2013/09/23

Placebo - Loud Like Love.


Placebo on täällä seitsemännellään studiolevyllä. 

Uusi levy Loud Like Love osoittaa, että Placebo on aikalailla entisellään. Sitä ikäänkuin aikuistuu itse, mutta Placebo pysyy musiikillisesti teini-ikäisenä ainakin laulunsa ja sanoitustensa puolesta. Puhumattakaan sitten Molkon lapsenomaisesta äänestä.

My computer thinks I´m gay
What´s The Difference anyway
when all that people do all day
is staring to a phone

Too Many Friends-laulussa Molko pohtii nykyaikaista eksistentialismia tietokoneiden ja älypuhelimien äärellä.

I got too many friends too
many people that I´ll never
meet and I´ll never be there
for I´ll never be there for
cause I´ll never be there

Niin, ihmisellä voi olla satoja Facebook-ystäviä, joita ei koskaan tapaa ja kommunikointi tapahtuu tietokoneiden ja puhelimien välityksellä. Tätä Molko tavallaan yhteiskuntaironisoi ja tätä ihmiset voisivat laulaa suoraan sydämestään mukana keikoilla kuvaten samalla keikkaa älypuhelimillaan.

Tämä laulu on nostettu muutamassa harvassa levyarvostelussa esiin. Eikä ihme, sillä se jää päähän todennäköisesti parhaiten, vaikka paras se ei suinkaan varmasti ole. Itse pidän eniten Placebon biiseistä, joissa on hieman enemmän jännitettä mukana kuten hitaanpuoleisessa mutta kasvavassa Broken Promisessa. Tai biisi saisi rokata kuten Every You Every Me. Too Many Friends jää vähän introvertiksi ja toteavaksi biisiksi, jota tuskin jaksaa montaa kertaa kuunnella, koska sanoitukset tuntuvat   olevan laulun ydin.

Begin The End on lähellä vanhempaa Placebo-tuotantoa ja tuntuu iholla - siinä on alussa sitä peräänkuulutettua jännitettä, mutta voi miksi se on 6 minuuttia pitkä ja miksi se ei kuitenkaan kasva yhtään isommaksi...

Viimeinen biisi yli 6-minuuttinen Bosco on pianoballadi, jossa Molko toteaa itseensä käpertyneenä:

And when I get drunk,
you take me home
and keep me safe
from harm

Levyn kuuntelua on takana todella vähän, mutta en jaksa nähdä levyssä samanlaista potentiaalia mitä esimerkiksi voimakkaamassa levyssä Medsissä on. 



Levyyn Spotifyssa albumin kansikuvaa klikauttamalla.

5 kommenttia:

  1. Ooh! Kiitos että kerroit, en olis osannut odottaa.

    VastaaPoista
  2. Munkin on pitänyt tästä kirjottaa, mutten oo vielä saanut aikaan. Oon kyllä sikäli eri mieltä, että tää on varsin maittavaa Placeboa BFTS'n jälkeen (joka sekin on hyvä levy, mutta temponsa ja tunnelmansa puolesta enemmän keikka- kuin angstibiisejä täynnä). Rakastan paluuta synkkyyteen! Ja mitä sanoihin tulee, ei Placebo mielestäni ole koskaan ollut tai yrittänyt olla niiden suhteen mitenkään kryptinen tai runollinen, vaan kirjoittanut tavallaan kuin ala-asteikäinen. A friend in need is a friend indeed, a friend with weed is better. Mutta yksinkertaisuudenkin taakse kätkeytyy vakavia juttuja.

    No, pitää purkaa raita kerrallaan lisää omaan blogiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ajatellut, että varmaan tosifanit tykkää tästäkin, koska onhan tää selkeätä Placebo:ta edelleen, jollei odottanu jotain ihan muuta. Itse vain pidän tosiaan muutamista biiseistä, enkä ole koko tuotannon perään sillä tavalla - sulla onkin varmasti motivaatiota ja osaamista kirjoittaa tästä enemmän raita raidalta vuosien Placebo-fanitus taustalla! :)

      Sanoituksiinkaan en aina kiinnitä huomiota, varsinkin jos biisi kiinnittää huomion muulla tavalla, enkä Placeboa sillä tavalla otakaan tosissaan. Pidän esimerkiksi kyllä tuosta sanomasta ja ironiasta biisissä Too Many Friends, mutta en koe, että se kestää mulla monia kuuntelukertoja... mulla on tosin hyvin vähän kuuntelukertoja takana, joten olihan arvioni aika pintapuolinen, mutta esimerkiksi Meds kolahti ensikuuntelulla ja se on kokonaisuutena erinomainen. Hmm, no joo, sanoin tässä uudestaan oikeastaan sen mitä tekstissäni :)

      Poista
    2. Se on kyllä totta, että Meds on jotenkin ihan omassa luokassaan! Se on niin käsittämättömän synkkä ja sellainen.. No. Sitoutuu myös aika tarkasti niihin hetkiin ja elämäntilanteisiin, kun se ilmestyi.

      Poista

Kiitos kommentista!