Ewert & The Two Dragons: Jolene.

Tunnelmaa Valoa-festareilta parin viikon takaa. Kuvasin Ewertin ja parin lohikäärmeen esittämän Jolenen. Ja ei, eivät ne soittaneet laulua heti perään uudestaan tismalleen samalla tavalla. Floppasin näköjään videon tekemisessä niin, että laitoin sen tuplana. "Uudestaan, uudestaan", sanoivat Teletapitkin.

Tänä lauantaina festareille!

Hiphei! Tänä viikonloppuna Tampereella tapahtuu Valoa festival-tapahtuman merkeissä. Lauantain päättää YO-talon 3 bändin putki. Kuinka kivaa!

Burning Hearts-bändiin itselläni ei ole ollut suhdetta, mutta jota yritän tapailla hitaasti Spotify-soitannan merkeissä. Erikoinen, mutta kieltämättä jollain tapaa hyvä soundi kyllä.



Eetu lohikäärmeineen tuli nähtyä Vedon lämppärinä, ja saikin kärsiä pienen lämppäri-syndrooman (olin varsinaisesti mennyt katsomaan Vetoa, enkä ollut ehtinyt tutustua tähän bändiin, ja kiinnostua sitä myötä aivan täysin). Keikka oli maukas, mutta sen jälkeen kun olen kuunnellut digitaalisesti, on bändi saanut uusia ulottuvuuksia. Siksi - odotan innolla tämän bändin paluuta.


Ja Husky Rescue...minulle valkeni vasta hiljattain, että bändihän on muuttanut hieman muotoaan. Jos en olisi mennyt tarkastamaan bändistä hieman faktoja, olisin saattanut pöllämystyä itse keikalla. Se on aina mielenkiintoista kun laulaja vaihtuu. Identiteetti voi vaihtua rajusti, voiko puhua samasta bändistä? Vaikka onhan kitaristienkin vaihtuminen silloin tällöin merkittävää. Mutta nuo ovatkin aika subjektiivisia asioita.

Mutta kun kuuntelin uutta kappaletta uudella kokoonpanolla, en ole pettynyt. Pidin kovasti Reeta-Leenan äänestä, mutta Johanna Kalén kuulostaa heleä-ääniseltä hänkin ja biisin tunnelma on samaa vanhaa Husky Rescueta. Lisäksi bändiin on tullut kitariksti Antony Bentley. Basson varressa on tuttu Marko Nyberg.

Deep Forest Green on tarttuva kipale

Keikalla kuullaan varmaan muitakin ennestään kuulemattomia uusia biisejä? Vanhoja, hmm?

VETO / Klubi / 081211.

Maanantai on monen vihollinen. Voi tuota raukkapäivää, joka saa niskoilleen ihmisten kiukut. Itselleni maanantait ovat viime aikoina olleet kuitenkin ihan hyviä, mutta näin huonoa maanantaita en vain kertakaikkiaan muista...enhän nimittäin nukkunut viime yönä tuntiakaan. Ja vaikka parhaani yritin ja paahdoin, niin tämä päivä tarjosi kylmiä rukkasia, yhh!!

Mutta kyllä tämä maanantain loppu ansaitsee vielä paremman lopun kuin se alkoi, niin siinä auttakoon muutaman päivän takaisen keikan muistelu. VETO vei voiton kotiin torstain keikallaan, joka muistaakseni kesti ainakin 1,5 tuntia. Mitä en ollut levyiltä juuri hypettänyt, toimi livenä kuitenkin loistavasti ja niin uudet kuin vanhat biisit sulautuivat hyvin yhteen. Ja liputkin olivat onneksi käyneet kaupaksi!

Kokokohta taisi kuitenkin olla You are a knife, jota saatoin toivoa keikkaa edeltävässä postauksessanikin. Sain ikuistettua biisin videolle (ei töki, ei ainakaan mulle!), ja sen voit tarkastaa tästä:

Kiitos torstai, kiitos VETO.

The road was paved for you.

Keväällä 2007 tanskalainen VETO oli vielä melko pienisuuri bändi Suomen maalla. Ehkä on vieläkin, mutta epäilenpä että sen jälkeiset keikat mm. Provinssissa ovat nostattaneet vielä vähän enemmän mainetta.

