Ajattelin ryhtyä toimenpiteisiin ja kirjoittaa taas edes joistakin lukemistani kirjoista muistikuvia ja pieniä arvosteluja. Mikäpä sen parempi ajankohta kun uusi vuosi ja sen ensimmäiset luetut kirjat - Franzen ja Auster.
Paul Auster: Talvipäiväkirja (Winter Journal) 2012
Keltainen kirjasto
suom. Erkki Jukarainen 2012
s. 225
Austerin kirja on proosamaiseen tyyliin kirjoitettu omaelämäkirja vuodelta 2012. Kirja löytyi romaanien ja novellien joukosta kuitenkin ja on siten ehkä helpommin lähestyttävissä. Ja kirjaa on helppo lähestyä, vaikka et olisi lukenut yhtäkään Austerin kirjaa (itse lukenut vain loistavan Moon Palacen).
Paul Auster puhuttelee kirjassa itselleen, kun käy läpi elämänsä eri vaiheita. Jokainen asuttu asunto kuvataan melko tarkasti, mikä on monelle ollut kompastuskivi, sillä niitä asuntoja riittää yli kaksikymmentä. Asunnoista kiinnostuneena se ei ollut itselle niinkään kompastuskivi vaan eteenpäin lukeminen soljui mukavasti pienien kappaleiden myötä.
Murskatuomionhan tämä on saanut täällä. Kirja on kuulemma kirjoitettu ja editoitu huonosti ja loputtomat listat asioista, joita herra Auster on tehnyt ovat omahyväisyyttä jne. Kyllä, kirjasta voi saada hyvin narsistisen kuvan ja kyllä, ehkäpä joitakin listoja olisi voinut tiivistää. Mielestäni vähän liikaa oli mainita kaikki elämänsä aikana syödyt herkut (Paul on yli 60-vuotias). Arvostelijalta oli silti tainnut kuitenkin mennä kirjan idea ohi - sen tarkoitus on ehkä ollakin luonnosmainen ajatustenvirtateos omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan, varmasti tuollaisena raakana versiona ja sellaisena sitä on vaikea verrata joihinkin herran kehuja niittäneisiin romaaneihin. Talvipäiväkirjaa lukiessa tuntuu siltä, että Auster olisi vähän niinkuin hyväkin ystävä, joka kertoo kipeän rehellisesti vanhempiensa kuolemista ja hajoamisistaan. Selville tulee myöskin se, kuinka monta kertaa Auster on meinannut kuolla ja siitä, jos mistä voisi tulla se olotila, että tässä on kyseessä joku yli-ihminen - lapsena hän liukui lattialla kohti naulaa (joka meni päähän ja repi kasvot), salama osui vieressä olevaan toveriin (joka kuoli), pitkä kalanruoto oli puhkaista keuhkot ja se, että Auster oli auto-onnettomuudessa vaimonsa Siri Hustvedtin, lapsensa ja koiransa kanssa. Auto meni täysin ruttuun, mutta koko perhe selvisi vammoitta. Kiehtovia tarinoita.
Mutta kirja ei ole vain menneisyyden onnettomuuksissa rypemistä ja lähestyvän kuoleman odottamista, vaan välillä saa kielikuville nauraa kovasti. Taitavaa kielenkäyttöä ja hyvä suomennoskin (olisi voinut silti alkuperäisenäkin lukea). Suomennoksessa pistin merkille yhden pienen käännösvirheen - James Joycen Ulysses oli käännetty Odysseiaksi, mikä on ihan eri kirja se....
Jonathan Franzen: Yksin ja kaukana (Farther Away) 2012
Siltala
suom. Raimo Salminen
s. 338
Franzen lähti myös "herätetuomisena" kirjastosta mukaan. Aiemmin en ole lukenut Franzenia (pitää kyllä tarttua ainakin Muutoksiin ja Vapauteen). Yksin ja kaukana on teos täynnä esseitä viime vuosilta eri teemoista pohtivaan ja suorasukaiseen tyyliin. Noin 55-vuotias Franzen on selvästi ihan okei tyyppi, sillä hän puolustaa uhanalaisia lintuja kymmenien sivujen verran, on sitä mieltä että teknologia ja Facebook ovat kyseenalaistamisen arvoisia asioita ja hän lukee paljon kirjoja ja kirjoittaa kirjoista, jotka ovat menneet sydämeen asti.
On virkistävää lukea kirjankin muodossa muutakin kuin kaunoa, ja saada näkökulmia asioista, joista ei itse kovinkaan tiedä. Tunnustan, että en ole juuri perehtynyt lintuihin ja salametsästykseen, joten Franzen sai kyllä provosoitumaan itsekkäistä metsästäjistä. Rehellisesti sanottuna kyllä tämä kappale olisi voinut olla hiukan lyhyempi.Tiedän, että asiasta on paljon sanottavaa ja huolta kannettavana, mutta tämä kirjan pisin, 40-sivuinen kappale Ijettävä Välimeri, ei tuntunut loppuvan. Joskus lyhyemminkin sanottuna viesti tulee perille ja sitä ei skippaisi he, jotka eivät ole ollenkaan kiinnostuneita aiheesta. Mutta siis niin, Välimeren seudun idylliset kulissit kätkevät paljon pahaakin -jos saat eteesi lautasellisen lintua, voi olla että sen linnun olisi pitänyt liidellä vapaana. Franzen ei ollut kuitenkaan aivan ehdoton, vaan maistoi lintua.
Kirjan kiinnostavimpia kappaleita oli ensimmäinen Ei tuska tapa (teknologiaan ja Facebookiin liittyvä kappale - siitä kuinka esimerkiksi rakkaus on uhka Facebookille) ja Franzenin esittelemät suosikkikirjat- ja kirjailijat (esimerkiksi Alice Munro). Osasta kirjoitettiin aika paljonkin, mutta sain vinkkiä mitä tämä intellektuelli suosittelee luettavaksi.
Seuraava kirja-teksti käsitteleekin kirjaa, joka oli kyllä huhhuuh, miten hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!