2016/09/14

Nousuvesi - uusi rikossarja länsinaapurista


 

Vuonna 1990 nuori raskaana oleva nainen hukkui nousuveteen Ruotsin länsirannikolla, Nordkosterissa. 
Tapaukseen liittyi murha.

On vuosi 2015, 25 vuotta tapahtuneesta. Selvittämättömän rikoksen statuksen saanut tapahtuma nostetaan nyt esille kun poliisikorkeakoulussa opiskeleva Olivia Rönning (Julia Ragnarsson) saa rikoksen harjoitustehtäväkseen kesäloman ajaksi. Motivoitunut nainen tarttuu tehtävään aikailematta, ja saa todeta heti alkuun, että hänen isänsäkin on ollut vastuussa tehtävästään ja löytää kotoaan aihetta käsitteleviä dokumentteja.

Jo heti alkuun on aavistettavissa, että tämä vahva nainen pääsee kyllä vihille asiasta ja mahdollisesti ratkaisee rikoksen. Sitäpä en tiedä kuinka käy, vaikka Cilla ja Rolf Börjlindin dekkarin lukeneille juoni ei välttämättä liene yllätys. Mikäli juonenkäänteet ovatkin ennalta aavistettavissa, niin pohjoismaisen rikossarjan tunnelma on se asia mihin tarttua. Näin dekkareita lukemattomana nautinkin siitä kombosta mitä tuo meille suomalaisillekin tuttu pohjoismainen hämy, kaupungin valot, laitakaupungin valot ja se yleinen melankolisuus. Tässä sarja tulee vielä lähemmäs sijoittuessaan Tukholmaan.

Vanhan rikoksen selvittelyn ohessa seurataan kodittomien elämää ja heihin kohdistuvaa väkivaltaa, tympeät väkivaltakohtaukset kuvataan ja ladataan nettiin. Linkittyyköhän tämä lopulta juoneen muutoinkin kuin sen osalta että asunnottomien joukossa on entinen poliisi, joka ratkoi vanhaa murhaa.

Sarja tuo epäilemättä hieman mieleen pohjoismaisen sarjan Sillan (t. kaikki kolme kautta innostuneena seurannut), ja toki tämä vertaus houkutti katsomaan ensimmäisen jakson, jonka perusteella tulen katsomaan todennäköisesti loppuun asti.

Nousuvesi alkoi viime sunnuntai-iltana TV1:llä ja seuraavat kauden yhdeksän jaksoa näytetään myös sunnuntaisin, torstaisin uusintana. Jaksot tulevat myös Yle Areenaan, joten jos missasit ensimmäisen jakson, niin se löytyy tämän linkin takaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!