Itse näen tuon kevään jälkeen VEDON nyt ensimmäistä kertaa...silloin Veto oli vähän enemmän kitarapainoitteinen, ja debyyttialbumi There´s a beat in all machines on yhä täyttä kultaa. Uudet levyt ovat jääneet vähälle kuuntelulle. Ei ne taida iskeä niin kovaa, mutta uskon, että keikassa on potkua bändin ollessa elektronisoituneempikin. Ja kyllähän tämä elektronisestakin tykkää (vaikkakin vähemmän). Kovin vain toivon, että debyytiltäkin on poimittu jotain illan keikalla, esimerkiksi You are a knife.

Regina, marraskuun 26.

YO-talon intiimissä tunnelmassa kauniin Jugend-talon puitteissa esiintyi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä bändi nimeltään Regina. Kuten aiemmin kerroin, en ole juuri Reginaa käynyt katsomassa missään. Nyt en voinut vastustaa kiusausta. Kiinnostavien keikkojen vähyys on nakertanut mieltä (ihmisellä pitää olla sentään jotain mitä odottaa, hei), Soita mulle on yksi vuoden kutkuttavimmista levyistä ja kun toveri yllytti, ei ollut vaihtoehtoa kuin ostaa lippu ja jäädä odottamaan lupaavaa lauantai-iltaa.

Jotain outoa oli kuitenkin tekeillä, sillä 10 vailla bändin aloittamisaikaa ihmisiä oli yhtä paljon kuin jonottajia jäätelökioskille sateisessa säässä, vaikka nyt oli tarjolla aurinkoa pimeyden keskelle. Jostain heitä kuitenkin yllättäen ilmaantui..backstagellako oli bileet? Mukaan olisi mahtunut kuitenkin muutama juhlija lisääkin, mutta toisaalta olosuhteet olivat oman keikkamukavuuden kannalta ihan hyvät. (Ja olipa tilaa pitää keikan jälkeisiä valokuvasessioita, sillä silloin sitä porukkaa vasta vähän olikin...)

Vaikka etäisyys lavalle ei ollut huima, niin tällä kertaa en pokkarillani vain yksinkertaisesti onnistunut ottamaan erityisen hyviä kuvia. Vaikkakin tekniikkaa enemmän painotan fiilistä, vaikka kuinka olisinkin saanut valokuvausalan koulutusta.  Utuiset ja rakeiset kuvat (ainakin klubeilta) ovat ne juttu mistä henkilökohtaisesti viehätyn. Siksipä myös uskallan julkaista pari kuvaa, jotka kuuluvat siihen kastiin.

Keikka alkoikin sitten omilla suosikeillani. Ui mun luo oli se joka nappasi eniten uudella levyllä ja Päivät valuvat on myös yksi kuunnelluimmista... sittemmin olen myös ilahtunut muistakin levyn biiseistä paremmin. Keikan lopussa soinut Lepään aalloilla onkin soinut päässä viime päivinä. Hauskaa oli, että myös Näinä mustina iltoina kuultiin, tuo joululauluksi tituulerattu. Olinhan vasta tutustunut biisiin (katso edeltävä postaus).

Jotkut biisit jättivät hieman etäisen fiiliksen, mutta sehän johtuukin siitä, että en ole Reginaa kuunnellut levyiltä paljon. Edelleenkään en voisi sanoa olevani fani, mutta kyllähän Iisan olemus ja tietyt biisit tekivät riemastuttavan olon tuossa ihanassa keikkapaikassa. Siksipä synkän marraskuun illan keikka oli kokemisen arvoinen.

P.S Keikan aikana Iisa toi takahuoneesta joulusuklaalevyn lavalle, josta sai käydä nappaisemassa itselleenkin palasen. Aika söpöä. Suklaata, siideriä ja Reginaa!

Bonuksena videonPÄTKÄ. Luulin kuvanneeni toisenkin, mutta enpä ollut. Tämän haluat nähdä, jos haluat kuulla Iisan pyytävän jäämistä yökylään. Useamman kerran.

First Aid Kit.

First Aid Kit on länsinaapurimme siskoksista koostuva tyttöduo (hullun nuorta lahjakkuutta, kun ovat molemmat 90-luvulla syntyneitä, mutta kuulostavat silti soiton ja laulun suhteen niin kypsiltä).

