Tällä viikolla törmäsin soittolistalla kappaleeseen, joka pisti heristämään korvia hieman tarkemmin. Laulua merkitsevämmäksi itselle tuli kappaletta eteenpäin vievä taitava soitanta ja melodia, joita on höystetty mm. banjolla ja mandoliinilla! Ne ovat soittimia, joka joko vihastuttaa tai ihastuttaa. Tässä banjo ja mandoliini sulautuvat sulavasti kokonaisuuteen ja ilman kappaleesta jäisi puuttumaan se positiivinen vire tehden kappaleesta enemmänkin perusmelankolisen. Nyt nousee väkisinkin hymy suupieliin ja oikea jalka alkaa väpättämään. Eikä kappale olisi mitään ilman tätä toimivaa lauluharmoniaa!
Mitäs sanotte, eikö oo vähän kuin Simon & Garfunkel meets Mumford & Sons. Bändiä on kyllä verrattu myös Crosby, Stills & Nashiin.
Tässä vielä esitys livenä:
Whippoorwill on ainakin kaksi vuotta vanha kappale, mutta painettuna se on nyt ensimmäistä kertaa vasta julkaistulla EP:llä Whippoorwill. Viisi kappaletta sisältävä EP pitää sisällään muitakin hyviä, aivan viimeisenä löytyy myös Smashing Pumpkins -cover 1979. Siitäkin löytyy livejä, jotka pistävät hymyilyttämään. Nuo miehet kun todella näyttävät nauttivan soittamisesta ja nostattavat fiiliksen kattoon, tekemättä itsestään sen suurempaa numeroa.
Vaan mikäs bändi tämä Darlingside on bändejään?
Darlingside on siis nelikko Massachusettsistä, Yhdysvalloista. Toisensa he tapasivat taiteisiin, tanssiin ja musiikkiin suuntautuvassa Williams Collegessa. Alkujaan bändi oli viisikko, se viides jäsen oli rumpali. Aika hyvin he kuitenkin onnistuivat luomaan rytmin ilman rumpujakin. Tämä nelikko on ollut kasassa noin seitsemän vuotta, bändi jonka jäsenet ovat toisilleen kuin hyvät perheenjäsenet...kyllä se lämpö onkin aistittavissa. Mikäli taustat ja musiikki kiinnostavat enemmän, niin koko tarina on luettavissa täällä. Suosittelen. Uutta albumia on kuulemma luvassa ensi vuonna!
