Nykyajan hetkinen elämänmeno tarvitsee tämän kaltaisia romaaneja.
Japanilainen Haruki Murakami on maailmalla huippusuosittu kirjailija, joka erityisesti Norwegian Wood -romaanillaan on tehnyt vaikutuksen monen ikäisiin, mutta tavoittanut varsinkin nuoren popkulttuuri-kansan. Murakamilla on omintakeinen kirjoitustyyli, joka voi olla realistinen kuten mainittu kirja tai utopistisempi kuten Suuri lammasseikkailu. Yhteistä kuitenkin molemmille kirjoille on unenomaisuus, herkkyys, kaunopuheisuus. Molemmat kirjat lukeneena voin sanoa, että sytyn enemmän romaanille, jossa on enemmän realistisuutta kuin lammastyyppejä. Realistinenkaan kirja ei ole välttämättä paras, jos sitä ei ole kirjoitettu koukuttavasti ja kauniisti. Tässä viimeisimmässä romaanissa (vuodelta 2013, suomennettu suoraan japanin kielestä vuonna 2014) Murakami onnistuu siinä. Kuten onnistui Norwegian Woodissa. Muita kirjoja en ole vielä lukenut, mutta tarkoitus on nekin vielä lukea.
Kirjan päähenkilö asemasuunnittelija Tsuku Tazaki kohtaa menneisyytensä uuden tyttöystävänsä Saran patistamana. Nuoruudessaan hän eli tiiviisti viiden hengen ystäväporukassa. Yhtäkkiä aivan mitään syytä ystäväporukka hylkää hänet. Tavoitteluistaan huolimatta he ovat jäätyneet hänelle täysin. Kuluu vuosia, vuosia, vuosia... Sara kaivaa Tazakin entisten ystävien yhteystiedot ja vähitellen hän kohtaa ihminen kerrallaan menneisyytensä. Hän olisi voinut jättää sen tekemättä, mutta Saran mielestä menneisyys kulkee joka tapauksessa mukana arpena. On mahdollisuus päästä arvesta eroon tai ainakin häivyttää sitä. Torjumisen sijaan kohdata ja selvittää mitä ihmettä tapahtui, mikä oli syy hylkäämiselle.
En lähde avaamaan kohdattuja henkilöitä ja syitä hylkäämiselle, vaikka suomalaisia lukijoita tietysti kiinnostanee se, että yksi näistä entisistä ystävistä on muuttanut Suomeen ja Tsukuru matkustaakin Hämeenlinnaan ja siitä kesämökille tapaamaan häntä. Hän kuvaa jonkin verran tapahtumia niin Helsingissä, Hämeenlinnassa kuin mökillä. Se ei ole kuitenkaan kirjan ydin, vaan nauttiaakseen kirjasta on nautittava sen rauhallisesta etenemisestä ja jonkun mielestä näennäisestä juonettomuudesta. Itse nautin valtavasti juuri näistä seikoista mielestäni oli jännittävää selvittää Tsukurun seurassa se, että miksi hänet hylättiin. Kirja ei kuitenkaan ryve vain ikävissä asioissa, vaan se antaa arvoa joillekin arkipäivän arkisille asioille. Siitäkin huolimatta, että niihin kätkeytyy melankoliaa, pysähtyneisyyttä. Ja juuri siksi. Nykyajan hetkinen elämänmeno tarvitsee tämän kaltaisia romaaneja.
"Tsukuru vieraili asemilla samoissa tunnelmissa kuin muut menivät konsertteihin tai elokuviin, kävivät klubilla tanssimassa, katsomassa urheiluotteluita tai kuluttivat aikaansa ikkunaostoksilla. Kun oli aikaa eikä keksinyt mitä tekisi, hän meni usein yksin asemalle. Silloin kun tunteet eivät rauhoittuneet tai oli jotakin ajateltavaa, hänen jalkansa suuntasivat luonnostaan asemaa kohti. Siellä hän istahti laiturin penkille, joi kioskista ostamaansa kahvia, tarkasti lähtevien junien aikataulut pienestä aikatauluvihkosesta (se hänellä oli aina laukussaan) ja vain istui siinä paikallaan liikahtamatta."
Helppolukuinen teos kipeistä aiheista. Suosittelen lämpimästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!