2015/10/06

You+Me eli Alecia Moore ja Dallas Green duona


Me&My (Dub-I-Dub, muistatteko), She&Him ja You+Me. Helppo tapa nimetä duonsa ja näin teki jälkimmäinenkin kollaboraatio, joka yhdistää laulaja-lauluntekijät Alecia Mooren (parhaiten tunnettu Pinkinä) ja Dallas Greenin (City and Colour). 

Duon esikoinen Rose Ave. ilmestyi aika tarkalleen vuosi sitten samana vuonna kun he tulivat julkisuuteen duona, mutta minä tutustun siihen vasta tänä syksynä. Alkusysäyksen tutustumiselle sai hiljattainen tapahtuma, jossa kaksi ihmistä ovat sanoneet TAHDON ja juhlissa tanssivat. Tämä duon kappale You and Me oli heidän tanssinsa. Heidän laulunsa. Ja juuri Green sekä Moore lauloivat tämän, olivat estyneitä tulemaan pirkanmaalaiseen juhlatilaan, joten lauloivat nauhalta. 

Moore ja Green ovat kuulemma silti vain ystävykset, jotka nauttivat laulamisesta yhdessä. Balladimaiset folk-laulut kuulostavat hyvältä just heidän yhdessä laulamana. Molemmilla on voimakkaat, pehmeät 
äänet. Itse en ole Pinkiä erityisemmin kuunnellut, vaikka Moorella on juuri sellainen matalampi ääni, joka naisartisteilla miellyttää. Ny viimeistään kannattaa kuunnella sinunkin. 



Levyn kantta klikkaamalla levyyn Spotifyssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!