Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvat. Näytä kaikki tekstit

2011/08/20

Zooey ♥.


Kuvaspämmi Zooey Deschanelista. Omistettu kaikille Zooeyn tyylistä/Zooeystä ylipäätänsä tykkääville, erityisesti ravenwavesille (...jolla on jopa oma taginsa Zooeylle!)

P.S Kovasti tahtoisin peilikuvassa olevan mekon. 

----

This post is dedicated to anyone who likes (the style of) Zooey.

2011/07/26

Manic Street Preachers @ Wanaja Festival.

Perjantaina tapahtui paljon. Eräs tärkeä ihminen ilmoitti kihlautumisestaan, eräs tuttava hylkäsi kavereistaan tuosta vaan (vaikka olin melko hyvä hänelle ollut), massamurhat ja pommi Norjassa (festareille lähdin tietoisena ainoastaan pommista, asioiden valtava kauheus paljastui vasta lauantaina) JA näin yhden lempibändeistäni. Festareidenkin aikana tapahtui erikoisia asioita. Viikonloppu meni siis jokseenkin onnen, surun ja hämmästyksen merkeissä, tunteita käsitellen. Ja kyllä nämä asiat ovat läsnä vielä varmasti lähitulevaisuudessakin. Jospa minä lähden kuitenkin tällä kertaa purkamaan vain Manic Street Preachersien keikkatunnelmaa parilla sanalla, kuvilla ja videolla.


Kun astelin festaripaikalle harmittelin vähän mihin olen itseni pistänyt. Ympärillä oli sekavaa porukkaa, muu musiikki ei herättänyt suurempia tunteita (vähän myötäpeää ja kummastusta, tosin yritin parhaani mukaan olla huomioimatta), tuttuja en ollut näkevä ennen kuin mahdollisesti keikan jälkeen. Kun keikka alkoi, kaikki katumiset olivat tipotiessä. Yhtäkkiä kaikki oli hyvin. Ottaen huomioon, että Manic Street Preachersia en ollut viime aikoina juuri kuunnellut, se sai yllättävän hyvän fiiliksen. Se otti haltuunsa. Tuntui kuin olisin tavannut vanhan hyvän ystävän pitkästä aikaa.

Hämeenlinnan hämärtyvässä illassa, valojen välkkeessä, enimmäkseen hyvin käyttäytyvän yleisön kanssa (taisin löytää paikan, jossa oli melko hyvä karma!) ja ennen kaikkea niin hyväntuulisen esityksen myötä oli vaikea kuvitella olla kuulumatta mihinkään muualle kuin juuri siihen.

MSP soitti enimmäkseen niitä tuttuja biisejään, hittejään. Kun kotona kuuntelin Nina Perssonin kanssa lauletun Your Love Alone Is Enoughin, mietin mahtaisikohan se tulla, ja niin tuli myös sekin. Ilman Perssonia. Tuli riipivää The Everlastingia, tuli vähän rokimpaa Slash ´n Burn:in muodossa. Yhtä kaikki - meininki toimi. En voinut olla tyytymätön, kun en ollut luonut ennakko-odotuksiakaan settilistan suhteen. Täältä löytyy siis toteutunut settilista.

Digipokkarillani en onnistunut saamaan kovin monta teknillisesti mehukasta kuvaa. Itseäni yllä mainitut kuvat kuitenkin miellyttävät riittävästi, tunnelma voittaa lopulta. Joka tapauksessa kuvaamani video Motorcycle Emptiness-kappaleesta kokonaisuudessaan korvaa valokuvatkin. Johtuu todennäköisesti silti omasta näkökulmastani, että voisin palata tähän videoon kerta toisensa jälkeen....

2011/05/28

Damien Jurado, Jyväskylä.

Eräänä lauantaina huhtikuussa kun talvi näytti olevan ohi, hyppäsimme junaan joka vei Jyväskylään. Matkalla oli päämäärä: Jyrock, ja siellä oleva päiväklubi ja siellä esiintyvä yhdysvaltalainen Damien Jurado. Vaikka kyseinen tapahtuma suosikin lähes yksinomaan paikallisia, oli onni silti puolella ja siellä pistettiin liput syrjään puhelinsoitolla. Vaikka sillä hetkellä lippuja vielä olikin, niin jonoa kyllä oli ja liput menivät vauhdikkaasti ja melkoisen pieni keikkapaikka täyttyi loppuunmyydyksi. Niin ja mitä, lippu taisi maksaa ainoastaan viisi euroa! Viisi euroa Damien Juradosta...

Vaan ennen klubia oli vielä tovi aikaa ...

Aseman vieressä oleva jokseenkin sympaattiselta näyttävä rakennus näyttää suunnan ydinkeskustaan päin. Ohita tämä, ja ylitä seuraavat liikennevalot kadun toiselle puolelle. 

Suuntana pääkatu Kauppakatu, jolla määränpää Vakiopainekin. Vaan eipä Kauppakadun hälinät jaksaneet kiinnostaa ja kiitos ei, emme olleet kiinnostuneet eri vaalipiirin ehdokkaista.

Hei, olen harmaa betonitalo ja haluan koristautua kauniimmaksi.

Mutta on Jyväskylässä paljon kauneuttakin... kuten tämä talo.

Ja Vakiopaine... tai ainakin sisältä.

