The National Boardwalk Empiressä.

Suomessa mennään Boardwalk Empiren toista kautta, jota ilman muuta seuraan. Täältä voi lukea juttuni  sarjasta ja lyhyet kuvaukset henkilöistä, jos sarjaan haluaa jotain tuntumaa :)

Musiikki sarjassa on luonnollisesti vuosisadan alun tyylistä, eletäänhän 20-lukua. Kolmannessa kaudessa joka vielä odottaa siis katsomista (Amerikassa toki mennään jo pidemmällä...) saattaa kuulla tutunoloisen äänen; Matt Berninger yhtyeineenhän coveroivat Isham Jones and The Ray Miller Orchestran laulun I´ll See You In My Dreams, vuodelta 1924.  Onnistuu The Nationalilta jazzailukin, mutta kuuloistaisivathan he hyvältä esiintyessään jätesäkeissäkin. Harmillisen lyhyeksi vain jää tämä laulu....

Doveman (+Matt Berninger).

Onpa myös tämäkin hyvin kaunis Matt Berningerin fiittaama laulu. Mutta koska tämä biisi on paljon muuta kuin Mattin melko vähäinen lauluvuorosana, oli pakko tutustua kenen kanssa Matt oikein on yhteistyössä.

Doveman on yhtä kuin kohta 31-vuotias amerikkalainen Thomas Bartlett, laulaja, pianisti/kosketinsoittaja ja tuottaja. Eikä yhteistyö rajoitu vaan The Nationaliin. Yhdessä on musisoitu mm. Antony & The Johnsonsin, Glen Hansardin ja Martha Wainwrightin kanssa. Thomas Bartlett on myös ollut kosketinsoittajana The Nationalin Boxerilla ja High Violetilla!

No kuitenkin Bartlettin ihan omaan musiikkiin. Tähän asti Dovemanin ainoa esikoislevy The Acrobat ilmestyi vuonna 2005. Levy on jazzahtavaa ambientia (tai ambientahtavaa jazzia pikemminkin?) Bartlettin lähes kuiskaavan pehmellä äänellä. Koska tutustuminen on itsellä vielä kesken, en osaa sanoa juuri mitään muuta kuin että olen iloinen tästä löydöstä.

^ The Acrobat-levy Spotifyssa.

Clogs § Matt Berninger.

Koska jokainen laulu jossa on Mattin ääni on jakamisen arvoinen. Tuutulauluksi itselle jos yö on uneton? Kaunis, kaunis laulu.

Matt Berningerin äänen ystäville.

The Nationalin Matt Berningerin ääntä himoavat voivat kuunnella Grindermanin Evil (Silver Alert remix)-kipaletta.

Itse en niin välitä remixailuista, mutta kyllähän tämä biisi leppoisana taustabiisinä sunnuntain chillailuun toimii, ja Berninger sopii ihan oivallisesti tämänkin tyyppiseen biisiin. Mitäs sinä tuumailet tästä tuotoksesta?



P.S Onkos siellä aprillailtu? Itse onnistuneesti aprillasin, että lehdessä luki Bob Dylanin tulevan Tampereelle. Tosin innostusta uutinen ei niinkään herättänyt. (Olisi pitänyt tulla muutama vuosikymmen sitten).

Perjantain aloitin The Nationalin parilla uudella laululla!

The National - Rylan & I Need My Girl (new songs 2011 - live) by music--lounge

Ei kun kuuntelemaan ♥

Levyraadissa: Mistaken For Strangers.

The Nationalia kuunnelleille Mistaken For Strangers saattaapi olla hyvinkin tuttu



, mutta oletteko kuulleet kaunisäänisen St Vincentin version tästä kyseisestä kappaleesta?



Tämä live-video oli kaikista versioista parhain ääneenlaadultaan...ja tässä yksinkertaisesti tämä vain toimii. Mistaken for Strangers kuulostaa kauniilta vain kitaran ja heleän äänen kera... raikkaalta. Tasapuolisuuden vuoksi laitoin ei-niin-tutun  live-versioinnin The Nationalinkin esityksestä. Sen missä se alittaa äänenlaadullaan, se voittaa kaikella muulla.

Yritäpä tässä nyt sitten valita baritoni-Mattin ja tämän väliltä. Varsinkin kun The National on kuitenkin itselleni tärkeämpi ja biisi on kuitenkin alunperin juurikin The Nationalin. Se on parasta, tässä omassa pienessä Levyraadissani; voi antaa kaikkien kukkia kukkia vaan. Ei ole pakko tehdä valintaa. Molemmista pidän tavallaan, mutta The Nationalissa on silti niin paljon enemmän kuunneltavaa ja katsottavaa..on vaikea yhden tytön ja kitaran tätä päihittää.

Mitä mieltä sinä olet?

Kolme suositusta.

