Itse Enid Blyton
Tv:stä tuli hiljattain tositapahtumiin perustuva elokuva brittiläisestä kirjailija Enid Blytonista joka eli vuosina 1897 - 1968 ja kirjoitti uskomattoman paljon saatuaan useiden hylkäyksien jälkeen lopulta kustannussopimuksen. Hän kirjoitti 40-vuotisen uransa aikana yli 600 lastenkirjaa. Useimmat meistä ja vanhempamme ja heidän vanhempansa jne. ovat varmasti kuulleet hänestä ja lukeneet edes yhden kirjan. Vielä tänäkin päivänä kirjat myyvät. Itse luin lapsuudessa erityisesti Viisikko- ja SOS-sarjaa ja muistan niiden olleen huikeita, koukuttavia ja esikuva kiinnostukselle salapoliisikirjoihin ja siitä sitten salakerhoihin ja olinpa joskus aloittanut seikkailutarinaa….
Siksi, eikä vain siksi tämä vuonna 2009 ensi-iltansa saanut elokuva tarttui kiinnostukseni hampaisiin. Ylipäätänsä tarinat kirjojen ja kirjailijoiden tai taiteilijoiden takana kiinnostavat.
Vaikka tämä Helen Bonham-Carterin päänäyttelemä elokuva on näytelty elokuva, eikä se tarjoa dokumentin tavoin katkelmia oikeasta Enidistä, niin sillä on mitä ilmeisimmin vahva todellisuuspohja. Elokuvan tekoa oli seuraamassa myös ainoa elossa oleva tytär. Mikäli todellisuuspohjaa ei olisi, niin syvästi äitiinsä kiintynyt tytär olisi varmasti ryhtynyt oikeustoimiin - elokuva on nimittäin erittäin tyly ja näyttää kuinka kaksinaamainen ja kylmä tämä lapsien suuresti rakastama Enid todellisuudessa oli.
Enid Blytonia syytettiin uransa aikana siitä, että hän ei voinut kirjoittaa itse kaikkia kirjojaan. Tämä ei voinut olla mahdollista, sillä niitä tuli kuin liukuhihnalta samaan aikaan kun kirjailijattarella oli aviomies ja kaksi tytärtä.
Enid kirjoitti itse. Aika kirjojen kirjoittamiseen riitti, koska lapsenomaisella ja määrätietoisella Enidillä oli myös valtavasti lapsenomaista mielikuvitusta ja hän antoi tärkeimmän huomionsa juuri sille. Hän ei varsinaisesti ollut äiti, vaan lapsi aikuisen ruumiissa, eikä edes täysin aikuisenkaan ruumiissa. Koska Enid oli päättänyt saada lapsen, hän myös halusi saada lapsen silloinkin, kun hän kuuli että kohtu oli jäänyt 12-vuotiaan tasolle. Lapset eivät saaneet kuitenkaan huomiota juuri ikinä, edes synnyttyään. Yksi elokuvassa näytetyistä kipeimmistä kohtauksista osoittaa kuinka omat lapset istuvat rappusilla, kun Enid järjestää hauskat teekutsut tuntemattomille ihailijalapsille. Hän sai uransa aikana valtavasti kirjeitä, mitkä osaltaan lisäsivät omaa tärkeyttään kirjailijana. Kaikki ulkopuolelta tuleva ihailu oli omiaan viemään huomiota lapsiltaan ja perheeltään. Blyton halusi kynsin ja hampain pitää kiinni saamastaan huomiostaan ja suosiostaan. Tässä elokuvassa tyttäret ainakin olivat varsin kiltin oloisia, mutta saivat äidin ärähtelemään pienestäkin ja lähettämään lopulta nuorimmankin sisäoppilaitokseen. Blyton on yksi psykologian unelmakohteista monimuotoisella luonteellaan ja menneisyydellään aina lapsuudestaan saakka...
Helen Bonham-Carter on puistattavan hyvä roolissaan Enidinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!