Petri Piippo on ykkönen.

Minulla on pokkaa myöntää, että pidän erään Idols-finalistin tulkinnasta enemmän kuin Oasiksen tulkinnasta. Itse asiassa mielestäni siihen ei tarvitse edes pokkaa.

Olen viime päivinä kuunnellut repeatilla tätä Idols-levyltä löytyvää biisiä enemmän kuin mitään biisiä.

Tietenkin asiaan vaikuttaa se, että näen muutenkin päiväunia tästä henkilöstä. Hups, kyllä. Kunpa päiväunet vain kävisivät toteen, kuten melkein oli käydä The Nationalin erään henkilön kanssa. Mutta ei se mitään tähän verrattuna olisi. 

Seuraamisestani huolimatta Idols on formaattina sellainen, jota en ole koskaan täysin sisäistänyt, koska:

Musiikissa on naurettavaa kilpailla ykkössijasta, varsinkin kun kilpailijoina on aivan erilaisia esiintyjiä. Sarjassa on meneillään 10 finaalia, jossa jokaisesta putoaa yksi vähiten ääniä saanut - jokainen saa siis varmasti ääniä, mutta joku saa vain vähiten (=ketään ei siis äänestetä varsinaisesti pois, vaikka monet tuntuvat niin ajattelevan). Omaa suosikkiaan voi äänestää vaikka 1000 kertaa, jolloin kyse ei välttämättä ole siitä, että kuka miellyttää suurimpaa osaa ihmisistä, vaan kenen äänestäjillä on ollut eniten rahaa. Kuinka objektiivista tämä silloin siis on?  Ja lisähuomatuksena: Finaali on ohjelma, jossa valitaan voittaja.
Toisekseen musiikin kanssa ohjelmassa ei ole aina paljonkaan tekemistä, vaan ohjelmassa toisinaan puututaan ulkomusiikalisiin puoliin (tuomarilla voisi olla muutakin sanottavaa kuin että "Mikä ihme tuo hattu on?"), ja folk-musiikkiin taipuvia biisintekijöitä halutaan eksyttää omalta polultaan kuten esittämällä Adam Lambertia. Viideartistin on hyvä irroitella, mutta moni meistä menee katsomaan mielellään myös miestä tuolilla kitaransa kanssa. Tässä on kyse siis 16-vuotiaasta Torsten Borgista, joka on päässyt nyt neljän ns. parhaan joukkoon. Hauskasti kyllä esitti menevääkin musiikkia, mutta juuri se allekirjoittaa ohjelman viihdearvon ja mitä he haluavat.

Tästä tulen siis siihen, että pudonnut Petri Piippo on yhä suosikkini tai ..varsinaisesti tuli suosikikseni sarjasta jo pudottuaan. Sitä ennen en nostanut ketään jalustalle (ja en sitä aio nytkään tehdä jäljellä oleville). Petri oli esiintyjänä melko vaatimaton, ja ei välttämättä sopinut sinne suurelle lavalle niin hyvin (= hyvä!), mutta pudotus harmitti vähän ja olisin halunnut nähdä vielä paljon enemmän. Se, että Petri putosi Idolsista, ei tarkoita musiikillisesti mitään. Ehkä Petrin ei olisi pitänyt suivaantua putoamisesta niin paljon, vaan voisi pyrkiä esiintymään esimerkiksi pieniin baareihin (jollei liian vaatimatonta suuren lavan jälkeen). Petri, kitara ja pieni baari = Olen siellä! Ja levyllisen Petriä kuulisin mielelläni, mutta siihen asti elelen kuunnellen tätä:

Don´t Look Back In Anger