Blogin kirjoittaja suosittelee lämpimästi näitä Bandwidthsessions-videoita, jotka antavat vaikutelman pienestä hangover-sunnuntaista. Videoilla on vain akustinen kitara ja Matt Berningerin ääni...

Ja aivan ihana erityisesti on tuo You´ve done it again, Virginia..liian aliarvostettu biisi esimerkiksi keikoilla. 

The National at Kulttuuritalo.

Juuri tällä hetkellä tätä tekstiä aloittaessa The National on soittamassa toista keikkaansa Kulttuuritalolla, mutta itse palaan muistelemaan vuorokauden takaista keikkaa. Ja olen samalla hengessä mukana.

Kun liput tulivat myyntiin, oli syntymäpäiväni. Hilkulla oli syntymäpäivälahja jäädä saamatta. Onnistuin sen kuitenkin saamaan ankaralla päivityksellä, ja syntymäpäiväni oli pelastettu. Lipunmyyntipäivä oli onnellinen syntymäpäivä, mutta eilinen oli kaikki hyvät juhlapäivät yhteensä.

Kulttuuritalo-elämys oli itselleni ensimmäinen, mutta toivottavasti ei viimeinen. Akustiikka, kyllä kiitos (paitsi The National vitsaili, että kuulevat liiankin hyvin miten soittavat). Puitteet ja järjestelyt, melkoisen hyvät. Miinusta puutteelliselle paikanohjaukselle ja valvonnalle kaikkien paikkojen, myös seisomakatsomon, ollessa avoimia. Lähestyin keikkatilaa lämmittelijän loppuvaiheessa seisomakatsomon ollessa täynnä, istumakatsomon ollessa enimmäkseen tyhjänä. Eivät varmasti olleet kaikki tulevat istujat vain juomassa viiniä. Huolestuin, koska siellä takana seisomakatsomossa oli huonot näkymät. Sinnekin jäin aika pitkäksi aikaa ihan vain pitämään seuraa toiselle Dessnerin veljeksistä. Hivuttauduin kuitenkin etualalle keikan loputtua..ja löysin kuin löysinkin melko otollisen paikan lavan läheltä tungeksimatta. Tämä on tärkeää suhteellisen pienelle ihmiselle. Olin huojentunut ja saatoin olla välittämättä mahdollisista jäniksistä muutenkin jo pienehköllä seisomakatsomoalueella. Oli aika keskittyä vain odottamaan.

Minuuttien lähestyessä maagista aikaa 22.15 alkoi jo henki salpaantua. Se hetki, jonka takia en ollut antanut mielenkiintoa edes kehutulle Sharon Von Ettenille. Kun pään täyttää 90 % odotus ja tärkeä bändi, on vaikea keskittyä ja tutustua itselle uuteen artistiin.

Kun The National oli vihdoinkin siinä edessäni ja aloitti Runawaylla, pari kyyneltä saattoi vierähtää. Settilistan suhteen olin avoin, koska The Nationalilla ei juuri huonoja biisejä olekaan. Pari toivetta oli tietysti, erityisesti About Today. Se onneksi kuultiinkin ensimmäisenä encoressa. Tosin menemättä täysin kehumiseksi; settilistassa oli muutama itselleni tuttu mutta muiden biisien varjoihin jäänyttä ja joille en jaksanut antaa keikallakaan 100 prosenttista mielenkiintoa, itse soitolle sitten sitä enemmän. Lisäksi pari levyltä hypetettyä biisiä ei saanut samalla tavalla valtoihin livenä, tai sitten yritin vain pidätellä tunneryöppyä. Tiedättehän; se kun henkilökohtainen elämys hipoo yhteistä elämystä. Silloin ei välttämättä huvita edes taputtaa; haluaa olla vain läsnä omalla tavallaan.  Toisekseen kun on pitänyt bändiä yhdestä maailman parhaimmista ja kuunnellut sitä toisessa muodossa (ja kaksi aiempaa festarikeikkaa nähneenä), on vaikea sisäistää bändin läsnäoloa vain muutaman metrin päässä itsestään. Voi kyllä, oli se elämys.

Kaiken kaikkiaan keikka kesti noin kaksi ihanaa tuntia, joiden aikana kuulimme nämä biisit:

1. Runaway
2. Anyone´s Ghost
3. Secret Meeting
4. Slow Show
5. Bloodbuzz Ohio
6. Squalor Victoria
7. Afraid Of Everyone
8. Conversation 16
9. Lemonworld
10. Driver, surprise me
11. Available/Cardinal Song
12. Sorrow
13. Abel
14. Apartment Story
15. Wasp Nest
16. England
17. Fake Empire

Encore
18. About Today (odottamani biisi, jonka lopussa myös Matt alkoi villiintyä - tavaraa lensi)
19. Mr. November (muistamme tästä lähtien kappaleena, jonka aikana Matt Berninger lähti vaeltamaan lavalta yleisön joukkoon aina yläkatsomoon asti)
20. Terrible Love
21. Vanderlyle Crybaby Geeks (yhteislaulua ilman mikrofoneja..upea akustiikka mahdollisti tämän, oi että)

Settilista on täältä, koska itse en olisi muistanut täydellistä järjestystä. Tämänkään oikeellisuudesta en ole 100% varma. (Nyt se on todennäköisesti oikea, puuttuva laulu myös lisätty listaan...) 