Näin bändin pari vuotta sitten Valoa-festivaaleilla, jossa kovinkin tykkäsin kaikista illan bändeistä (tämän lisäksi inc. Taxi Taxi! ja The Tallest Man on The Earth, ruotsalaisia hekin...sekä Liekki, jonka ennestään jo tiesin, mutta kyllä nämä muut uudet tuttavuudet taisivat vetää pidemmän korren). Noh.. tämä bändi sitten hieman pääsi unohtumaan minulta, kunnes tänään Spotify muistutti näyttämällä etusivullaan The Lion´s Roarin. Siitä se sitten lähti, enkä tänään ole juuri muuta kuunnellut. Nyt tämä bändi keikkailee kovinkin Yhdysvalloissa, mutta soisin Suomessakin piipahtavan taas.

Sytytä kynttilä, ota mukava asento ja pistä First Aid Kit soimaan. Et voi pilata päivääsi tällä.




Oi miten pehmeästi soljuvaa folkpoppia First Aid Kit onkaan.

RHCP Tampereelle.

Minä en ole varsinaisesti stadionkonsertti-ihmisiä. Suurissa konserttipaikoissa pelottaa se etäisyys, että se jättää kylmäksi, että bändistäkin näkee vain murto-osan, mutta pääosin joutuu turvautumaan screeniin. Ja sitten vettä sataa kaatamalla päälle, ja meno vain kerta kaikkiaan on liian festarimaista.

Enimmäkseen toki painaa se, että en yleensä vaan pidä niistä stadionrock-bändeistä nimim. "Koska saisin nähdä Cats on Firen seuraavan kerran?" Poikkeuksiakin voisin tehdä. Poikkeusta harkitsen Red Hot Chili Peppersin suhteen. Bändi tulee ensi kesänä Suomeen, Tampereelle, Ratinan Stadionille. Tällä kertaa ei tarvitsisi edes matkustaa kauas ja Ratinahan ei ole maailman massiivisin stadion.

Olisin silloin niitä ihmisiä, jotka menevät katsomaan areenoille nuoruuden suosikkeja nostalgian humussa. RHCP on kova bändi, mutta vielä kovempi se oli joskus ennen. Liput konserttiin tulevat myyntiin 21. tätä kuuta, joten harkinta-aikaa on vielä vähän!

Flow, Sat + Sun.

 ♥Terveiset säätilalle: Kiitoksia, että annoit auringon paistaa sekä lauantaina että sunnuntaina. Et pisaarakaan tiputtanut, vaikka uhkaavalta välillä näytitkin.

 ♥Terveiset porteille: Harmi, että aukesitte niin myöhään, vaikka Delay Trees aloitti aikaisin. Mutta kiitoksia, että pistitte vähän töpinäksi.

♥Terveiset sijainnille ja alueelle: Olit hyvän etäisyyden päässä. Metro olisi kuljettanut ihan viereen kummassakin päässä (hotelli/festarialue), mutta kävellenkin taittui 3/4 matkoista. Käveltyjä kilometrejä siis monta, vaikka kevyesti menivät ne kilometrit. Ja alueena olit hieno: valaistut puut, ilmapallot ynnä muu toivat juhlatunnelmaa.

 ♥Terveiset juomatarjonnalle: Kiitoksia, että siiderinä oli tarjolla Strongbowia (eikä esimerkiksi Upcideria), mutta kertokaa miksi 0,33 lonkero maksoi lähes yhtä paljon kuin 0,5 siideri? Entä miksi kahvia oli saatavilla niin harvoista paikoista? Olisiko yksinkertainen kahvikoju/-kärry jotain, kuten seuralaisenikin mietti... tuorejuustomoussekakut manteliminttusuklaarouheella olisivat kuuluneet johonkin toiseen kahvilaan, mutta yksinkerrtaisella kahvikojullakin olisi riittänyt kävijöitä (ja se olisi varmasti myös alentanut kynnystä jonottaa kahvia esimerkiksi alkoholin sijasta)? 

 ♥Terveiset thaimaalaiselle ruokakojulle: Vaikka aluksi näyttikin epätoivoisen pitkältä jono ja teillä näytti olevan hämminkiä, niin lopulta alkoi tapahtua ja ruoka oli odottamisen arvoista.

♥Terveiset Delay Treesille: Hyvin veditte, vaikkakin aluksi meinasikin olla vaikea päästä vielä festaritunnelmaan (mm. hopun vuoksi), mutta kyllä se siitä! Keikka oli hyvä.


