2016/11/21

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia



Kissani Jugoslavia, mikä hämmentävä lukukokemus. Vuonna 2014 julkaistu Pajtim Statovcin (s. 1990) esikoinen on paljon ylistetty ja palkittu romaani. Itselläni jäi kuitenkin jotain hampaankoloon, enkä varauksetta voi sanoa pitäneeni siitä. En ainakaan ylistyssanoihin asti. Kirjassa on kuitenkin paljon mistä pidän: on perheenjäsenet, jotka yrittävät sopeutua uuteen kulttuuriin Suomessa, on tarinaa elämästä Titon Jugoslaviassa ja meille suomalaisille hämmentäviä kulttuuritapoja avioliiton järjestämisestä ensimmäiseen hääyöhön. Näiden tarinoiden pääosissa ovat perheenpää ja isä Bajram, poika Bekim ja äiti Emine. 

Bajram ja Emine avioituvat nuoruudessa tyypilliseen tapaan järjestetyllä tavalla. Bajram rikkoo kuitenkin heti alkuunsa perinteitä, jotka olennaisena osana kuuluvat hääpäivään. Taustalla on kuitenkin Titon kuolema ja siitä lähtevä Jugoslavian hajoaminen ja siihen liittyvät ongelmat. Perhe muuttaa pois ja löytää uuden kodin Suomesta, johon asettuminen tuottaa luonnollisesti omat kommervenkkinsä.

Poika Bekim kokee muutamia miessuhteita, joiden ohella hän tutustuu baarissa erääseen Kissaan. Bekimin luokse muuttava kissa on röyhkeä ja kyseenalaistaa Bekimin ratkaisut, kunnes lopulta lähtee pois. Myöhemmin hän hankkii kuristajakäärmeen. Kissa-kappale meni itsellä jotenkin yli hilseen, sillä maaginen realismi ei suorastaan ole oma juttuni. Myöhemmin tulin tosin tajunneeksi, että kissaan ja käärmeeseen kätkeytyy symboliikkaa, mikä on peräisin aina lapsuudesta asti. Niitä voi pitää hyvin mielikuvituksen ja alitajunnan hahmoina, jotka yrittävät kertoa Bekimille jotain. Lapsuuteen jäi kuitenkin jotain peikkoja... Tässä lukija voi ajatella, että entä jos vanhempia painajaisillaan valvottava poika, jonka luokse pyydettiin eräänlainen manaaja/tohtori käyttikin Bekimiä hyväkseen suljetussa huoneessa. Paljon jätetään auki, mikä on tässä tapauksessa kiehtova asia.

Kiinnostavien tarinoiden lisäksi pidän kauniista tavasta kirjoittaa asioista, kuvailla asioita. Toisinaan kuitenkin tuntui, että vertauskuvia oli huomattavan paljon.

Kissani Jugoslavia on sen verran monitasoinen kirja, että uudelleenlukeminen avaisi jäljelle jääneitä solmuja ja suhde siihen voisi muodosta lämpimämmäksi. Nyt osaltaan kuitenkin tämä maaginen realismi ja taiteellisuus hämmensivät ajoittain, eivät vain hyvällä tavalla. Vaikea sanoa kunnollista arviota tästä oudosta, hämmentävästä mutta hienosta kirjasta. Huomasin, että täällä oli kiteytetty omia ajatuksiani hyvin: "Olisin ehkä ollut onnellisempi lukija ilman sitä kissaa."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!