Toivottavasti tämänkin illan keikkaan mahtuu jotain ainutlaatuista, vaikka itse en olekaan sitä todistamassa.

P.S Ei saanut kirjoittaja tarpeekseen, vaan näki heti keikan jälkeen unta The Nationalista...

It takes an ocean not to break.

Kun viimeksi näin The Nationalin... (Ankkarock, 2009)

Tasan kuukausi jäljellä The Nationalin keikkaan kulttuuritalolla. Onhan lippu poltellut jo lokakuusta asti. 

(En muuten lainkaan pistäisi pahakseni, jos keikasta tulisikin slow show. Niin se vain yleensä menee, että hyvien bändien keikat loppuvat aivan liian nopeasti...ja sitten on niitä, joiden keikan loppumista saattaa joutua odottelemaan veren maku suussa...  mutta onneksi onkin - mitä siitäkään tulisi jos kaikki olisi vain hyvää, eikä mikään nostaisi tunteita tarpeeksi pintaan?  Tylsää - vai mitä? Helppoahan se voisi olla, mutta auttamattoman tylsää. Elämä on sitä, että pitää hermostua kun naapurit soittavat joskus huonoa musiikkia aivan liian kovalla. Elämä on myös sitä, että jossain soitetaan biisi, jota ei olisi voinut kuvitellakaan kuulevansa siellä...ja liikuttua siitä)

Ice storm.

Kesti 13 vuotta tajuta tämän elokuvan olemassa olo. Tajuamiseen auttoi lempibändini musiikkivideo. Musiikkivideo ei ole virallinen, mutta yhtäkaikki täydellinen.  Löysinkin pian tilaamasta itselleni elokuvaa ja katsomasta sen. Muutama kyynelkin saattoi lopussa vierähtää.

Ang Leestä tuli virallisesti lempiohjaajani ja Ice Stormista lempielokuvani. Ice stormissa jotenkin vain kaikki osuu kohdilleen.

Ice storm kertoo kahdesta perheestä 70-luvun Connecticutissa.  Kaksi perhettä, joiden elämät nivoutuvat useammallakin tavalla toisiinsa. Elokuva antaa roolihahmojen kehittyä ja jossain vaiheessa huomaa kiintyneensä lähes jokaiseen heistä.  Rooleissa on hyvinkin tuttuja näyttelijöitä kuten Elijah Wood, Tobey Maguire, Kevin Kline, Sigourney Weaver, Christina Ricci ... Katie Holmesillakin on pieni sivurooli (ainoa rooli, josta en kovin paljon huomaakaan pitäneeni).

Avainsanoja elokuvassa muun muassa:  teinirakkaus, seksin ja viinan ensiaskeleet, huumeet, Richard Nixon, keskiluokkaisuus, pettäminen, sisarusrakkaus ja -viha, avioliitto, naapuruus, isän ja tyttären välinen suhde, äidin ja pojan välinen suhde....  ja kaiken päälle karun upeat maisemat ja jäämyrsky, joka tulee muuttamaan asioita.  Elokuvan olisi voinut kruunata parempikin soundtrack, mutta toisaalta...hyvä näinkin. Hyvä elokuva on hyvä elokuva huonommallakin musiikilla.

Huomaan myös, että mitä hienompi elokuva sitä huonommin siitä kirjoitan. Itse asiassa mieleni teki jättää vain nämä kuvat, jotka nekään ei tunnu antavan tarpeeksi oikeutta.

Ice storm & Gossip girl 3.

Tilaukseen Discshopin kautta lähti Gossip girlin 3. kausi ja Ice storm, jota olen ihaillut lähinnä tämän The Nationalin musiikkivideon kautta:

Discshopilla on myös sattumalta ilmainen rahti 6.12. asti, joten postikulutkin säästyivät hinnassa. Ihanaa! Mulla on ollut niin ikävä Gossip Girlin uusia jaksoja... ja kuinka hienoa nähdä tuo Ice storm vihdoinkin!

HV -expanded edition.

Nyt The Nationalin HIGH VIOLET (expanded edition) on kuuntelussa vihdoin ja viimein. Rakastuttuani hitaasti (mutta varmasti)  HV:hen olen odottanut kuin kuuta nousevaa tätä expandedia.

