2015/05/08

Keko Salata


Tässä on mystinen Keko Salata, joka on julkaissut tänään ensimmäisen kappaleensa ja tunnelmallisen videon Vapaa

Ensi kuulemalta pidin kovinkin ja muutama kerta onkin jo tullut kuunneltua, vaikka jos tämä tulisi jatkuvalla radiosyötöllä esimerkiksi Radio Novasta, niin voisin kääntää kelkkani. Mutta toisaalta en kuuntele Radio Novaa. Hienoa silti, että laulu saa medianäkyvyyttä suurella radiokanavalla. Ja eiköhän tälle voisi antaa radioaalloilta tilaa myös vaihtoehtoisempi kanava Radio Helsinki. Vapaa on siitä erikoinen laulu, että sitä ei yhteen genreen voi sulloa, mutta toimii silti yksinkertaisesti koukuttavalla melodiallaan. Popfuusioksi sitä sanoisivat. Keko Salatan ääni on myös riittävän miellyttävä. 

Nyt joudun lainaamaan pätkän tekstiä Radio Novan sivuilta, että tämä Keko Salata aukeaa vähän enemmän artistina:

Mystinen Keko Salata elää artistina vain yhden levyn verran, hahmo herätetään eloon levyn introssa ja se poistuu estradilta levyn lopussa. Tulevan levyn sisältö kokoaa Keko Salatan biisit yhdeksi kiinteäksi kokonaisuudeksi, jonka jokaisella kappaleella on oma tarinansa ja maailmansa.
Keko Salatan hahmo on levy-yhtiön mukaan oman historiansa haamu. Ensimmäisen Vapaa-nimisen sinkun sanomana on halu vapautua menneisyyden taakasta, siitä painolastista joka kahlitsee ja tukahduttaa luovuuden. Voiko henkisen vankilan jättää taakseen vai nouseeko menneen murheet esille aina uudelleen.
Eli Keko Salata on siis vapaaehtoisesti yhden levyn artisti, mikä saa ajattelemaan että tämä on jollekin ennestään tutulle muusikolle/taiteilijalle yksi projekti. Jotain hyvin tuttua äänessä onkin...mutta toisaalta en lähtisi arvailemaan - naureskelisivat levy-yhtiössä. Lähtisitkö sinä?  Ehkäpä keskitytään nyt itse kipaleeseen ja katsotaan mitä fiiliksiä tuleva levy tuo tullessaan! 

6 kommenttia:

  1. Keko Salata on räppikuvioista tuttu tuottaja Sakke Aalto, jonka oikeasta nimestä tuo artistinimikin on anagrammi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aavistelin vähän sinne päin ja anagrammitkin oli mielessä.

      Poista
  2. Siis onko tämä cover? Koska tämän biisin youtube-videoon oli kommenttina lisätty tämä --> https://www.youtube.com/watch?v=K5KAc5CoCuk

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Mua jäi hirveesti harmittaan miks piti pilata tietämättömyyden onni :( olis ollu hurrrjan kiva kun ei olis saanut tietoon tuota. Snif.

    VastaaPoista
  4. Hei!
    Mua jäi hirveesti harmittaan miks piti pilata tietämättömyyden onni :( olis ollu hurrrjan kiva kun ei olis saanut tietoon tuota. Snif.

    VastaaPoista
  5. Hei!
    Mua jäi hirveesti harmittaan miks piti pilata tietämättömyyden onni :( olis ollu hurrrjan kiva kun ei olis saanut tietoon tuota. Snif.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!