♥Terveiset Iron & Winelle: Päälava ei tainnut sittenkään sopia teille niin hyvin. Ja jammasitte liikaa makuuni. Se Iron & Wine johon rakastuin löytyi milanoiselta klubilta ja akustisena vinyyleiltä. Uusin levy antoi tosin odottaa jotain tälläistä. Mutta ihan hyvin te silti veditte.

♥Terveiset Lykke Li:lle: Jätit varmasti aukon monen suunniteltuun festariohjelmaan..ja sydämeen. Itse otin loppujen lopuksi aika kevyesti äkillisen peruuntumisen, mutta olisin silti kovasti halunnut nähdä sinut.

♥Terveiset Empire of the sunille: Aika rumia maskimiehiä olette, enkä oikein musiikkiannekaan ymmärrä. Mutta onneksi soititte We are the peoplen, josta moni muukin tykkäsi (todennäköisesti enemmän kuin mistään muusta biisistänne).  

♥Terveiset Sörnäisten rantatien poistumisaukolle ja sitä valvoville järjestysmiehille: Harmitti, että huomasin koko poistumistien. Jos emme olisi olleet lähellä sitä ja valmiita tosiaan lähtemään, ei mitään harmitusta olisi tullut. Ruuhkan läpi lähtöruutuun. Ainakin viisi järkkäriä oli kuitenkin huolehtimassa ja tönimässä oven läheisyydestä pois, sen sijaan, että olisivat auttaneet ihmisiä pääsemään hillitysti ulos. En sitä sentään enää murehdi, mutta silloin otti päähän. Nyt sentään voin tavallaan nähdä siinä logiikkaakin.... 

♥Terveiset Minä ja Ville Ahoselle: Ensimmäinen näkemäni keikka oli teiltä suosikkini. Nyt myös meininki oli hyvää, mutta toisinaan tietyt eleet vähän mietityttivät. Lisäksi koin sivullisen lavaesityksen hieman turhaksi. Edelleen tykkään silti teistä kovasti, ja kannatti tulla katsomaan. 

♥Terveiset Mogwaille: Ei ole teidän vikanne, että en käyttänyt korvatulppia ja korviin otti välillä pahasti. Yhtäkaikki hienoa. Visuaaliset elementit taustakankaalla oli kivoja, ja niitä olisi voinut olla vaikka koko keikan ajan. Vaikka yleensä en sellaisia kaipaa, niin teidän keikoillenne sopivat. Ja ehkäpä vielä vähän huikeampia taustakuvia kannattaisin. 


♥Terveiset James Blakelle: Anteeksi, että en tullut katsomaan sinua. Puntaroin ratkaisua kovasti, sillä olithan yksi odotetuimmistani. Oli vain lähdettävä. Nähdään myöhemmin, joohan? 

♥Terveiset ihmisille: Olitte niin hyvännäköisiä ja teitä oli niin paljon, että meinasin saada ähkyn. Siitä hyvännäköisyydestä ja paljoudesta.


P.S Huomaattehan erityisesti takamuskuvan (kuka arvaa kenen? kuka on sitä mieltä, että kuva on asiaton ja se pitäisi poistaa välittömästi?) ja Sam Beamin upean heilutuksen?

---

These are my pics from Flow-festival (last weekend).

Flow-kiinnostukset.

Flow´ssa haluan mennä osin flow-tuulella (heh), mutta nämä ainakin kiinnostavat ja paria poikkeusta lukuunottamatta ovat melko ehdottomia! Eli näiden mukaan aikataulut (joka pitääkin käydä paremmin läpi ja tulostaa...)

Lauantaina:

Delay Trees
Tämä akustishenkinen bändi olisi mukava mauste Flow-sopassa. 99 % todennäköisyydellä ehdin näkemään tämän varhaisen linnun.

The Pains Of Being Pure At Heart

En siis ole juuri kuunnellut tätä bändiä, mutta se mitä olen kuunnellut lupailee ainakin hyvää livekeikkaa. Voisin lähentyä tämän bändin kanssa. Annetaan keikan päättää lähennynkö vai en.

Mayer Hawthorne & The County

Ei, ei ole tuttu, mutta aikataulujen puitteissa valitsisin varmaan tämän. Mutta katsotaan vielä, annetaan flow´n päättää.

