€-viisut.

On taas se aika vuodesta kun MM-kiekot alkavat lentelemään ja muutamat ryhtyvät hoilottelemaan koko Euroopalle- osa menestyneemmin, toisten kohtalona palata kotimaahansa olemattomin pistein.

En ole niitä ihmisiä, jotka seuraavat intensiteetillä euroviisuja vuodesta toiseen ja muistaen kuka voitti vuoden 84 viisut, kun en saa päähäni kuka oli edes se 90-luvulla Suomea soittimensa kanssa edustanut nuori nainen. Muistaakseni ala-asteella hänestä vähän kohkailtiin, ironisestikin...  Saan muutamia irrallisia mielikuvia. Lemon Tree on edelleen oikeasti kova biisi (Brainstormin cd-levy löytyy jostain), ja miltä näyttää Lordi (kuinka sitä voisi unohtaa), mutta pääsääntöisesti euroviisut ovat edustaneet minulle aina jotain vähän tylsempää..ja se lopun ikuisuuksia kestävä pisteytysjako.

Tänä vuonna kuitenkin jäin katsomassa vahingossa tv:stä esikatselua kaikista semifinaalien viisubiiseistä, ainoastaan alku jäi, ja osa meni ohi korvien.  Mutta jo heti alkuun kuulin pari kiinnostavaa tapausta ja jäin siksi koukkuun ja siitä seurasi se, että haluan nähdä finaalejakin.



Esikatselujen raati, joka piti sisällään mm. Cristal Snowin ja viime vuoden Suomen edustajan Krista Siegfriedsin vähän lyttäsi mm. tämän Alankomaiden kappale-edustajan ja hyräili Stingiä. Ei tullu Stingit mieleen, vaan sellainen biisi, jota aion kyllä kuunnella enemmän euroviisujen ulkopuolella ja kiinnostuinpa itse kokoonpanostakin. Kyllä, tässä liikutaan oman musiikkimaun sfääreissä.

Pitihän sitä Suomenkin biisiä odotella, vaikka tutuksi oli tullut. Tässä kontekstissa biisi kuitenkin erottui mukavasti edukseen, mikä ei ollut yllätys. Emme kuule bändi-kokoonpanoja juurikaan euroviisuissa. Soittavat ja biisinsä itse tehneet nuoret pojat, jotka soittavat pirullisen hyvän ja koukuttavan biisin ovat jalokivellinen tapaus. Tietyllä tavalla on toki ironista, että tämä bändi joka voisi toimia pienillä Suomen klubeilla sellaisena pikkuisena indie-bändinä esiintyykin nyt Euroviisuissa ja luo itsestään 30 Seconds To Mars-kaltaisen isojen lavojen bändin, mutta oli miten oli, kyllä niitä pieniäkin paikkoja ehtii aina kiertämään ja paikat eivät taatusti tyhjiksi tämän jälkeen jää.  

Maltan Coming Homen folkpop jäi myös mukavasti mieleen. Raati kyynistyi sota-teemasta. Kappale kun on omistettu heille, jotka eivät koskaan sodasta palanneet ja kerätäänkö tälläisellä kappaleella sympatia-pisteitä. Oli miten oli, niin suuret teemat rakkaudesta kuolemaan ovat mielestäni osa euroviisuja, joten sikäli en ajatellut tätä asiaa sen koommin vaan mieleen jäi tarttuva laulu, jolle toivon menestystä.

Dilara Kazimovan (Azerbaijan) ja Sanna Nielsen (Ruotsi) ollaan jo tyylillisesti lähempänä perinteisiä euroviisu-lauluja. Ensimmäinen kuitenkin hiveli korvia välittömästi, jälkimmäisen kuuntelin vasta tänään. Laulu kokonaisuudessaan saattaa olla hivenen tylsä, mutta onko se pianon pimputus, kaunis laulu ja yksinkertaisella tavalla hieno sovitus, mutta laululle toivon menestystä. Mieleen tulee Ruotsin vastine Mikko Pohjolan Sängyn reunalla-biisille, joka jäi toiseksi Softenginelle.

P.S Ai että, vaikka Raati oli välillä mitä oli, niin että kyllä huvitti muutamat kommentit kuten eräälle tullut mielikuva Pienen Merenneidon Ursulasta. Ihan vain, koska itsellekin tuli sama mieleen katsoessani esitystä, joka oli järisyttävä..Ursula-viittaus ei ole mairitteleva! Tai, että kun Liettuan esityksestä todettiin ulkomusikaalisiakin seikkoja totta kai huomioitaessa "Tämä kumoaa väitteen, että näyttäisi hyvältä jätesäkissä." Jälkeenpäin todettuna, kyllä, esitys oli kuitenkin Entäs mikä ihme oli laulu nimeltään Cheesecake? Entä onko Kreikan house-biisillä mahkuja? Kieltämättä sekin erikoinen euroviisuihin.

Tiistaina ja torstaina ajattelin olla semifinaalien äärellä, finaalin seuraamisesta suorana en mene takuuseen, mutta tänä vuonna olen tavallista innokkaammin viisujen äärellä. Odotan peräti millaisia esityksiä järjestetään. Ehkä se vaati vain vähän tätä ennakko-hypeä? Ehkä Suomen edustajallakin saattaisi olla sormensa pelissä?