2013/03/08

Kavinsky - Outrun.


Ranskalaiselta Vincent ´Kavinsky´Bergeleyltä, ihan vaan siis Kavinskyltä on tullut esikoisalbumi Outrun tovi sitten.

Kavinskyn tarttuva Nightcall soi ensin Drivessa ja lopulta indie-discoissakin. Siinäpä vasta hyvä biisi, joka löytyy myös Outrunilta.

Outrunin ulkoasu on kuin suoraan 80-luvun leffasta ja mikseipä toisi mieleen hieman Drivenkin. Musiikki kuulostaakin sountrackimaiselta. Outrun ei valitettavasti kuitenkaan ole leffa, mutta toimisikin sellaisenaan vallan mainiosti jonkun elokuvan soundtrackiksi ja siinäpä idea - elokuva soundtrackin ympärille! Käsikirjoitusten kahina alkakoon.

Nuori Rick Armstrong (Jim Sturgess) elää elämänsä murrosvaihetta 80-luvun lopulla. Piinaava yksinäisyys, seuranaan vain punainen auto. Amerikan valtatiet vievät Rickin mukanaan ja takapenkille hyppää seikkailunhaluinen punahuulinen Joan Cassidy (Ginnifer Goodwin). Hylättyjä motelleja, arvaamattomia ihmisiä, cocktaileja kuuluisissa yökerhoissa,  huulipunatahroja. Oletko valmiina elämäsi matkalle? 

Outrunin yleistunnelma on thrillerimäinen. Ihan kelpo levy viikonlopun aloitukseen! Lopullinen arvosana jää vielä antamatta.



Kuvasta levyyn Spotifyssa.


Night call pomppaa kyllä ehdottomasti levyltä esiin. Videolla tunnelmapätkiä Drivesta, nam.

6 kommenttia:

  1. oho, kokonainen albumi! tää onkin mennyt multa ihan ohi, pitää heti mennä kuuntelemaan :--)

    VastaaPoista
  2. Yeah. En ookkaan ehtiny bongaan aiemmin tota albumia, kiitti vinkistä! Oma suosikkibiisi on ehdottomasti ollu Wayfarer aiemmin.

    Pientä viilausta tosin, väittäisin Nightcallin soineen indiediscoissa ennen leffaa. On vielä tuo leffakin katsomatta tosin, siinähän on myös Collegen musiikkia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, mutta mahdollista :)

      Ja kannattaa katsoa Drive, jos ei se leffana kiinnostaisikaan, niin uskon ainakin soundtrackin miellyttävän sua. Ja kyllä, Collegen A real hero soi, sekä Desireä (sitä, joka esiintyi Tampereellakin muutama vuosi sitten) :)

      Poista
  3. Oletko kuunnellut Com Truisea? Siinä on vähän samaa fiilistä kuin Kavinskyssä ja Driven soundtrackissä. Suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu nimi, mutta enpä ole kuunnellut. Totta puhuen kuuntelen vähän vähemmän tämän tyyppistä musiikkia,
      mutta pistänpä kuunteluun!

      Poista

Kiitos kommentista!