Iron & Wine 

Tämä vaikutti 95 %:lla ratkaisuuni lipun hankkimisesta. Edellisessä päivityksessä Iron & Winesta, ja muutenkin..tämä ei selityksiä kaipaa.

Lykke Li

Ja vähän naisenergiaakin Lykke Li:n ilmentymänä.

Ainakin tämän biisin vuoksi on kai jäätävä katsomaan myös Empire Of The Sunia. Ja tältä päälavan viimeiseltä esiintyjältä voisi todennäköisesti odottaa melkoista spektaakkelia!

Sunnuntaina:

Sunnuntain näköjään voisi viettää kokonaan Nokia Blue Tentissä.

Minä ja Ville Ahonen 

Ja tämä vaikutti siihen, miksi halusin ottaa lauantai-sunnuntai-lipun pelkän lauantain sijaan. Videolla olevaa keikkaa olin muuten itsekin kokemassa menneenä talvena. Upeaa.

Rubik

Pitkästä aikaa! Livevedot ovat aina taattuja hyvän mielen tuojia.

Mogwai

Ja sitten vähän rauhoitutaan..Mogwai on siitä hyvä, että se toimii niin hyvällä kuin huonommallakin fiiliksellä. Jos taivas kaatuu niskaan,  Iron And Wine on peruuttanut edellisillan keikkansa, saan puhelun että koti on palanut maantasalle, niin Mogwai saattaa lievittää fiiliksiä... ja jos aurinko paistaa selkäni takana, kaikki on kaunista, mieli on levollinen..niin silloinkin Mogwai on kauneinta. Herkkää, mutta voimakasta.

James Blake

Ja myös tämä vaikutti sunnuntai-lipun ostoon...Odottelen vähän samanlaista fiilistä kuin kuvassa näkyvällä videolla, mutta vähempikin riittää... 

Jamie Woon

No, ei ole kaikista tutuin, mutta mennään ottamaan selvää.

Kaikista en ehdi ottamaan selvää, mutta näissäkin voisi olla purtavaa kahdeksi päiväksi!  Pahaa aavistan, että jätin jotakin tärkeää mainitsematta. Mutta ehkä festarin jälkeinen raportti kertoo mitä sitten tulikaan koettua.

Tämä on siis ensimmäinen Flow-kerta mulle ja mielenkiintokäyrä on korkella kaikin puolin. Innostuin myös ruokavaihtoehdoista kovinkin (tarjolla on vaikka mitä vähän kulinaristisempaakin ruokaa ja erilaisia kahveja ja vaikka mitä, katso vaikka täältä), perusroskaruoka on vähemmistönä (entä jos sen himo iskeekin?), isolla karkkipussilla on varustauduttu, mukaan lähtee myös kamera ja kertakäyttöinen sadetakki, koska viikonlopuksi luvattuun poutasäähän ei voikaan luottaa. Mutta sillä mennään, millä mennään!

Flow, here I come!

P.S Jos kuka tahansa lukijoistani sattuu olemaan Flow´ssa ja törmää muhun, niin saa heipata! En siitä pahastuisi, vaan päinvastoin. :)

---

This weekend is Flow-festival in Helsinki. Above bands I´m interested of. Some are more must than other ones (for example Iron And Wine is MUST).

Manic Street Preachers @ Wanaja Festival.

Perjantaina tapahtui paljon. Eräs tärkeä ihminen ilmoitti kihlautumisestaan, eräs tuttava hylkäsi kavereistaan tuosta vaan (vaikka olin melko hyvä hänelle ollut), massamurhat ja pommi Norjassa (festareille lähdin tietoisena ainoastaan pommista, asioiden valtava kauheus paljastui vasta lauantaina) JA näin yhden lempibändeistäni. Festareidenkin aikana tapahtui erikoisia asioita. Viikonloppu meni siis jokseenkin onnen, surun ja hämmästyksen merkeissä, tunteita käsitellen. Ja kyllä nämä asiat ovat läsnä vielä varmasti lähitulevaisuudessakin. Jospa minä lähden kuitenkin tällä kertaa purkamaan vain Manic Street Preachersien keikkatunnelmaa parilla sanalla, kuvilla ja videolla.

