2014/03/13

Eagulls - post-punkia Leedsistä.


Post-punk kajahtaa Leedsistä,
kun Eagullsin jäsenet tarttuvat soittimiin ja kuvassa neljäs vasemmalta pistää äänihuulet työhön.

Eagulls on ollut olemassa jo pari-kolme vuotta ja saavuttanut mainetta ja ehkä mammonaa ennen debyytti-albumin julkaisua. Nyt se on täällä, se debyyttialbumi!

Marssi levykauppaan ja/tai kuuntele kantta klikkaamalla Spotifyssa (jossa myös EP-levyjä):



Yhtyeen laulu Nerve Endings voitti parhaan musavideotittelin vuoden 2014 NME:n Music Awardeissa. Hienot sävyt, aivot ja erittäin toimiva kappale, että mikäs siinä sitten. Aika rajua meininkiä taisi olla, kun poliisitkin tulivat musavideon tekopaikalle.


En ole ihan varma bändin sopivuudesta David Letterman Showhun, koska vähän sisäänpäinkääntynyt bändi sopisi mielestäni lähinnä pienille hämyisille paikoille, mutta ilahduttavaa kun DL esittelee bändejä genrerajoista riippumatta. Ja no toisaalta, ei tässä enää ole kyse ihan pikkubändistä vaan suosiota saavuttaneesta bändistä, joka kiertelee keikkapaikkoja Franz Ferdinandin kera.

Jotain tälläistä uutta musiikkia olin kaivannut uudehkoihin bändeihin tutustuessani! Jes! 

2 kommenttia:

  1. Olipas mukava tuttavuus, hitto kun pisti jalan väpättään tässä työpisteellä :) Kunnon uuden aalon/punk räminää. Oli pakko laittaa perään vielä Hologramssiakin.

    VastaaPoista
  2. Oi kyllä, tää toimii! Kiitti vinkistä :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!