2013/08/12

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun...


Tuomas Kyrö:
Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Ilmestymisvuosi: 2012, WSOY
Sivuja: 130


... kirja loppui niin nopeasti! 


Palautettuani suosikkini Juha Itkosen, ilahduin kun hyllyllä oli vuorostaan odottamassa toinen suomalainen suosikkini, Tuomas Kyrö kirjallaan Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. Olin lukenut ja lähes nauranut itseni kipeäksi ensimmäisellä kirjalla, joka kulkee nimellä Mielensäpahoittaja ja odotin tältä samaa. Onnistui. 130-sivuisen kirjan lukee lähes hetkessä. Jokaisen lyhyen kappaleen jälkeen on pakko lukea vielä yksi, toinen, vielä yksi... 

Mielensäpahoittajat ovat viihdekirjallisuutta, huumorikirjallisuutta, jota en juuri koskaan lue...mutta Tuomas Kyrö on älykäs humoristi, joka on myös ehdoton Hyvissä ja Huonoissa uutisissa. Kyrössä on sinänsä jotain samaa kuin kirjan sankarissa, Mielensäpahoittajassa, ja kirjan luenkin Kyrön äänellä. Kyrön jutustellessa ohjelmassa ajattelen Mielensäpahoittajaa. Se on ok, nimittäin hyviä tyyppejä molemmat. 

Tämä toinen kirja on jossain määrin edeltäjäänsä positiivisempi. Mielensäpahoittaja nimittäin tekee kokeiluja keittiön saralla oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässään ja saa onnistumisentunteitakin. Se mikä on kuitenkin samaa vanhaa tuttua, on vanhan jäärän nostalgiahuurut ja nykymenon ymmärtämättömyys. Uudet ruokakirjatkin ovat ihan kökköjä, koska niissä on ohjeita kaikkeen eksoottiseen ja niissä on liian hyvät kuvat, värikuvat. Sittenhän sitä lannistuu, koska kotona ei kuitenkaan pysty samaan. Ja peruna... peruna on tärkeä. 

P.S Apiturienttien pitäisi heittää rekkalavoiltaan perunoita eikä karamellia. Keitettyjä tietenkin ettei ketään satu päähän. Taikka sitten ihmisille kypärät päähän. Tarkkoja heittoja, ettei mene yksikään peru hukkaan. 

Nauratti myös kirjan keskelle läntätyt vanhat mainokset ja kuvat,  ja niihin liitetyt Mielensäpahoittajan ajatukset. 

Mielensäpahoittajasta saa parhaiten irti kun saa edes joistakin ajatuksista vähän kiinni. Siis jutut eivät ole ihan täysin utopistisia, koska edes omat isovanhemmat ja vanhemmat on elänyt sellaisina aikoina ja itsekin viettänyt lapsuutensa aikana kun esimerkiksi hipaisupuhelimia ei ollut vielä. En tiedä kuinka hyvin kirjaa ymmärtää sitten tulevat sukupolvet. Eteenkinpäin on kyllä ihan hyvä mennä, eikä pitää kaikesta vanhasta niin tiukasti kiinni, joten ehkä sille Mielensäpahoittajalle saa ihan vähän nauraakin. Se tosiaan onnistuu - myötätuntoinen nauraminen, vahingoniloinen nauraminen ja nauraminen toisaalta toisen ehdottomuudelle. 

2 kommenttia:

  1. Mun on niin kauan pitänyt nämä lukea, mutta perhanan työkaveri pihtaa kirjojaan eikä lainaa! :)

    Pitänee sitten sinne kirjaston varausjonoon vain alistua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsi, pitäisihän nyt hyvä kirja jakaa muidenkin kanssa! Toivottavasti saat pian varausjonosta...itse löysin tämän vip-hyllyltä (viikon laina-aika) :)

      Poista

Kiitos kommentista!