2010/10/27

Birthday.


Syntymäpäivä tuli ja meni. Päiväksi sattui hyvin arkinen päivä, sääkään ei kumarrellut. Illalla sentään poksahti shampanja-pullo. Monet tuntuivat olevan kummissaan siitä, että Facebookin seinälle ei voinut kirjoittaa onnentoivotuksia. Ei olekaan voinut pitkään. Myhäilinkin, että jos joku todella haluaa toivottaa "Hyvää syntymäpäivää", niin lähettää viestin (esimerkiksi siellä Facebookissa). Varmasti suuri osa koki sen sen verran intiimiksi, että syntymäpäivätoivotuksia tuli vähemmän verrattuna viime vuoteen. Mutta sen tärkeämpiä. Ja kyllä..tuli myös onnitteluja heiltäkin, jotka eivät kommunikoi muuten kuin tänä yhtenä päivänä. Sen verran muuten  FB on mietityttänyt (jälleen kerran), että tulee varmasti aiheeseen liittyvä postaus erilaisista FB-tyypeistä, heh!

Kokosinpas muuten itselleni syntymäpäiväsoundtrackin. Ja siitähän tuli mainio. Hain Spotifysta syntymäpäivä-aiheisia biisejä ja listalle päätyi niin suosikkiartisteja kuin myös uusia löytöjä. Löysin listaa kootessani yhden uuden suosikkibändin ja -biisin. Kyseinen löytyy soundtrackin puolivälistä. Viime päivinä olen kuunnellut satoja kertoja tätä uutta löydöstä. Kilometrin pituinen postaus todennäköisesti luvassa tästä bändistä. Kokonaisuudessaan soundtrack taitaa olla aika melankolinen. The Smiths on tulossa toivottamaan onnetonta syntymäpäivää ja Kings of leon pahoittelee kun unohti syntymäpäivän (biisi löytyy muuten juuri julkaistulta levyltään!) ja Eels haluaa tuhota syntymäpäivän (juuri viime viikonloppunahan muuten Meksikossa tuhottiin nuoren pojan syntymäpäivät ammuskelemalla paljon nuoria syntymäpäivävieraita, huoh...). No mutta kaikin puolin soundtrack oli mun mielestä juuri tuohon omaan syntymäpäivääni sopiva. Mahtuu tuolle levylle muutama pirteämpikin biisi. Birthday call saa mut hyvälle mielelle.

Ja lista on tämännäköinen:

01. Cake on cake: Happy birthday
02. Kings of Leon: Birthday
03. Moby: Sunday (the day before my birthday)
04. Eels: Let´s ruin Julie´s birthday
05. Junior boys: Birthday
06. The bird and the bee: Birthday
07. Blur: Birthday
08. Damien Jurado: Happy birthday John
09. Pet shop boys: Birthday boy
10. Bright eyes: Happy birthday to me (Feb 15)
11. Joni Mitchell: Happy birthday 1975
12. Girls in Hawaii: Birthday call    <3
13. The small faces: Birthday girl
14. The smiths: Unhappy birthday
15. Carly Simon: Happy birthday
16. Amélie: The birthday gun
17. Dylan Thomas: Poem on his birthday
18. Elvis Presley: Happy, happy birthday baby (private home recordings)
19. Ruby suns: Birthday on Mars
20. Loudon III Wainwright: The birthday present
21. Loudon III Wainwright: The birthday present II
22. Eg: It´s my birthday
23. Birdie: Thanks for the birthday card
24. Morrissey: It´s not your birthday anymore

6 kommenttia:

  1. Laitoin soimaan ^__^ Muutama tuttu (esim. Mobyn Sunday.. on ihana <3) ja monta tuntematonta!

    VastaaPoista
  2. Bitch Alertilla on sekä Birthday-niminen biisi että Birthdaygirl ja molemmat mainioita :)

    VastaaPoista
  3. oi, synttärisoundtrack :) Tosin mä oon viime aikoina itse nyt niin jumittanut muutamassa ja samassa bändissä, että mun oma synttärisoundtrack tulee olemaan varmaan vallan heitä :D ( kun täälläkin suunnalla kohta juhlitaan.)

    Niin ja paljon onnea vielä kerran :)!

    VastaaPoista
  4. Joo, suosittelen kuuntelemaan tuota soundtrackkia kyllä ehdottomasti syntymäpäivänäsi :) Ja sopii melko lailla ihan muulloinkin kuunneltavaksi. Girls in hawaii kannattaa ainakin kuunnella!

    Kiitoksia! Ja hyviä synttäreiden odotteluja :)

    VastaaPoista
  5. Jotain tuttua tuossa toisessa kuvassa! :) Ja varmaan ihan kelpo synttäri-soundtrack, voisi itsekin koeajaa sen piakkoin!

    VastaaPoista
  6. Varmasti! Se on niiin hieno kortti, kiitos! :D Ehkäpä kannattakin koeajaa esimerkiksi 9.11. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!