen nähnyt kerran aiemminkin Milanossa pienellä klubikeikalla. Lippuja kirjaimellisesti metsästettiin pitkin Milanoa... ja odotus palkittiin. Tällä kertaa erona olisi se, että bändistä on tullut hieman tutumpi. (Ja bändi ei olisi niin vaikeasti tavoitettavissa.)


Myönnettäköön, että Midlake ei ole vielä kovin tuttu bändi...mutta kun jo tämäkin biisi on jo pidemmän aikaa hivellyt kuuloaistiani.


Oi, suloinen Lykke Li suloisilla ja tanssittavilla biiseillään!


Mogwai ja Helsingin ilta-aurinko...?


Olen kai vähän hulluna James Blakeen....

Tuo elokuinen kansanjuhla kyllä vetää puoleensa. Ehkä. Kyllä. Ehkä. Mielenkiinnolla ainakin odotan tulevia artistikiinnityksiä, kun jo näissäkin riittää pureskeltavaa :)

The National at Kulttuuritalo.

Juuri tällä hetkellä tätä tekstiä aloittaessa The National on soittamassa toista keikkaansa Kulttuuritalolla, mutta itse palaan muistelemaan vuorokauden takaista keikkaa. Ja olen samalla hengessä mukana.

Kun liput tulivat myyntiin, oli syntymäpäiväni. Hilkulla oli syntymäpäivälahja jäädä saamatta. Onnistuin sen kuitenkin saamaan ankaralla päivityksellä, ja syntymäpäiväni oli pelastettu. Lipunmyyntipäivä oli onnellinen syntymäpäivä, mutta eilinen oli kaikki hyvät juhlapäivät yhteensä.

Kulttuuritalo-elämys oli itselleni ensimmäinen, mutta toivottavasti ei viimeinen. Akustiikka, kyllä kiitos (paitsi The National vitsaili, että kuulevat liiankin hyvin miten soittavat). Puitteet ja järjestelyt, melkoisen hyvät. Miinusta puutteelliselle paikanohjaukselle ja valvonnalle kaikkien paikkojen, myös seisomakatsomon, ollessa avoimia. Lähestyin keikkatilaa lämmittelijän loppuvaiheessa seisomakatsomon ollessa täynnä, istumakatsomon ollessa enimmäkseen tyhjänä. Eivät varmasti olleet kaikki tulevat istujat vain juomassa viiniä. Huolestuin, koska siellä takana seisomakatsomossa oli huonot näkymät. Sinnekin jäin aika pitkäksi aikaa ihan vain pitämään seuraa toiselle Dessnerin veljeksistä. Hivuttauduin kuitenkin etualalle keikan loputtua..ja löysin kuin löysinkin melko otollisen paikan lavan läheltä tungeksimatta. Tämä on tärkeää suhteellisen pienelle ihmiselle. Olin huojentunut ja saatoin olla välittämättä mahdollisista jäniksistä muutenkin jo pienehköllä seisomakatsomoalueella. Oli aika keskittyä vain odottamaan.

Minuuttien lähestyessä maagista aikaa 22.15 alkoi jo henki salpaantua. Se hetki, jonka takia en ollut antanut mielenkiintoa edes kehutulle Sharon Von Ettenille. Kun pään täyttää 90 % odotus ja tärkeä bändi, on vaikea keskittyä ja tutustua itselle uuteen artistiin.

Kun The National oli vihdoinkin siinä edessäni ja aloitti Runawaylla, pari kyyneltä saattoi vierähtää. Settilistan suhteen olin avoin, koska The Nationalilla ei juuri huonoja biisejä olekaan. Pari toivetta oli tietysti, erityisesti About Today. Se onneksi kuultiinkin ensimmäisenä encoressa. Tosin menemättä täysin kehumiseksi; settilistassa oli muutama itselleni tuttu mutta muiden biisien varjoihin jäänyttä ja joille en jaksanut antaa keikallakaan 100 prosenttista mielenkiintoa, itse soitolle sitten sitä enemmän. Lisäksi pari levyltä hypetettyä biisiä ei saanut samalla tavalla valtoihin livenä, tai sitten yritin vain pidätellä tunneryöppyä. Tiedättehän; se kun henkilökohtainen elämys hipoo yhteistä elämystä. Silloin ei välttämättä huvita edes taputtaa; haluaa olla vain läsnä omalla tavallaan.  Toisekseen kun on pitänyt bändiä yhdestä maailman parhaimmista ja kuunnellut sitä toisessa muodossa (ja kaksi aiempaa festarikeikkaa nähneenä), on vaikea sisäistää bändin läsnäoloa vain muutaman metrin päässä itsestään. Voi kyllä, oli se elämys.