Kun astelin festaripaikalle harmittelin vähän mihin olen itseni pistänyt. Ympärillä oli sekavaa porukkaa, muu musiikki ei herättänyt suurempia tunteita (vähän myötäpeää ja kummastusta, tosin yritin parhaani mukaan olla huomioimatta), tuttuja en ollut näkevä ennen kuin mahdollisesti keikan jälkeen. Kun keikka alkoi, kaikki katumiset olivat tipotiessä. Yhtäkkiä kaikki oli hyvin. Ottaen huomioon, että Manic Street Preachersia en ollut viime aikoina juuri kuunnellut, se sai yllättävän hyvän fiiliksen. Se otti haltuunsa. Tuntui kuin olisin tavannut vanhan hyvän ystävän pitkästä aikaa.

Hämeenlinnan hämärtyvässä illassa, valojen välkkeessä, enimmäkseen hyvin käyttäytyvän yleisön kanssa (taisin löytää paikan, jossa oli melko hyvä karma!) ja ennen kaikkea niin hyväntuulisen esityksen myötä oli vaikea kuvitella olla kuulumatta mihinkään muualle kuin juuri siihen.

MSP soitti enimmäkseen niitä tuttuja biisejään, hittejään. Kun kotona kuuntelin Nina Perssonin kanssa lauletun Your Love Alone Is Enoughin, mietin mahtaisikohan se tulla, ja niin tuli myös sekin. Ilman Perssonia. Tuli riipivää The Everlastingia, tuli vähän rokimpaa Slash ´n Burn:in muodossa. Yhtä kaikki - meininki toimi. En voinut olla tyytymätön, kun en ollut luonut ennakko-odotuksiakaan settilistan suhteen. Täältä löytyy siis toteutunut settilista.

Digipokkarillani en onnistunut saamaan kovin monta teknillisesti mehukasta kuvaa. Itseäni yllä mainitut kuvat kuitenkin miellyttävät riittävästi, tunnelma voittaa lopulta. Joka tapauksessa kuvaamani video Motorcycle Emptiness-kappaleesta kokonaisuudessaan korvaa valokuvatkin. Johtuu todennäköisesti silti omasta näkökulmastani, että voisin palata tähän videoon kerta toisensa jälkeen....

Maaniset Katusaarnaajat.

+

Päivän arvoitus piilee tässä. Oli se tosin arvoitus itselleni vielä eilenkin. Päätin sitten tänään auringon ja vapauden huumassa, että miksi ihmeessä ei. Msp-levykokoelma ei ole täysin eheä, sillä kahta viimeisintä ei ole tullut ostettua (koska levyn osteluni ei ole enää samaa luokkaa, kuin joskus ennen), mutta kuitenkin se oli pitkään yksi eheimmistä kokonaisuuksista miltään bändiltä. (Kuvasta puuttuu pari levyä, joita en löytänyt heti hyllystäni). Yksi ensimmäisiä levyjäni myöskin oli Manic Street Preachersiltä, Porvoon levydivarista 1990-2000-luvun taitteessa. Kyseinen levy oli samalla myös ns. ensimmäinen katu-uskottava. Joten herran tähden, ei tässä nyt mistän turhasta bändistä kyse ole.Ehkä on peräti suotavaa nähdä kokoonpano livenä. Keikkapaikka on jokseenkin erikoinen, mutta sympaattinen. Kelpaa erityisen hyvin, paremmin kuin stadion.

P.S On kyllä aivan mielettömän typerältä kuulostava bändin nimi suomennettuna (sopisi hyvin tosin yhteen festareiden muun ohjelmiston kanssa, kyseessä voisi tosin silloin olla muunlaista musiikkiakin...)

Lauantaiyön soundtrack.

Eilen oli livenä Tv-Resistoria. Itselleni suhteellisen tuntematon bändi, mutta ihan hyvinhän se mukaansa otti. On iloa katsoa bändiä, jolla on hauskaa lavalla. Tv-Resistori oli yhdistelmä Noitalinna Huraata, Pariisin Kevättä ja ehkäpä Ristoakin. Pirteää suomalaista poppia vinkeillä sanoituksilla ja retro-fiiliksellä. Ei itselläni ehkä kestotykkäily-bändiksi, vaan vähän tälläiseksi yhden illan suhteeksi. Mikseipä joskus toistekin...



