2013/04/27

Mistä näitä Huskyja oikein tulee?

No, tämä Husky ainakin tulee Meksikosta. (Mutta emme saa unohtaa myöskään tätä Huskya,
emmekä kotimaista rescue-päätteistä Huskya, jolta on hiljattain ilmestynyt ensimmäinen kokopitkä, The Long Lost Friend, sitten Reeta-Leena Vestmanin jätettyä bändin...Löytyypi noita Huskyja tuolta vielä enemmänkin, mutta jospa ne jätetään muille)

Tuttavuutemme on tähän yhteen Huskyista vielä aika pinnallinen ja saatanpi tuttavuutta vielä syventääkin.


Spotifysta löytyy bändin viisi kappaletta sisältävä Weekend Lovers. Lähdin liikkeelle siitä ensimmäisestä kappaleesta Miami ja sepäs vaikutti hyvältä! Pilpahtelua ja hyväntuulista meininkiä. Meksikolainen indie-bändi jokseenkin tuo mieleen esimerkiksi The Vaccinesin fiiliksen.

Youtubesta löytyy huvittava sing-along-versio Miamista, joka saattaa saada suupielet kääntymään ylöspäin tai sitten se vie biisistä tehon ja biisi tuntuukin aivan läpältä. Suosittelen kuuntelemaan ensin biisin ilman videota ja ehkä vasta sitten uskaltautua katsomaan videon. Itse päätin, että kyllä tähän maailmaan vähän tuollaista kieli poskessa-meininkiäkin mahtuu, koska biisi on silti kutkuttava. Sitä paitsi nyt on melkein kesä ja tämä on mitä mainioin kesäbiisi. Kaverikin kertoi eilen, että vastaan tuli mies litran jäätelöpaketista haukaten - ei ole elämä niin vakavaa, varsinkaan kun on melkein kesä! Lähdetään baanalle heiluttamaan päätä.


Kokopitkä levy Bambinokin (2012) löytyy.


 Ja tosiaan, Spotifysta löytyypi nuo.
Bambinoon tästä ja Weekend Loverseihin tästä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!