Kaiken kaikkiaan keikka kesti noin kaksi ihanaa tuntia, joiden aikana kuulimme nämä biisit:

1. Runaway
2. Anyone´s Ghost
3. Secret Meeting
4. Slow Show
5. Bloodbuzz Ohio
6. Squalor Victoria
7. Afraid Of Everyone
8. Conversation 16
9. Lemonworld
10. Driver, surprise me
11. Available/Cardinal Song
12. Sorrow
13. Abel
14. Apartment Story
15. Wasp Nest
16. England
17. Fake Empire

Encore
18. About Today (odottamani biisi, jonka lopussa myös Matt alkoi villiintyä - tavaraa lensi)
19. Mr. November (muistamme tästä lähtien kappaleena, jonka aikana Matt Berninger lähti vaeltamaan lavalta yleisön joukkoon aina yläkatsomoon asti)
20. Terrible Love
21. Vanderlyle Crybaby Geeks (yhteislaulua ilman mikrofoneja..upea akustiikka mahdollisti tämän, oi että)

Settilista on täältä, koska itse en olisi muistanut täydellistä järjestystä. Tämänkään oikeellisuudesta en ole 100% varma. (Nyt se on todennäköisesti oikea, puuttuva laulu myös lisätty listaan...) 

Toivottavasti tämänkin illan keikkaan mahtuu jotain ainutlaatuista, vaikka itse en olekaan sitä todistamassa.

P.S Ei saanut kirjoittaja tarpeekseen, vaan näki heti keikan jälkeen unta The Nationalista...

Joan As Police Woman.

Joan as police woman = Joan Wasser, lahjakas amerikkalainen muusikko. Joan Wasser seurusteli myös toisen lahjakkaan muusikon kanssa. Tämä edesmennyt muusikko tunnetaan nimellä Jeff Buckley. Hallelujah. Se siitä tosin, sillä tämä postaus on vain Joanista.

Eräänä pimeänä maanantai-iltana kävin myös todistamassa esitystä lähiklubilla. Musiikki oli vaikuttavaa toki jo silloin, mutta silti Joan as Police woman / Joan Wasser on jäänyt vähän pimentoon musiikkielämässäni...  ja ehtinyt sillä välin saattaa maailmaan uuttakin albumia. Ei huolta, sillä Joan as police woman on tullut elämääni nyt vähän paremmin ; musiikki kuulostaa vielä paremmalta kuin ennen.

Uusimmalta albumilta The Magic:

To survive-albumilta To be loved:

Mitä muuta? 

Joan as police woman on coveroinut Britney Spearsin Overprotected. Kuunneltavissa täällä. Ei tule Levyraatia tällä kertaa.

It takes an ocean not to break.

Kun viimeksi näin The Nationalin... (Ankkarock, 2009)

Tasan kuukausi jäljellä The Nationalin keikkaan kulttuuritalolla. Onhan lippu poltellut jo lokakuusta asti. 

(En muuten lainkaan pistäisi pahakseni, jos keikasta tulisikin slow show. Niin se vain yleensä menee, että hyvien bändien keikat loppuvat aivan liian nopeasti...ja sitten on niitä, joiden keikan loppumista saattaa joutua odottelemaan veren maku suussa...  mutta onneksi onkin - mitä siitäkään tulisi jos kaikki olisi vain hyvää, eikä mikään nostaisi tunteita tarpeeksi pintaan?  Tylsää - vai mitä? Helppoahan se voisi olla, mutta auttamattoman tylsää. Elämä on sitä, että pitää hermostua kun naapurit soittavat joskus huonoa musiikkia aivan liian kovalla. Elämä on myös sitä, että jossain soitetaan biisi, jota ei olisi voinut kuvitellakaan kuulevansa siellä...ja liikuttua siitä)

Peter Hook plays Joy Division´s Unknown pleasures.

[  ] Rakastat Joy Divisionia

[ ] Rakastat Unknown pleasures-levyä

[ ]  Tiedät kuka on Peter Hook (= JD:ssäkin vaikuttanut...)

[ ] Joy Divisionin musiikki voi toimia ilman Ian Curtisiakin

[ ] ... tai ainakin olet kiinnostunut miltä se kuulostaa

[ ] Voisit mennä Helsingin Nosturiin perjantaina 25.3.2011

Mitä enemmän sait raksittua, sitä suositeltavampaa voi olla ostaa lippu Peter Hook & The Lightin Peter Hook plays Joy Division’s Unknown Pleasures -iltaan. Liput tulevat myyntiin huomenna keskiviikkona. Tapahtuman bongasin täältä.

Laadukas video oli hakusessa, mutta tässäkin on yritystä:



Itseltäni jäi muutama ruksi ruksimatta (erityisesti viimeinen on epävarma), joten ilta jää todennäköisesti väliin. Vaikka tunnelma voikin nousta keikalla kattoon. Sen voin tosin vannoa, että ruksi ensimmäiseen on kirjoitettu vedenkestävällä musteella, hyvin painavasti.

