Eat pray love (2010) on enimmäkseen harmiton elokuva. Samalla se on myös nojatuolimatka Italiaan, Intiaan ja Balille, ensin kuitenkin Amerikkaan.Pääasia elokuvassa on kuitenkin itsensä etsiminen. Se on tarina siitä, kun naisella on kaikkea, hyvät miehet ja rahaa. Mutta se ei ole kaikki kaikessa, kun haluaa jotain muuta, määrittelemätöntä. Elämännälkä on kadonnut avioliiton kulisseihin ja pian sitä löytää itsensä lukemasta italian sanakirjaa ja meditoimasta.
Syö, rukoile ja rakasta-elokuvan päätarkoituksena on kaiketi kertoa se, että itsensä pitää löytää ja elämän asioista nautiskella ennen kuin voi olla toimivassa parisuhteessa. Jokseenkin pinnalliseksi elokuva mielestäni silti jää, kun kuvioihinkin astuu totta kai myös lopuksi se täydellisin mies (= Javier Bardem...), jonka kanssa yhtäkkiä kaikki onkin kai hyvin. Yksin elämistä ei kuitenkaan loppujen lopuksi kestänyt kauan, mutta muutaman italialaisen pizzan kaikki onkin tasapainossa.
Pääosin Julia Roberts on Liz Gilbertin roolissaan sympaattinen ja luonteva ja seuraan mielelläni elokuvan etenemistä. Ehkä on silti vain niin kovin kliseistä lähteä Intiaan etsimään itseään, lähteä pakoon ja ollakin sitten valmis parisuhteeseen. Voihan se niinkin olla, että ulkomailla tuntee itsensä eri ihmiseksi. Emmehän kai muuten matkustaisi. Ja irtiotot on erittäin sallittuja kun siltä oikeasti tuntuu, kyllä tiedän. Ja laulaahan Scandinavian musig groupkin, että:
haluan istua jalkakäytävällä muistamatta mistä olen tulossa tietämättä minne olen menossa lähteä lentokentälle
haluan ajaa vieraaseen satamaan hukata puhelimen rantaveteenjoutua ikuiseen katveeseen
haluan pudota kalliolta löytyä elävänä käteni kipsiin, sairaalaan kukkia joita en ole enää näkemässä
haluan kiusata vierasta lasta varastaa lompakon saada sähköiskun pistorasiasta ja lyödä kerran kunnolla
sitten olen valmis sinun pitää omanasi
Ehkäpä elokuvan tekee siis vain hieman pinnalliseksi se, että ei Liz putoa kalliolta. Liz syö pizzaa, pyöräilee ja nauttii elämästä täydellisissä kulisseissa, uusien ihanien ihmisten ympäröimänä... ja onkin yhtäkkiä valmis. Elokuva näyttää, että se käy helposti. Toisaalta elokuva pohjautuu tosikokemukseen, ja toisaalta elokuvaa ei olekaan varmasti tarkoitettu perin syvälliseksi; se muistuttaa enemmän hömppää kuin aitoa valaistumiselokuvaa. Mutta kuitenkin..onhan sitä niin monta eri tapaa löytää itsensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!