Ja sitten tanssittiin ja tanssiminen on kivaa, mutta tanssiminen on kivempaa kun on joku, joka tykkää tanssia samoja biisejä... ja voi kuinka paljon. Dj:kin soitti enimmäkseen hyvää, osin toki kuluneitakin biisejä, mutta pääasia että hyviä. Voisiko nyt vastustaa Franz Ferdinandin ikiklassikkoa Take me outia (ei se enää niin hyvä ole kuin joskus, mutta merkityksellinen biisi se tulee olemaan koko loppuelämän...), ja miten Peter, Björn & Johnin Young Folks ei kyllästytä vieläkään? Mutta kliimaksi tuli kyllä loppupuolella, kun Arcade Fire lähti soimaan...


Robyn - Dancing On My Own


Lykke Li - Youth Knows No Pain


Cut Copy - Lights & Music


Lykke Li - I Follow Rivers


The Cure - Boys don´t cry


Franz Ferdinand - Take Me Out


The Smiths - Panic


Chemical Brothers - Hey boy, hey girl


Arcade Fire - Ready To Start

Vaan tämä sunnuntai kaipaa jotain muuta, rauhallisempaa..kuten vaikkapa folkkia. Folkkia ja pikkuleipiä.

Damien Jurado, Jyväskylä.

Eräänä lauantaina huhtikuussa kun talvi näytti olevan ohi, hyppäsimme junaan joka vei Jyväskylään. Matkalla oli päämäärä: Jyrock, ja siellä oleva päiväklubi ja siellä esiintyvä yhdysvaltalainen Damien Jurado. Vaikka kyseinen tapahtuma suosikin lähes yksinomaan paikallisia, oli onni silti puolella ja siellä pistettiin liput syrjään puhelinsoitolla. Vaikka sillä hetkellä lippuja vielä olikin, niin jonoa kyllä oli ja liput menivät vauhdikkaasti ja melkoisen pieni keikkapaikka täyttyi loppuunmyydyksi. Niin ja mitä, lippu taisi maksaa ainoastaan viisi euroa! Viisi euroa Damien Juradosta...

Vaan ennen klubia oli vielä tovi aikaa ...

Aseman vieressä oleva jokseenkin sympaattiselta näyttävä rakennus näyttää suunnan ydinkeskustaan päin. Ohita tämä, ja ylitä seuraavat liikennevalot kadun toiselle puolelle. 

Suuntana pääkatu Kauppakatu, jolla määränpää Vakiopainekin. Vaan eipä Kauppakadun hälinät jaksaneet kiinnostaa ja kiitos ei, emme olleet kiinnostuneet eri vaalipiirin ehdokkaista.

Hei, olen harmaa betonitalo ja haluan koristautua kauniimmaksi.

Mutta on Jyväskylässä paljon kauneuttakin... kuten tämä talo.

Ja Vakiopaine... tai ainakin sisältä.

Oi kyllä..paikka kylpi iltapäiväauringon valossa aina silloin kun aurinko ei käynyt pilvessä.

Lämppärinä oli Mirel Wagner, jonkin verran hehkutettu suomalainen naisartisti. Mirel Wagnerilla on hieno samettinen ääni ja tunnelmallisia (synkähköjä) lauluja. Rehellisyyden nimissä keikka olisi voinut olla lyhyempi. Se johtui Damien Juradon odotuksesta, mutta myös siitä, että Mirelin kappaleet ja esiintyminen olivat niin samankaltaisia koko esityksen ajan. Siksi mulla on ristiriitainen mielikuva nyt Wagnerista. Pidin, mutta jotain puuttui...

No mutta sitten tuli lopulta Damien Jurado lavalle, hieman jurolta vaikuttava mutta läpän heittoon kykeneväkin. Ja pääasia oli kuitenkin vaikuttava esiintyminen. Damien Juradon ääni ja kitara ottivat haltuunsa koko pienen paikan. Tätä oli ilo katsella ja kuunnella. Damien oli muuten pahoillaan siitä, että oli hieno sää, koska hän oli varautunut Suomen kylmyyteen ja synkkyyteen. Damn, sattuipa huono tuuri kun päivä sattui olemaan niin hieno.

Hieno keikka ja iltapäiväklubi oli harvinaista herkkua!

Ennen junalle lähtöä vielä terassisiiderit ja lisää kuvailua. Goodbye, Jyväskylä! Tehkää päiväreissu joskus itsellenne melko tuntemattomaan kaupunkiin ihan Suomessakin- se on yllättävän hauskaa!