Black Sunday.

Oli vuosi 2007....

... ja oli kesä. Tämä tyttö matkaili Suomessa ja kävi myös ensimmäistä kertaa Oulussa. Oulussa oli Qstock,

jonne oli myös matka. Tuttavan polkupyörällä matkasimme festarialueelle... Festareista ei ole sen koommin pysyvää muistikuvaa, mutta eräs bändi jäi vahvasti mieleen. Ja se oli Ruotsista tullut The Coffinshakers, jota kuulin ensimmäistä kertaa. Tämä bändi vakuutti eleettömällä, mutta mahtavalla esiintymisellään ja musisoinnillaan tämän tytön. Rockn´roll-kantria kauhuviboilla Johnny Cashin innoittamana - musiikki yksinkertaisesti vei vaan mukanaan. Ehkä se oli myös festaritunnelman ansiotakin.

Kuuluin erääseen hyvin pieneen The Coffinshakers-yhteisöönkin, jonka kautta tilasin itselleni t-paidan (ja mahdollisesti levynikin sain sitä kautta). Tätä paitaa en kuitenkaan muistaakseni ole koskaan oikein käyttänytkään, sillä se ei ole varsinaisesti sopinut tyyliini. Ehkä se on liian brutaali. Nyt vampyyriasioiden ollessa enemmän tai vähemmän pinnalla, sulautuisi paitakin varmasti hyvin joukkoon. Kun laitoin sen juuri päälleni löytäessäni kaapin kätköistä, oikeastaan ihastuin. En vieläkään oikein kannata kiltimpänä tyttönä tuota paidan brutaaliutta, jonka teksti The Coffinshakersikaan ei välttämättä aukene muille. Silti ajattelin, että en anna tätä vieläkään pois, vaan aion käyttää tätä! Ehkä myös julkisestikin.Se sopii näiden farkkujenkin kanssa yhteen vallan mainiosti.

The Coffinshakers voisi muuten sopia mainiosti True Bloodin soundtrackille (en tiedä onko peräti?) Tässä sunnuntain kunniaksi The Coffinshakersin Black Sunday:

Yes, this is my broken shield.

Toisinaan on ihanaa katsella kuva-arkistoja ja löytää sieltä esimerkiksi kuvia The Deer tracksien kahden vuoden takaiselta keikalta. Kuvia ottaessani saatoin olla myös vahingossakin viisas... Ylläkin olevassa kuvassa nimittäin laulajapari on juuri sitä miltä kuulostaa, ja tuntuisi rikokselta pysäyttää kuvaan - kaunis musiikkikin kun jää leijailemaan mielen perukoille jo musiikin tauottua. David Lehnberg & Elin Lindfors ovat kuin kaksi etäisen kaunista aavetta, jotka kuiskuttavat korvaan jotain lohdullista... että kaikki tulee olemaan hyvin. Ja kaikkihan on hyvin, kun kuuntelee esimerkiksi ikisuosikkilevyäni Auroraa. Myös tänä vuonna julkaistu EP Eggegrund kannattaa kuunnella.

(Tämä biisi mainitulta EP:ltä on päässyt myös Greyn anatomiaan ja mainitsen siksi, että Greyn anatomia kuuluu nykyään suosikkisarjoihini..ja on tunnettu hyvistä soundtrackeistaan! )

Bye bye bicycle.

Polttaa keikoille pääsy ja innolla olen tutkinut keikkakalentereita ja innolla huomannut, että kaikkea kivaa on tulossa.

 Photo 

Keikkakalenterin kautta tutustuin myös bändiin nimeltä Bye bye bicycle. Bye bye bicycle pyöräilee Suomeen Ruotsista saakka myöhemmin keväällä.

Spotify on kaikkien musiikinjanoisten ystävä - sieltä löytyi tämäkin bändi. Ihastuin lähes välittömästi musiikin soundiin.

Assosaatiot : kesäpäivät, polkupyörät, tuulen puhallus, meri ja rannat...

Saatat tykätä, jos pidät: The Smiths, Cats on fire, ja joku bändi jota en nyt saa millään mieleeni

Suomessa (lähde: Myspace):

Apr 14 2010 10:00P	After Eight	Pietarsaari
Apr 15 2010 10:00P	Belly	Helsinki
Apr 16 2010 10:00P	Doris	Tampere
Apr 17 2010 10:00P	Jyrock Festival	Jyväskylä

En tiedä tuleeko tämä bändi saamaan kestosuosikin paikkaa elämässäni, mutta juuri tällä hetkellä musiikki kuulostaa hyvin leppoisalta & mukavalta,  ja veikkaan, että keikkakin olisi aika viihdyttävä päätellen esimerkiksi tästä (heikoimpia suosittelen käyttämään pelkkää Spotifya):