Oi kyllä..paikka kylpi iltapäiväauringon valossa aina silloin kun aurinko ei käynyt pilvessä.

Lämppärinä oli Mirel Wagner, jonkin verran hehkutettu suomalainen naisartisti. Mirel Wagnerilla on hieno samettinen ääni ja tunnelmallisia (synkähköjä) lauluja. Rehellisyyden nimissä keikka olisi voinut olla lyhyempi. Se johtui Damien Juradon odotuksesta, mutta myös siitä, että Mirelin kappaleet ja esiintyminen olivat niin samankaltaisia koko esityksen ajan. Siksi mulla on ristiriitainen mielikuva nyt Wagnerista. Pidin, mutta jotain puuttui...

No mutta sitten tuli lopulta Damien Jurado lavalle, hieman jurolta vaikuttava mutta läpän heittoon kykeneväkin. Ja pääasia oli kuitenkin vaikuttava esiintyminen. Damien Juradon ääni ja kitara ottivat haltuunsa koko pienen paikan. Tätä oli ilo katsella ja kuunnella. Damien oli muuten pahoillaan siitä, että oli hieno sää, koska hän oli varautunut Suomen kylmyyteen ja synkkyyteen. Damn, sattuipa huono tuuri kun päivä sattui olemaan niin hieno.

Hieno keikka ja iltapäiväklubi oli harvinaista herkkua!

Ennen junalle lähtöä vielä terassisiiderit ja lisää kuvailua. Goodbye, Jyväskylä! Tehkää päiväreissu joskus itsellenne melko tuntemattomaan kaupunkiin ihan Suomessakin- se on yllättävän hauskaa!

2011/02/03

It takes an ocean not to break.

Kun viimeksi näin The Nationalin... (Ankkarock, 2009)


Tasan kuukausi jäljellä The Nationalin keikkaan kulttuuritalolla. Onhan lippu poltellut jo lokakuusta asti. 

(En muuten lainkaan pistäisi pahakseni, jos keikasta tulisikin slow show. Niin se vain yleensä menee, että hyvien bändien keikat loppuvat aivan liian nopeasti...ja sitten on niitä, joiden keikan loppumista saattaa joutua odottelemaan veren maku suussa...  mutta onneksi onkin - mitä siitäkään tulisi jos kaikki olisi vain hyvää, eikä mikään nostaisi tunteita tarpeeksi pintaan?  Tylsää - vai mitä? Helppoahan se voisi olla, mutta auttamattoman tylsää. Elämä on sitä, että pitää hermostua kun naapurit soittavat joskus huonoa musiikkia aivan liian kovalla. Elämä on myös sitä, että jossain soitetaan biisi, jota ei olisi voinut kuvitellakaan kuulevansa siellä...ja liikuttua siitä)

2010/11/16

Yes, this is my broken shield.


Toisinaan on ihanaa katsella kuva-arkistoja ja löytää sieltä esimerkiksi kuvia The Deer tracksien kahden vuoden takaiselta keikalta. Kuvia ottaessani saatoin olla myös vahingossakin viisas... Ylläkin olevassa kuvassa nimittäin laulajapari on juuri sitä miltä kuulostaa, ja tuntuisi rikokselta pysäyttää kuvaan - kaunis musiikkikin kun jää leijailemaan mielen perukoille jo musiikin tauottua. David Lehnberg & Elin Lindfors ovat kuin kaksi etäisen kaunista aavetta, jotka kuiskuttavat korvaan jotain lohdullista... että kaikki tulee olemaan hyvin. Ja kaikkihan on hyvin, kun kuuntelee esimerkiksi ikisuosikkilevyäni Auroraa. Myös tänä vuonna julkaistu EP Eggegrund kannattaa kuunnella.

(Tämä biisi mainitulta EP:ltä on päässyt myös Greyn anatomiaan ja mainitsen siksi, että Greyn anatomia kuuluu nykyään suosikkisarjoihini..ja on tunnettu hyvistä soundtrackeistaan! )

2010/09/17

Ellen Page.


Pidän Ellen Pagesta. Ellen on naapurintyttömäinen, mutta silti särmikäs. Jos omaa tyyliäni pitäisi verrata johonkuhun julkkikseen, se voisi olla Ellen. Tennareita, huppareita, huolettomat hiukset, farkkuja, kaulaliinoja, printtipaitoja, mutta myös tyttömäisiäkin ja rosoisempia vaatteita. Eli vähän sitä sun tätä...mutta mikä nyt vaan sattuu olemaan kiinnostavaakin. Olen itsekin fiilispukeutuja. En laita jalkaani korkkareita, jos tuntuu että niillä tulee liian neitimäinen olo, enkä halua tuntea juuri sillä hetkellä itseäni liian neitimäiseksi. Ja toisaalta, olen myös mukavuuspukeutuja. Mutta liiankaan poikamainen en jaksa olla, ja sitä varten ovat pitkät hiukset, kukkamekot, laukut, korut... ja korolliset kengät, sillä tennaritkaan eivät ihan kaikkiin sovellu. Joka tapauksessa, musta Ellen vaikuttaa pukeutuvan juuri niin kuin haluaa, omalla tavallaan ns. tavispukeutujanakin Ellen voi olla tyyli-idoli. Ja näyttelijänäkin huomioonotettava, erityisesti Junossa ja Inceptionissa.