Luin artikkelin Turun kirjamessuista, joita pidetään parhailaan tänä viikonloppuna. En oikein pidä tuon kaltaisista massatapahtumista, varmasti juuri sen tietyn hälinän ja kaupallisuuden takia. Toisekseen, en osta juuri uusia kirjoja enkä taida aina olla kiinnostunut tuoreista kirjailijoista ja puheista, joissa toitotetaan kirjan kuolemaa. Enkä muuten halua kuulla runojen lausuntaa. Olen varsinainen nirppanokka.
"Jos minä järjestäisin Turun kirjamessut kutsuisin sinne vain viisi kirjailijaa. Fjodor Dostojevskin, Pentti Saarikosken, Juhani Peltosen, Eeva-Liisa Mannerin ja Willy Kyrklundin. Suojelijaksi pyytäisin Sylvi Kekkosen. Saarikoski nousisi junasta pois Karjaalla ja jäisi sinne ryyppäämään. Dostojevski menisi Naantalin kasinolle pelaamaan rulettia, Peltonen vaeltaisi Kupittaalle ihailemaan vaahteroita, Manner olisi lähettänyt kieltäytymiskirjeen väärään osoitteeseen. Kekkonen vaatisi vaimoa jäämään kotiin laudeliinoja silittämään..." Juttu jatkuu vielä muutaman lauseen verran päätyen siihen, että vastaus kysymykseen Kyrklundille jäisi kuulematta, kun messuilla kovaäänisistä rupeaa kuulumaan julkeaa musiikkia ja joutavaa höpinää. Olen huvittunut ja vakuuttunut, että juurikin näin. Aamulehden toimittaja Matti Kuusela kirjoitti hyvän jutun. Eikä vain kyynisellä otteella, koska löysi kuitenkin sieltä jotain pidettävää.
Toki messut ovat ok, kirjamessuja pahempaakin voisi olla. Hienoa, että ihmiset ovat kiinnostuneita messuista joissa on kirjoja! Nykyäänkin! Tungoshan on tavallaan äärimmäisen hyvä juttu siis. Toki voisin harkita menemistä niille, mutta tuntuu että löydän kirjallisuuden muita reittejä pitkin, jokseenkin intuitiolla kirjastosta ja johdatuksilla ...jostain. Notkuva kirjahylly on täyttynyt pääosin kirpputorien ja divareiden kirjoista, viimeisimmät kirjat (kuten Henry Jamesin Eurooppalaiset) löytyivät tien reunalta. Kuvan 40-luvun painotuote Steinbeckin Vihan Hedelmät kirpputorilöytö parilla eurolla. Luin kirjan parissa eri osissa ja näin söpö hieman nahistunut hyvä kirja oli hienoa saada yksien kansien välissä. Olen kirjoittanut kirjoista viime aikoina todella vähän, mutta sille on syynsäkin. Siispä nostan vanhan suosikin esille. On tiettyjä kirjoja, jotka ovat jääneet mieleen ja tämä kuusi vuotta sitten luettu kirja on yksi niistä. Kauniisti kirjoitettu liikuttava tarina. En ole lukenut jokaista Steinbeckin kirjaa, mutta en usko että tämän voittanutta on. Se, miten joku voi kuvata niin hienosti luonnon, ohi kiitävät maisemat ja perheen selvitymistarinan Pohjois-Amerikan Suuren Laman aikana.... Melankolinen ja realistinen tarina, joka pitäisi lukea uudestaan.
Ikävää, mutta toki tämä on uusien kirjojen hankkimisesta pois ja kaltaiseni tyyppi ei tue varsinaisesti nykykirjailijoita taloudellisesti. Jos luen siis kuolleiden kirjailijoiden kirjoja, jotka olen ostanut joltain toiselta, joka on ostanut ne parikymmentä vuotta sitten. Painettua kirjaa kuitenkin tuen. Merkitsee se jotain, ainakin minulle... Niin kauan olen järjissäni kun en ala näyttöpäätekirjojen ystäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!