Hiljattain kirjan Not That Kind of Girl julkaissut Lena Dunham on kolmannella kaudellaan saanut sarjaansa juuri sopivalla twistillä syvyyttä ja arkista huumoria. Tytöt pysyvät toki yhtä ärsyttävinä aivan kuin aina ennen, mutta itsensä Dunhamin esittämä Hannah Horvart on jostain syystä tykästyttävämpi.
Puolinakuilulta ei tässäkään vältytä, mutta siinä missä aluksi se tuntui alleviivatulta, niin nyt asian suhteen on jo aika sujut. Ja oikeastaan parhaita episodeja on bikinpyöräily ystäviensä kanssa kauppaan. Ollaanhan rantakaupungissa. Kauppaan ei pääse ja väkisinkin sympatiseeraa Hannahia, joka on vain oma hölmö itsensä.
Girlsissä on loistavinta se, että ihmiset ovat ärsyttäviä, sydänsuruisia, heikkoja ja kun biletetään, niin silloinkaan ei välttämättä vältytä draamalta. Draama on lähempänä tosielämän draamaa kuin Kauniit ja rohkeat-draamaa, mikä voisi monet meistä saada samaistumaan. Elämää, ei sen enempää eikä vähempää.
Kolmannessa kaudessa tuntuu olevan enemmän vakavuutta mitä aiemmissa kausissa. Käydään vieroitushoidossa, hautajaisissa, podetaan eroa, riidellään suorasanaisemmin ystävien kanssa, pohditaan sisarussuhteita. Myös yksi sarjan ainoista miehistä, Adam (Adam Driver), saa samalla hahmollensa enemmän uskottavuutta ja syvyyttä.
Kolmas kausi toden kertoi - Girlsistä on uudeksi ystäväksi. Alaksäkin typyjen ystäväksi? Kahdeksan ensimmäistä jaksoa nähtävissä Yle Areenalla. Kauden loput neljä jaksoa tulevat ennakkokatseltaviksi tämän viikon sunnuntaina ja tv:stä ulos ensi maanantaina. Neljäs kausi on alkanut Amerikassa, joten sitä saa luvan vähän aikaa odottaa Suomessa.
P.S Kasper Strömmanin "juonipaljastukset" kolmannesta kaudesta naurattavat. Vaikka sarjassa ei oikeasti vieraile Ristomatti Ratia psykologina, niin Sonic Youthin Kim Gordon on pienessä sivuroolissa kauden alussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!