Regina, marraskuun 26.

YO-talon intiimissä tunnelmassa kauniin Jugend-talon puitteissa esiintyi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä bändi nimeltään Regina. Kuten aiemmin kerroin, en ole juuri Reginaa käynyt katsomassa missään. Nyt en voinut vastustaa kiusausta. Kiinnostavien keikkojen vähyys on nakertanut mieltä (ihmisellä pitää olla sentään jotain mitä odottaa, hei), Soita mulle on yksi vuoden kutkuttavimmista levyistä ja kun toveri yllytti, ei ollut vaihtoehtoa kuin ostaa lippu ja jäädä odottamaan lupaavaa lauantai-iltaa.

Jotain outoa oli kuitenkin tekeillä, sillä 10 vailla bändin aloittamisaikaa ihmisiä oli yhtä paljon kuin jonottajia jäätelökioskille sateisessa säässä, vaikka nyt oli tarjolla aurinkoa pimeyden keskelle. Jostain heitä kuitenkin yllättäen ilmaantui..backstagellako oli bileet? Mukaan olisi mahtunut kuitenkin muutama juhlija lisääkin, mutta toisaalta olosuhteet olivat oman keikkamukavuuden kannalta ihan hyvät. (Ja olipa tilaa pitää keikan jälkeisiä valokuvasessioita, sillä silloin sitä porukkaa vasta vähän olikin...)

Vaikka etäisyys lavalle ei ollut huima, niin tällä kertaa en pokkarillani vain yksinkertaisesti onnistunut ottamaan erityisen hyviä kuvia. Vaikkakin tekniikkaa enemmän painotan fiilistä, vaikka kuinka olisinkin saanut valokuvausalan koulutusta.  Utuiset ja rakeiset kuvat (ainakin klubeilta) ovat ne juttu mistä henkilökohtaisesti viehätyn. Siksipä myös uskallan julkaista pari kuvaa, jotka kuuluvat siihen kastiin.

Keikka alkoikin sitten omilla suosikeillani. Ui mun luo oli se joka nappasi eniten uudella levyllä ja Päivät valuvat on myös yksi kuunnelluimmista... sittemmin olen myös ilahtunut muistakin levyn biiseistä paremmin. Keikan lopussa soinut Lepään aalloilla onkin soinut päässä viime päivinä. Hauskaa oli, että myös Näinä mustina iltoina kuultiin, tuo joululauluksi tituulerattu. Olinhan vasta tutustunut biisiin (katso edeltävä postaus).

Jotkut biisit jättivät hieman etäisen fiiliksen, mutta sehän johtuukin siitä, että en ole Reginaa kuunnellut levyiltä paljon. Edelleenkään en voisi sanoa olevani fani, mutta kyllähän Iisan olemus ja tietyt biisit tekivät riemastuttavan olon tuossa ihanassa keikkapaikassa. Siksipä synkän marraskuun illan keikka oli kokemisen arvoinen.

P.S Keikan aikana Iisa toi takahuoneesta joulusuklaalevyn lavalle, josta sai käydä nappaisemassa itselleenkin palasen. Aika söpöä. Suklaata, siideriä ja Reginaa!

Bonuksena videonPÄTKÄ. Luulin kuvanneeni toisenkin, mutta enpä ollut. Tämän haluat nähdä, jos haluat kuulla Iisan pyytävän jäämistä yökylään. Useamman kerran.