UMK-finaali.

Seurasin UMK:n kisoja vaihtelevalla intesiteetillä. Suomessa on aika paljon musiikki-kilpailuja, joissa järjestetään finaalien finaaleja.

Suhtautuminen kisailuun oli myös sillä tavalla monipiippuista, että kilpailussa haetaan euroviisu-finalistia ja väkisinkin sitä tulee ajatelleeksi, että mikä sopisi kansainvälisen yleisön eteen, onko joku just sitä euroviisu-meininkiä vai onko joku just jo liian nähty Euroviisuissa mutta sitten toisaalta pitäisi olla piutpaut. Euroviisuissa ei kuitenkaan välttämättä toimi enää se perus-tasainen huokailukaan. Eli loppujen lopuksi Euroviisuihin vain jokin joka on hyvä ja kestää kuuntelua mahdollisesti pidempäänkin. Voi unohtaa pyrkyrimäisen Euroviisu-kaavailun vaan lähteä mukaan lähes millä vaan. Ja ihan totta puhuen, en ole suuri Euroviisu-fani eli voisin olla piutpaut-asenteella.

Finaalille pyhitin katseluaikaa jo hieman paremmin ja mielenkiinto pysyi paremmin yllä. Ilahduin jokaisesta esityksestä. Jotenkin pirun mahtavaa nähdä niin erilaisia esityksiä, jotka omalla tavallaan olivat hyviä omissa genreissään ja niiden ulkopuolella.  Suomesta löytyy mielettömästi lupaavia artisteja, joista ennen ei olla niin kovasti kuultu. Nyt ollaan.

Esimerkiksi tämä seinäjokelainen noin pari vuotta vanha bändi.  Irrotin bändin kilpailusta ja kuuntelin ihan vain bändinä studio-version. Miten loistavaa. Alle 18-vuotiaita poikia, jotka kirjoittavat itse biisinsä ja joilla on lähes Disco Ensemblen energia. Jes, loistava ja tarttuva biisi. Jonka en olisi vaan kuvitellut menevän Euroviisuihin. Hienoa, että Suomi pääsee edustamaan kappaleella, joka ei ole kuolettavan tylsä tai edusta vain jotain hillitöntä lavashow:ta a´la Lordi. Softenginen levy kuunteluun. Toivotaan toki onnea Euroviisuihin, mutta kyllä tästä bändistä kuullaan joka tapauksessa! 

Mutta Hukka ja Mama oli se mikä ensimmäisenä jäi mieleen itse kisailua seuratessa (sillä vähäisellä intensiteetillä). Selja on mieletön kappale ja esiintyminen jotain niin sympaattista. Varsinkin eilinen esitys olisi sellaisenaan (ja suomen kielellä, voi miksi espanjaksi muka?) toiminut hyvin finaalissakin - sitä puolta miettiessä. Olen ilahtunut, että bändi sai levytyssopparin ja olemme saaneet suomalaisen bändin, jossa on esimerkiksi Mumford & Sons-viboja, mutta joka ei tuo samanlaisia epäsieto-kohtauksia kuin M&S ajoittain.

Mikko Pohjola oli hilkulla päästä Euroviisuihin tällä Sängyn reunalla-laululla, mutta jäi toiseksi Softenginelle. Sängyn reunalla on totisesti kaunis laulu, joka perustuu vähäeleisyyteen ja aitouteen. En tiedä olisiko tässä kuitenkin itse sävellys hienompi kuin tarina ja laulu kokonaisuudessaan. Softenginen energia ja laulu pudottavat Pohjolan sängyn reunalta.

Hanna Sky: Hope

Euroviisumaisin esitys ja kappale tuhansien järvien Suomesta Suomi-neidon esittämänä. Eteerisyyttä, kliseisyyttä. Esitys ja laulu ovat perusturvallisia ja siksipä ei myös erityisellä tavalla jää mieleen. 

Madcraft: Shining Bright

Pojilla on energiaa ja värejä niin paljon, että itse laulu jää niiden alle. Wo-ho-houttelut tympivät.

Biisissä voisi olla potentiaalia ja esityksessä petrattavaa, tai ehkä biisi ei ole vain mun juttu.

MIAU: God/Drug

Todella mielenkiintoinen biisi ja esitys! Energiaa ja potentiaalia, tyttörockia ja epäsovinnaisuutta Euroviisu-gaalaan sievistelevien esityksien keskelle. Mutta ehkä sitten kuitenkin vähän liian tuhma sinne. Näen tämän jossain muualla paremmin kuin euroviisuissa.

Lauri Mikkola: Going Down

Hyvinhän herra laulunsa laulaa ja laulussa on tietynlaista tarttuvaisuutta. Vaan minulle laulu ja kokonaisuus on silti keskinkertainen ja vähän kliininen...

Clarissa feat Josh Standing: Top Of The World

Wohou. Laulu kuin 90- ja 2000-lukujen taitteesta! Toimisi discoissa. Toimisi Euroviisuissa. Hyvää energiaa. Mutta ei nyt tietenkään ihan noin muuten mun heiniä.