Expanded- tarkoittaa tässä tapauksessa tuplalevyä, joka sisältää alkuperäisen High Violetin ja lisäksi toisen levyn  biiseillä, jotka ovat livejä tai alternate-versioita edellisestä. Wake up your saintsissa on muutamia sanoja Anyone´s ghost-biisistä, mutta muuten kappale on aivan toista maata ja itsenäinen kappaleensa. En oikein tiedä miten kappaleeseen pitäisi suhtautua, sillä periaatteessa se on hauska, mutta samat sanat häiritsevät (siksi koska ne ovat juuri Anyone´s ghostilta joka hiipii kappaletta kuunnellessa mieleen).

Bonus-levy tuntuu olevan The Nationalin ns. revittely-levy, sillä paikoin tuttua The Nationalia ei meinaa tunnistaakaan. Soitto tuntuu menevän aivan uusiin sfääreihin. Silti se ei välttämättä ole huono juttu. Esimerkkinä tästä on Sin-eaters-biisi, jossa etusijan saakin itse soitto. Olen aina pitänyt siitä että laulaja Matt Berningerin soi vahvana kappaleissa, mutta joskus pieni poikkeus saa rikkoa säännön. Varsinkin alun riffit saavat ihon kylmille väreille!

Uusista kappeleista sen sijaan You were a kindness olisi voinut sopia täydellisesti High Violetillekin, siinä missä b-puolen upea sinkku Sin-eaters ei missään nimessä.

Bonuslevyllä Bloodbuzz ohio (Live at current) pääsee paremmin oikeuksiinsa. Nyt voin jo myöntää pitäväni kappaleesta, mutta enimmäkseen tällä sovituksella.

Riemastusta aiheuttaa bonuslevyllä oleva liveversio viime aikojen jumitus-kappaleesta Anyone´s ghost. Tällä jos millä voin lämmitellä itseäni tulevaan keikkaan, jolla toivottavasti kuulen tämän kappaleen!

Expanded editionin bonus-levy on kaikin puolin ok-tapaus ja ehdoton hankinta The National-faneille. Erityisesti kannattaa ostaa, jos High Violetia ei ole vielä hankkinut (Blogin kirjoittaja tunnustaa, ja aikoo hankkia sen pian, expandedina)

Levyyn voi tutustua täällä. Have fun!



Note: Arviointi perustuu pariin ensimmäiseen kuuntelukertaan viimeisen tunnin sisällä ja on tehty puhtaasti fiilispohjalta. Arvio mahdollisesti kehittyy (omassa päässä) mitä enemmän kuuntelukertoja kertyy.

Levyraadissa: Abel.

Sain hiljattain kuulla, että Editors on tehnyt coverin The Nationalin biisistä Abel (Alligator). Kyseessä on kaksi kovaa suosikkibändiäni, joten kiinnostuskäyrä nousi.

The Nationalin versio kuulostaa tältä:

Kun taas Editors tykittää näin:

Valitettavasti näytteet ovat epätasa-arvoisia sillä, että Editorsilta ei löydy musiikkivideota ja The Nationalin videolla voi keskittyä samalla myös visuaalisuuteen.

Kumpi kolahtaa enemmän? Itse olen vielä varsin hämmentynyt. Abel ei koskaan ole ollut kuitenkaan erityinen suosikkibiisi The Nationalilta, joten tässä vaiheessa uskallan sanoa että Editorsin esittämänä biisi hivelee korviani kenties hieman enemmän. Mielestäni tämän tyyppinen laulu sopii vain enemmän Editorsille kuin The Nationalille.

P.S Tsekatkaa ihmeessä aiempi  ja ensimmäinen "Levyraati" täällä.

Listen to the new National.

Takatalvi on täällä, mutta onpahan tiistaihin asti aikaa kuunnella ennakkoon The Nationalin kohta ilmestyvää albumia. Luettuani väsyneenä kaverini tilapäivityksen Facebookissa ja kirjoituksen blogissa piti hieraista pari kertaa silmiäni... ja olla myös mustasukkainen siitä, että jotkut ovat päässeet kuulemaan suosikkibändini uutta levyä ennen mua! ;) 

Mutta uutinen on pakko jakaa täälläkin, sillä lukijoihini kuuluu yksi jos toinen The Nationalista pitävä. Olenhan oikeassa?

Terrible love, Sorrow, Anyone´s ghost, Little faith, Afraid of everyone, Bloodbuzz Ohio, Lemonworld, Runaway, Conversation 16, England ja Vanderlyle crybaby geeks ovat kaikki kuunneltavissa täällä!

Arvioita en mene vielä antamaan, mutta ei yhtään huonoltakaan kuulosta tämä Nyrkkeilijän seuraaja ensi kuulemalta. The Nationalin esittämänä tosin sulattaisin varmaan Pitkät pellot-biisinkin. Rakkaudelle on sokea.