Husky - Ruckers Hill

Kommenttiboksissa kysyttiin, että olenko kuunnellut Huskyn hiljattain Euroopassa julkaistua Ruckers Hilliä. (Muuallahan jostain sattuneesta syystä josta en ottanut selvää, levy on nähnyt päivänvalon jo viime vuonna).

Kiitos kysymästä, kysymyksen jälkeen olenkin kuunnellut. Kuunnellut. Ja kuunnellut. Vielä kerran kuunnellut. 

Australialais-bändi Huskyn toinen albumi Ruckers Hill seuraa huikean suosion saanutta Sub Popille kiinnitettyä Forever So-debyyttiä. Odotukset saattoivat olla siten korkealla niin kuulijoilla kuin itse bändillä. Toisella albumilla ei kyllä mennä ollenkaan metsään. Husky-soundi on ja pysyy, mutta ilahdun levystä jossa on paljon uusia sävyjä. Mitä muistan debyytistä? Että Huskyn vahvuus on nopeatempoisissa lauluissa, kuten History´s Door. Uudella levyllä löytyykin pari uutta nopeatempoista biisiä, jotka koukuttavat edeltäjän tavoin. Huomaan, että 13-kappaleisella albumilla muutama jää vielä varjoihinsa. En tiedä onko levy kokonaisuudeltaan kovin sopusointuinen tyyliltään. En oikeastaan välitä siitä, mutta pari biisiä olisi voinut vielä ehkä jättää rannalle niiden muiden noin kolmenkymmenenviiden seuraksi. Ne jotka tälle levylle päätyivät, ovat saaneet inspiraationsa mm. tähtitaivaasta, entisestä tyttöystävästä ja Leonard Cohenin kirjasta Beautiful Losers, jota Gawenda salaa lainaili kahvilasta. 

Olen hyvin iloinen, että ainakin seuraavat päätyivät:

Simon & Garfunkelimainen rauhallinen ja haikean tunnelmoiva alku. Rimmaava. Jammaava. Tuo mieleen Australian tasankoineen ja auringon. Tässä laulussa on totisesti kesä, kuuma Australian kesä! Tulen äärettömän hyvälle mielelle tästä, minkä vuoksi repeatilla on soinut. Simppeli, mutta monitasoinen.  Fats Domino on muuten tämä. Repesin, kun luin että hän kieltäytyi mm. Valkoisessa Talossa esiintymisestä, mutta Pori Jazziin hän tuli.... 

Luulen hetken kuuntelevani José Gonzálezia, koska ihan varmasti varsinkin Josén uutukaiseltakin löytyy vastaavanlainen kappale. Alku nimittäin. Sitten biisi lähteekin rullaamaan nopeaan suuntaan, niin että olisi sääli jättää tälläinen tanssilattiahelmi soittamatta esimerkiksi discossa. Tanssipoppia mikä folkkaa, parasta!

"The song implies a back story of something I’m running from, something I want to escape and I kind of like that because it’s never really spelt out. I think most people can related that sentiment of wanting to escape.", sanoi Gewanda. 

My hometown has cursed me, lately. I´m not coming back

Leaner Days siksi, koska se on niin erilainen ja omituinen Huskyn kappale, jopa heidän itsensä mielestä. Siksi, koska se tuo mieleen 60-luvun psykedeelisen brittipopin. Se on jollain tavalla ärsyttävä, mutta silti niin hyvä. Se on ihan eri ajasta ja se yhden Huskyn monista puolista.



Arrow nousi myös ehdottomaksi suosikiksi. Tämä folk-kappale tempaisee mukaansa viimeistään kertosäkeessä ja saa laulamaan mukanaan.  Kitara-rumpu-kombo esittää myös suurta pääroolia ja on yksi syy miksi tykkään.  Korkeimmissa kohdissa Gawenda muuten kuulostaa Bon Iveriltä. Eikös?

Mary lights a fire with a bible
Takes me down to the river
I wonder if I am ready
I ain't never been ready
Flying straight like an arrow
Time it told me to follow
You never know when it's coming
When it's coming for you


Kaiken kaikkiaan australialaiset muusikot soittavat taitavasti ja laulaja-lauluntekijä Husky Gawendan vokaalitkin toimivat. Huskyssä on aurinkoa, mutta siinä on sitä melankoliaa, joka tyydyttää melankolian nälkäni musiikin suhteen. Ja tutustumiseni levyyn yhä vain jatkuu. Kenties olen vahingossa repeatia soitellessani jättänyt soittamatta pari helmeä, jotka vaativat vain tarkempaa korvaa.  Kun soitin Arrowin kanssakuuntelijalle, tuli puheeksi folk ja sen määritteet. No niin, nämä on niitä genre-juttuja joissa voi vetää tiukkaa linjaa tai sitten hyväksyä, että onhan tässä kyllä folkia(kin). Olkoon se sitten folk popia.... tai miten olisi post-folk? Onko tuota termiä jo "lanseerattu"? Jos ei, niin se on nyt tehty. Sen genren saa pitää hyvänään myös mm. Mumford & Sons ja Fleet Foxes.